tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ruosteraportti

En vain voi vastustaa ruosteisia lyhtyjä. Ne sopivat tunnelmaltaan niin jouluun, syksyyn kuin loppukesäänkin ja somisteeksi ne kelpaavat aina. Tämän yksilön löysin kahdella eurolla ja sekös oli hienoa se.

Olen tässä loppukuusta ollut hieman hiljaisempi täällä blogissani koska tekemistä on ollut niin paljon pihan kevättöissä ja muissa projekteissa. Tässä kuitenkin hieman raporttia siitä mitä tämä sisustusmaanikko puuhaillee kun ei ehdi blogiaan päivittää:

Autotallin kaunistamisprojekti: Edistyy hitaasti mutta varmasti. Suurimmat romukeot on jo siivottu, kierrätetty ja viety roskiin. jäljellä enää tavaroiden inventointi  ja järjestely jonka jälkeen pääsen sisustamaan tilaa. Siivouksen sivutuotteena on syntymässä tallista löytyneestä puutavarasta pihalle pikku kesäkeittiö, jonka kuvaan oitis jahka ilmat lämpenevät ja saan sen öljyttyä.

Asuntovaunu: On vihdoin sulanut esille lumien alta. Mennee kuitenkin vielä tovi ennen kuin sen kimppuun pääsen koskapa autotalli olisi kiva saada valmiiksi ensin. Materiaalihankintoja on kuitenkin jo tehty ja apuvoimia värvätty sekä sisustussuunnitelmaa hiottu - edistystä sekin jo.

I just love rusty lanterns. I got this one for only two euros and it is in perfect working condition. 

I've been a bit quiet here lately cause I've ha d just so much to do that I haven't had any time to update my blog. I  have been working hard with cleaning up my garage and planning the restoration of the caravan. My garden has also kept me busy with all the spring work that needs to be done. And of course (knowing me) I had an inspiration and I'm building a new (small) summer kitchen for my garden (like I didn't have enough with the garage and the caravan).

3 kommenttia:

  1. Olet siis saanut aikaan vaikka mitä!
    Tuloksia kuvina odotellen siis...

    VastaaPoista
  2. Siellähän tapahtuu :)
    mie oon kans ihan heikkona ruosteeseen ;)
    jännityksellä odotellaan varsinkin autotalli-kuvia, saan sitten isännälle esitellä, että näin !

    VastaaPoista
  3. Hmmm... eilen just siipalle sanoin, että autotalli on pakko siivota tulevana viikonloppuna. Törkyä ON!! Pakkopulla, joka pitää saada alta pois ennen kuin pihalle pääsee touhuamaan (ei oo meillä vielä kesä ei...)

    VastaaPoista