sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Retkituolien uudistus osa 2

Tämä projekti ottikin enemmän aikaa kun olin suunnitellut, mutta valmistui nyt vihdoin sopivasti samaan aikaan kun ilmat viilenivät, etten päässyt näillä vielä lekottelemaan auringonpaisteessa. 
Enin aika meni kyllä ehdottomasti tuohon mietintäpuoleen, kun kaavoja päällisiin suunnittelin. Vanhat päälliset olivat melko venähtäneet ja ensimmäisenä purkamani päällinen vieläpä niin monimutkaisesti kasattu, että sain kyllä oikein tosissani puserrella aivoistani ohjetta sen ompeluun. Se kirkastui onneksi sitten päivän tiukan mietinnän jälkeen aika helposti, kun hoksasin, että toisen tuolin päällinen oli ommeltu paljon yksinkertaisemmalla tekniikalla. Otti vielä kuitenkin sen yhden päivän kun mittailin ja laskeskelin kankaan menekkiä, että sain kirppikseltä löytämäni pellavakankaan riittämään molempiin tuoleihin sopivasti. Siihen vielä uusien kaavojen piirtely ja kankaan esipesu kutistumisen vuoksi ennen kun varsinaiseen hommaan pääsin.




Oli siinä vielä pari muutakin mutkaa matkalla senkin jälkeen, joista ensimmäinen näkyy hyvin kuvissa. Kangas nimittäin rypistyi konepesun jäljiltä niin lujaa, etten saanut sitä tavallisella silitysraudalla enää oikenemaan, mankeli olisi pitänyt olla, mutta kun ei ollut, niin päätin, että hyvä siitä tulee näinkin. Jos niitä jatkossa pesee, niin rypistyvät varmasti aina uudelleen ja ehkäpä se voisi olla se juttu mikä näissä on, eli siis rehellisesti ryppyiset saavat olla. Toinen mutka oli se, että ompelin niistä sittenkin ihan hitusen liian isot, mutta voi olla että se korjaantuu parin tiukan konepesukerran jälkeen. Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä nyt, pestään vasta sitten kun tarvetta on.


Mutta tuoleista tuli uusilla päällisillä ihan älyttömän hyvät. Vaikka ovatkin vähän pliisummat ilman nappeja, tykkään että ovat niin paljon helpommat käyttää juuri noin, kun päälliset saa sujautettua helposti irti. Ja ainahan voin stailata niihin enemmän luonnetta tällai vähän tyynyillä ja torkkupeitoilla jos liian tylsältä alkaa tuntua.


Vielä yksi pieni hienosäätö pitää tuoleille tehdä ennen kun olen niihin täysin tyytyväinen, nuo käsinojien puut alkoivat näyttää silmiini vähän liian retron värisiltä uusien päällisten myötä. Niinpä ajattelinkin hioa niistä petsit ja lakat pois ja laittaa tilalle jotain vähän hillitympää sävyä, ehkä tuollaista vaaleaa ja mattaa kuten tuossa korikassissa on. Sillä tyylillä istuvat varmasti kivammin kaikkien vaunun rottinki- ja bambukalusteiden kanssa myös yhteen.

Mutta nyt vaan odotellaan, että se kevät sieltä keikkuen tulevi ja aurinko alkaisi lämmittää lisää, kuten se kerkesi tässä jo muutaman päivän tehdä. Palan halusta päästä testaamaan näitä vaunun edessä sitten kun sen tuosta tallin syrjästä kesäiselle parkkipaikalleen saamme siirrettyä.

It took me a little longer than I anticipated, but  the chairs are finished now. The fabric got really wrinkly in the washing machine and since I don't own a mangle I decided to leave it that way, the regular iron did almost nothing to it and I think if I'm going to wash those in the future the wrinkliness will occur, so lets make it a feature.

I relly love the outcome, and the best part is, that without the buttons these are really easy to remove to be washed. My only hope now is this spring would get a little warmer again, since I'm craving to get these in front of my caravan so I can relax there and enjoy the sun.

3 kommenttia: