torstai 12. joulukuuta 2019

Kuusta vailla

Kyllästyin jo vuosia sitten perinteisiin kuusenkoristeisiin ja halusin keksiä tilalle jotain vähän omaperäisempää. Olin silloin kovin innostunut steampunk-tyylistä ja siitä se ajatus sitten lähti. Kuuseen ripustellaan kaikenlaista siihen tyyliin sopivaa ja omaperäistä. On lasipulloa, vanhaa avainta, lippua ja lappua, maitopullon korkkipahveja, taskukelloja, kulkusia, vanhoja polttimoita sekä palloja korkista, pahvista ja matonkuteesta. Nauhaksi tietenkin vanhaa mittanauhaa, jos sellaista haluaa laittaa. Ihan joka vuosi en ole laittanut, menen aina kulloisenkin fiiliksen mukaan haluanko enemmän vai vähemmän. Paria vuotta myöhemmin löysin vielä kirpparilta vanhan silinterihatun latvakoristeeksi ja mikäs sen oivallisempaa, se sitoo tyylin hyvin yhteen ja tekee puusta arvokkaamman näköisen.

Vaikka steampunk-innostukseni on tässä vuosien varrella jo lähes kadonnut, tykkään edelleen joulukuusestani juuri näillä koristeilla. Niistä on muodostunut täällä jo perinne jota oikein odotetaan. Tänä vuonna kuuseen kokeillaan lisäksi noita kivoja lasipisaroita ja katsotaan sopivatko tyyliin vai ovatko liian isoja.

Haluaisin kokeilla pitkästä aikaa oikeaa kuusta, mutta en millään raaskisi sen taki hienoa puuta hengiltä ottaa. Olenkin päättänyt, että jos sattuisin löytämään jostain läheltä hyvän ja ison ruukkukuusen niin sellaisen voisin jouluksi laittaa, mutta en ota siitä stressiä jos sellaista ei vielä tänä vuonna löydy. Vanha muovipuuni palvelee edelleen oikein hyvin, kun se on niin aidon näköinen, ettei sitä muovipuuksi ihan heti edes oivalla. Joten jää nyt vielä nähtäväksi tämä asia, mutta koristeet on kuitenkin jo päätetty.

I've had these steampunk-style decorations on my Christmas tree since 2011 when I was really in to the style. Since the years have passed my love for steampunk has faded away, but my Christmas tree still wears this deco. It has become a tradition here that our tree has a top hat and all kinds of weird things hanging on it and I quite like it that way. 

6 kommenttia:

  1. Onpas ihanat koristeet! Minulle tuli myös jossain vaiheessa kyllästyminen palloihin ja aloin keksiä muita vaihtoehtoja. Ripustelin kuuseen samanlaisia pahvietikettejä ja jotain pikkuesineitä. Mielessä on väikkynyt jo vuosia sellainen muumien kuusi... jossa on jos vaikka mitä helminauhoista lähtien. Meillä kuusi sahataan aina omasta aidasta tai nipsastaan joku hassu epämuodostunut puu ns naapurin metsästä tai jostain ojasta. Nyt olen parhaillaan lukemassa "Puiden salattu elämä"-kirjaa, ja mietin, että pelastuuko puu oikeastaan sen kummemmin ruukussa... toki sen maanpäällinen osuus pelastuu, mutta uuden tiedon mukaan puun "aivot" on siellä maan alla ja hyvinkin laajalla alueella. Eli jos puu kaadetaan, se saattaa pysyä hengissä satoja vuosia viereisten puiden avustuksella. Suosittelen kirjaa! Näitä mietiskellen pähkäilen mikä kuusi tänä vuonna sisään kannetaan ja toivotan inspiroivaa joulunalusaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuo kirja kuulostaa kyllä hyvälle! Olen itse katsellut telkkarista sitä elävät puut ohjelmaa ja ollut ihan lumoutunut siitä miten paljon en puista tiennyt. Edelleen silti pähkäilen, raaskinko aitoa puuta tänne ottaa, muovipuukin kun jo vintistä löytyy, mutta aikaahan tässä vielä on... Muumien puu kuulostaa myös ihanalle!

      Poista
  2. Persoonallisia koristeita. Tykkään kanssa tuosta tyylistä. Tosin kuusessa meillä on aikalailla "peruskoristeita". Mutta tuo tyyli muuten kolahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Niitä ruukkukuusia käsittääkseni myös ihan vuokrataan kotiin kuljetettuina ja kotoa taas noudettuina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän vain sen yhden firman joka noita vuokraa ja niillä ne on ihan joka vuosi ollut loppuunmyyty samantien kun olen katsonut. Pitäisi vissiin joskus elokuulla olla jo tilaamassa :D

      Poista