keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Takatalven takapakki ja vähän messuostoksia

Olen autuaasti onnistunut ryssimään istutushommani kastelemalla siemenraukkoja aivan liikaa. Jokunen orpo sieltä on itänyt, mutta tässä valon puutteessa kasvavat nyt homeisessa mullassa pitkää vartta ja pahoin pelkään että tällä huolenpidolla seuraavaksi kuolevat kuivuuteen. No, onneksi taimia saa kaupoistakin jos näistä ei ole eläjiksi. Periksi en vielä anna kuitenkaan. Kyllä sen verran pitää olla sinnikäs ettei näin "vähästä" luovuta. Nyt vaan tarkkana sen kastelun kanssa.

Piipahdin viikonloppuna Kevätmessuilla hakemassa vähän inspiraatioita ja tekemässä heräteostoksia. Mukaan tarttui mojova muratti, pitkään etsimääni valkokukkaista kuunliljaa sekä eriväristen auringonkukkien siemeniä (jos omat viljelykset eivät selviä niin nämä selviävät varmasti). Olin myös kuullut että siellä oli hyvä messutarjous eräästä puutarhassani hyvin oleellisesta aineksesta, joten sitähän piti hankkia sitten sitäkin.

Ja tässäpä se on. 12 kuutiota kompostimultaa kipattuna pihallemme tänään. Hoplaa! 

Ei tule tylsä pääsiäinen tässä talossa kun saamme tuon kasan lappaa ympäri pihaa kukkapenkkejä elvyttämään. (Multa on Metsäpirtin multaa, josta lisätietoja voitte lukea tästä). Itse olen ainakin kovin innoissani siitä että tämä on ihan oikeata kierrätysmultaa. Toisten "kakat" on nyt meidän pihalla antamassa puutarhalle voimaa ja ravinteita. Se on kuulkaas niin oikein se. Nyt vaan pitää toivoa ettei kovasti sada lunta, räntää tai vettä. Tuo kun muuttuu kuravelliksi tuohon parkkipaikalle ei sitä saa siitä pois kirveelläkään. Kottikärryt esille siis.

I'm kind of glad the spring decided to wait a little bit longer. My gardening skills need to be adjusted a bit since I managed to drown my newly planted seeds. Luckily there is couple that sprout, so there might still be a chance for me to get some home grown plants for my garden.
I also visited the spring fair and made some good deals. I got myself an ivy, some hosta roots and a bag of colorful sunflower seeds. But the best buy was definitely this huge pile of  compost dirt that was delivered to our yard today. It will make a big difference to our gardens well being this year for sure.

5 kommenttia:

  1. Tää wannabe-multasormi vaan unelmoi moisesta. Onneksi just alkaa uudet jaksot Puutarhamaanantai-sarjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän aikaa kävin hitaalla kun mietin että mikä ohjelma tuo on. Viimeksi se taisi olla puutarhakeskiviikko ja sitä ennen perjantai, vai miten se nyt menikään :D Ihan lemppari ohjelma kuitenkin <3

      Poista
  2. ooämgee...mikä läjä multaa-nam...kunnon hyötyliikuntaa kottareilla jos meinaa!!! multaista piässiistä vaan!!! zirp zirp!

    VastaaPoista
  3. Meillä on kans home iskenyt multiin vaikka olen kastellut tosi varovasti:S...Yleensä meillä riekkuu kanelihome mutta nyt on ihan normihometta...

    VastaaPoista
  4. Wow, mikä ihana muheva kasa! Täällä saisi moisen levittelyä vielä odotella, umpihangen alla on vielä pihamaa savossa. :(

    VastaaPoista