tiistai 31. heinäkuuta 2018

Pieni boheemi pihakylpylä

Meillä on varastossa lojunut unelmien kylppäriremppaa odottelemassa jo vuosikymmenen vanha valurautainen kotkankynsiamme ja näillä helteillä saimme miehen kanssa viimeinkin sen idean kaivaa se esille ja laittaa pihalle nyt niin muodikkaaksi kesäkylpyläksi sekä viilennyspaikaksi helteillä. Itsellähän lähti saman tien ideat lentoon siitä kuinka paikka sitten stailataan, miehen odotellessa lähinnä sitä mahdollisuutta viilentyä. 

Jahka olin saanut suunnitelmat pihakylpylästä päässäni valmiiksi ja ammeen paikalleen, pestynä vuosien pölyistä saatoin ruveta sitä siinä nätiksi laittelemaan sillä aikaa kun mies vielä hikoili töissään ja treeneissä sen perään. Kiva oli verhoja ripustella ja mattoa asetella, kun tiesi, että tätä arvostetaan varmasti ja myös muunkin kun sen viilentymismahdollisuuden vuoksi. Ja kun kaikki oli vettä laskemista vailla valmista, näytti pienessä boheemissa pihakylpylässämme tältä:

Pieni kupliva drinkkikin tietenkin piti olla ja asianmukaisesta lasista tarjoiltuna. Se aseteltiin pöydälle, joka syntyi ihan vaan Ikean kukkaruukkutelineestä jonka päällä on tarjotin. Muutenkin tavarat stailaukseen löytyivät pääosin omasta takaa. Matto ja bambukehikko verhoineen on lainassa asuntovaunulta, kasvit kasvihuoneesta ja lyhty, sermi ja musta puujakkara puutarhasta. 

Ja sitten kun olin stailauksen saanut kuvattua, laitettiin vesi ammeeseen valumaan.

Puutarhaletkulla ja sen enempiä miettimättä täyttelin ammeen ja aivan jääkylmää vettä laitoin. Asia johon olisin tietty voinut hieman enemmän harkintaa panostaa, mutta onneksi on sen verran karaistunut tuo aviosiippa, ettei näin pienestä ollut moksiskaan, vaan pienen irvistelyn saattelemana solahti tyytyväisnä soikkoon likoamaan.

Ja tästä ilmeestä voitte itse päätellä, mitä mieltä tuo tästä kylpypaikasta tunnelmineen oli. Sen verran voin myös vihjaista, että hän teki saman tien varauksen kylpyhetkestä itselleen myös jokaiselle vielä tulevalle hellepäivälle. 


With my hubby we had this idea to dig out of storage the old enamel bath tub we have and put it in the garden. I got so inspired with the idea and had so much fun styling the place with stuff I had around the garden, greenhouse and my caravan. My husband really enjoyed when I made a relatively cold bath just for him, with the class of bubbly and all. He immediately reserved a bathtime moment for himself for every upcoming hot day there is in sight.

11 kommenttia:

  1. Nyt en ehkä kestä, tää on ihan täydellisen ihana <3 Minullakin on ollut haaveissa kylpyamme pihalle.

    VastaaPoista
  2. No en kestä minäkään, ihan mielettömän ihana pihaspa! Kyllä kelpaa polskia.

    VastaaPoista
  3. IHANA!!! Ja KYLLÄ, miestäkin kelpaa katsella. t Riitta

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana. Mulla on myös amme Suomessa odottamassa kotiin paluuta. Mukavia kylpyhetkiä, Ritu

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihana..mä haluaisin tuommoisen pihaani💕💕

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava! Upeen näkönen! Kyllä näillä keleillä tuollaisessa kelpaisi viilentyä :)

    VastaaPoista
  7. Huikea ajatus ja toteutus! Kiva saaha kasvot tälle usein mainitulle siipalle, joka jaksaa rymsteerata kanssasi. Ansaittee kylpyhetkensä! :)

    VastaaPoista
  8. Upea ja tunnelmallinen pihakylpylä! 😍

    VastaaPoista
  9. mieheni teki minulle matonpesupaikan mankeleineen yms,sen pesuammetta lapsenlapsi käyttää kylpyyn.saimme sen naapurin rakentajasedältä,ei ollut pahasti edes kärsinyt vaikka talo oli kaadettu sen päälle.

    VastaaPoista