keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Keittiöpuutarhassa kasvaa

Viileästä ja sateisesta alkukeästä huolimatta keittiöpuutarhassa jo kuitenkin vihertää. Ei ihan niin paljoa kun odotuksissani oli, mutta vihertää nyt kuitenkin. 

Lehtikaali on pöntössään ihan tyytyväisen oloinen. Se kait onkin kovin vaatimaton luonteeltaan ja viihtyy melkein millaisessa kelissä vain. Koivujen katveessa sillä on kuitenkin välistä ihan lämpimätkin oltavat ja muheva multa missä kasvaa.

Pinaatit, retiisit ja osa yrteistäkin viihtyy vallan mainiosti. Muut juurekset vielä jurovat kasvuaan ja pavut ovat päättäneet odotella että se kesä ensin oikeasti alkaa. Ruohosipulin siemenet taisivat olla sittenkin liian vanhoja itämään joten täytynee pistää uudelleen että pönttö tulee täyteen. En ole tuolta arvannut vielä kovasti harventaa kun niin kivalta näyttää vihreä.

Kurkku ja kurpitsakin vielä odottelevat sitä lämpimämpää aikaa. Olen jo asennoitunut siihen että noista ei kyllä kummoista satoa ehkä ehdi tulla, mutta jos nyt edes jotain pientä kuitenkin - vaikka sitten vain koristeeksi.

Taustalle tiilistä kyhäämäni kukkaruukku jonka piti olla jo kohtuu korkealle aitaa peittävä kasvillisuudeltaan näyttää vielä kovin kituiselta sekin. Rikkaruohot ovat pian suurempia kuin nuo krassit ja pari jännittävän muotoista auringonkukan tainta. Kymmenistä auringonkukista vain muutama on enää hengissä. Joku pieni pihalla elelevä elukka taas on hirmu tyytyväinen ja vatsa pullollaan, mutta en minä valita en. Ei saa valittaa, koska kesä se on vähän viileämpikin kesä. Niitäkin tarvitaan kaikkien niiden superhellekesien jälkeen.

Things are growing in my kitchen garden all though slowly, due to the cold and rainy start of this summer. But I've decided I won't complain. This is much better than the super hot and super dry weather we've had the past few summers. And my garden seems to be just fine with the weather anyways. Things are still growing and everything looks nice and green.

3 kommenttia:

  1. Viileä alkukesä on kyllä ikävä juttu noiden kasvatettavien vuoksi. Hienolta näyttää kuitenkin jo keittiöpuutarhassasi!

    VastaaPoista
  2. Hyvältähän tuo kasvu näyttää ottaen nämä ilmat huomioon. Vinkkinä ruohosipuliin...kaupan ruohosipulipurkki tai kaksi.. naps ruokaan ja istutat tyngät. Meillä kolmatta vuotta ja tuottaa edelleen hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti palkitsevaa seurata oman puutarhan vehreyttä. Voin vain kuvitella kuinka ihanaa on ruokapöytään kattaa salaattia omalta pihalta.

    VastaaPoista