maanantai 9. maaliskuuta 2020

Vitriinin aarteita

Lupasin teille taannoin esitellä tarkemmin mitä olohuoneen uudessa vanhassa vitriinikaapistossa lasiovien takana onkaan. Elen paisteli aamusella aurinko sen verran mukavasti, että oli tarpeeksi valoisaa kuvien napsimiseen, joten tässä teille muutama otos kauniin kaapin sisätiloista.

Siellä on nyt kokoelmat kaikkea ihanaa ja seassa myös jotain tarpeellista ja turhaakin, jolle ei muuta paikkaa ole ollut. Kaikki kokonaisuuksina toimivat kuitenkin niin kivasti yksiin, etten ole ollut siitä niin turhan tarkka, pääasia on että näyttää hyvältä.

Vitriinin vasemmassa osassa on perintökahvikupin ja omien kouluaikaisten keramiikkatöideni lisäksi sulassa sovussa niin merenelävät kuin keräilyaarteetkin. Siellä säilytetään myös olohuoneessa käytettäviä kynttilöitä ja niiden jalkoja sekä muita kivoja koriste-esineitä joita tykkään välistä esillä pitää.

Vasemmassa kaapissa on suurempia esineitä kuin oikeassa ja täällä on myös enemmän sellaista epämääräistä, joka ei paikkaansa ole vielä kunnolla löytänyt. Tykkään kuitenkin tuosta harmoniasta mikä kaikella tuolla on, näyttävät ihan tarkoin asetelluilta vaikka ovatkin tällä puolen aika liki siinä asennossa, mihin ne silloin kiireessä vitriinin saadessani kasasin. Joskus se sattumanvaraisesti asettelu vaan toimii heti kerrasta, eikä sitä hyvää kannata ruveta suotta muuttelemaan.

Tässä kaapissa minun suosikkejani ovat tietysti tuo vanha mallinuken torso sekä posliininen hanskamalli ja puinen käsi. Tykkään erityisesti siitä miten ne istuvat väreiltään tuohon vitriinin sisäosien tummaan maailmaan ja toisiinsa.

Että tällaisia täällä nyt, mutta luulenpa että tuonne tulee vielä kertymään lisääkin aarteita, koska aina silloin tällöin sellaisia löytöjä kirppiksiltä ja muilta teen. Kiva, että niille on nyt noin komea säilytyspaikka, missä saavat arvoisensa tilat olla esillä.

Inside this glass cabinet is my collections of cool and vintage treasures. I just love that I now have this place to store and keep in sight all my beloved fleamarket finds, family heirlooms, and other pretty things. Makes me so happy to have there in one place and there's even space there to make more finds. Just perfect.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti