torstai 31. tammikuuta 2013

Pieniä suuria asioita

Itselleni kovin tärkeitä asioita ovat luomu- ja lähiruoka. Olen siitä onnellisessa asemassa että kuulun ruokapiiriin ja pääsen nauttimaan näistä tietäen, että ovat varmasti luomuna tuotettu ja läheltä ja että omalta osaltani tuen suomalaisia pienviljelijöitä. Puhumattakaan nyt tietysti siitä että tämä tällainen ruoka vaan on niin paljon parempaa kuin tehotuotettu, sanoi siihen "asiantuntijat" mitä hyvänsä.

Olen nyt muutaman kerran tuurannut ystävääni, joka ruokapiiriä pitää, jakelemaan tuotetilaukset piiriläisille ja voin sanoa, että se on ollut ilo. Tavaroiden lajittelu on vähän kuin leikkisi omaa ruokakauppaa ja toimisi kauppiaana kun piiriläiset tuotteitansa tulevat hakemaan. Ja eniten kuitenkin ilo siitä, että on voinut antaa oman panoksensa siihen että ruokapiiri toimii. Ystäväni joka piiriä pitää tekee pyyteetöntä työtä muiden hyväksi ja ilman tällaisia epäitsekkäitä tekoja ei tällaisia ruokapiirejä edes olisi. Kiitos siis ystävälleni (ja kaikille muillekin ruokapiirejä pitäville henkilöille) siitä että olet olemassa ja pidät meidät muut hyvissä luomuruoissa. Olen aina avuksi kun vain tarvitset.

A big thank you for those persons that provide us with organic local food, without any personal benefit of the transaction. A big thank you to my friend who is one of those persons.

11 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea tuo ruokapiiri! Kiinnostuin. Pitääkin selvittää onko täällä samantapaista. Luomua, jes!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana idea ja lähiruoka on <3

    VastaaPoista
  3. Ruokapiiri kuulostaa hyvàltà! Kannatan luomulàhiruokaa!
    Terhi

    VastaaPoista
  4. Meidän paikallinen ruokapiiri kait kuivui kokoon, mutta toivotaan että se herää taas henkiin uudelleen

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava homma tuo ruokapiiri (ja hattu nostetaan korkealle sille joka sitä vaivaantuu ylläpitämään!!)
    Itse tykkään myös luomusta (kasvatan itse, puutarhuri nääs:)). Jopa kukkapenkit saavat luonnonlannoituksen, kun ovat nimittäin meidän Cat Paradisessa :D.

    mmm että on hyvän näköisiä elintarvikkeita, mamma mia! Good for you!
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  6. Pakko alkaa kysymään jotta mahtuisiko teidän ruokapiiriin yksi perhe lisää? Asumme aivan tässä sinun viereisellä kadulla ja toivoisimme saavamme luomua pöytään useammin. Eikä siis ole tarkoitus päästä vaan nauttimaan herkullisempaa ruokaa helpolla, kaikkiin jakelukierroksiin sun muihin avunantoihin ollaan valmiita!

    VastaaPoista
  7. Pakko alkaa kysymään jotta mahtuisiko teidän ruokapiiriin yksi perhe lisää? Asumme aivan tässä sinun viereisellä kadulla ja toivoisimme saavamme luomua pöytään useammin. Eikä siis ole tarkoitus päästä vaan nauttimaan herkullisempaa ruokaa helpolla, kaikkiin jakelukierroksiin sun muihin avunantoihin ollaan valmiita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita mulle viestiä tuonne s-postiin dgsisustusmania@hotmail.com niin jatketaan juttua siellä :-)

      Poista
  8. Oho, miks toi tuli tohon kaks kertaa???

    VastaaPoista
  9. Mä olen vuosia etsiskellyt läheltämme ruokapiiriä. Tuloksetta. Eli onko vinkata missä olisi Hki?

    VastaaPoista