torstai 26. heinäkuuta 2018

Tiskisaippuaihastus

Tässä muovipullojen täyttämässä maailmassa on tällainen käsin tiskaaja miettinyt jo pidemmän aikaa, kuinka voisi hoidella nuo tiskihommansa vähän vähemmällä muovipullojen kierrättämisellä. Lempimerkkini tiskiaine on ollut hyvä, ei siinä, mutta sitä kuluu aika rutkasti eikä pumppupullo ole mielestäni edes kätevä tiskatessa, kun joutuu aina molempia käsiä siinä käyttämään, että ainetta tiskiharjaansa saa. 

Muutamakin ystävä on jo pidemmän aikaa hoidellut tiskinsä ihan tavallisella Marseille-saippualla ja tässä päivänä eräänä totesin, että nyt on tullut aika kokeilla sitä vihdoin täälläkin. Iskin saippuapalan kulhoon tiskipöydälle, aloin tiskihommiin ja hämmästyin. Hämmästyin ensinnä sitä kuinka tehokasta saippua on, se todella irrottaa lian ja rasvan ihan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin aiempi lempitiskiaineeni. Vaahtoaa ihanasti ja huuhtoutuu helposti. Ja sitten hämmästyin sitä kuinka näppärä se on käyttää. Tuosta kun vaan harjalla päältä hieraisee. Ihan yhdellä kädellä hoituu se homma. 

Tuoksuaddiktille tosin vähän tylsänpuoleista kun tiskatessa ei juuri tuoksu, muu kuin sellainen tavallinen tylsä saippua, mutta sen korvaa se kuinka ihanan pehmoisiksi kädet homman jälkeen jäävät. 
Niin hyvä on kokemus ollut, että taitaa jäädä nuo litkutiskiaineet ja siirryn pian kokonaan vaan Marseille-saippuapalaan tiskihommissa. 

I had heard that Marseille-soap is very good replacement for regular dishwashing liquids. A couple of my friends used it already and I decided it was time for me to try it out too. I was so pleasantly surprised, it really works well and is very easy to use; just brush the soap bar with the brush. Ir's really sufficient and removes the grime and grease easily and it also rinses off well. I think I'll stop using the liquid soaps all together and use only Marseille-soap to do my dishes from now on.

10 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköinen astianpesusaippua kupissaan tiskialtaan vieressä. Hyvä vinkki - kiitos♥

    VastaaPoista
  2. Moikka!
    Täälläkin odottaa kaapissa Marseille-saippua litkuaineen loppumista. Mahtavaa kuulla että toimii noin hyvin, näin olen ymmärtänytkin ja siksi saippuan hankkinut. Mutta litku ensin loppuun. Ilmeisesti sillä voisi myös siivota pintoja ja pestä pyykkiäkin? Tahroihin olen pitkään käyttänyt sitä, mutta en koko pyykkikoneelliselle (saa myös hyvin liukenevina pelletteinä).

    Kiehtoo kovasti ajatus päästä muovijätteestä eroon, ja tämä kikka on erinomainen tällä tiellä.

    Kiitos ihanasta blogista!

    T:Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut noista pyykinpesuaineista, joita Marseille-saippuasta voi tehdä. Niitä ja muita pesuainereseptejä täytyy kyllä kokeilla ihan ehdottomasti. :-)

      Poista
  3. Moi!
    Mulla on ollut kokeilussa Virolaisen Nurmen kookossaippua käsitiskauksessa, on hyväksi havaittu. Vaahtoaa mukavasti ja huuhtoutuu myös helposti. Olisiko ollut niin ettei öljyä sisällä laisinkaan. Suosittelen ��

    VastaaPoista
  4. Palasaippuat on kyllä ❤️ Täytyypäs ottaa kokeiluun myös tuo marseille!

    VastaaPoista
  5. Tuoksuallergisena olen hyvin tyytyväinen, että löytyy vielä jotain tuotteita ilman hajusteita!

    VastaaPoista
  6. Olen jo vuosia pessyt matot marseille-palasaippualla. Ihanan pehmoista tulee, kädet tuntuvat hyvältä pesun jälkeen ja nenä kiittää -onhan se mäntysuopa ihan ok, mutta hajukiintiö tullut jo täyteen...
    -T

    VastaaPoista
  7. Minäkin siirryin samaan muutama kuukausi sitten ja olen ollut tyytyväinen, tosin kone hoitaa meillä enimmät tiskit :)

    VastaaPoista
  8. Onko Marseille-saippua biohajoavaa? Olis ihana löytää mökille joku ympäristöystävällinen vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito Marseille-saippua on minun käsittääkseni täysin biohajoava tuote. :-)

      Poista