keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Hyvä alku ja pieni takapakki

Ja niin kun lupasin niin hetihän se alkaa tapahtua täällä. Makuuhuoneen remontointi aloitetaan ja se alkaa katon maalauksella. Sitä ennen kävin napsimassa sieltä muutaman nujuisen kuvan kun katto vielä kuultelee kullanvärissään.

Ihan mukavahan tuommoinenkin aurinkoinen värimaailma näin talven pakkasilla on ollut, mutta kymmenen vuotta kullanväristä kattoa tuijoteltuani tulin siihen tulokseen että vaihtelua pitää saada.

Koskapa seinien väriä muutetaan taas (se lienee jo ainakin kolmas kerta) niin katto pitää mätsätä niihin paremmin. Kultakatto on toiminut hyvin siinä suhteessa että se on saanut katon näyttämään korkeammalta ja uusi sävy pitää olla siis yhtä tumma tai jopa vähän tummempikin jotta vaikutelma säilyy samana. Huone on muutenkin niin pieni että jos tuo katto tuosta rojahtaa millinkin alaspäin niin se muuttuu ihan komeroksi (testattu valkoisella katolla, se roikkui ihan kiinni päälaessa).

Noh, päätin että aika tummana harmaana se on varmasti hyvä. Valitsin tarkoin sävyn ja hain maalin valmiiksi eilen. Tänään sitten aloin läätsiä sitä kattoon kun huomasin jotain omituista...

Se on ihan pielessä, ihan vaalean sinistä eikä tummaa harmaata. En millään saattanut uskoa että olisin sävyn noin pieleen valinnut ja ajattelin ensin että se varmaan kuivuttuaan muuttuu tummemmaksi (niin kuin usein käy), vaan eipä muuttunutkaan.

Siinä sitten kun aloin tarkemmin maalipurkkia syynätä niin hoksasin, että väärään pohjaan oli nyt tehty tuo tökötti. Ei auttanut kun marssia uudelleen kaupoille reklamoimaan ja hakemaan uusi purkki ja johan alkoi homma toimia. Pimeys vaan kerkesi laskeutua niin että kuvata ei sitä ehtinyt. Laitan siis lisää kuvia katon sävystä huomenna kun päivä taas paistaa.

The renovation in the bedroom starts with the painting of the ceiling. The golden tone has been there for ten years now and I'm so bored with it. I chose the new tone to be a quite dark grey, to keep the effect that the roof is higher (yes in this room it works that way. A white ceiling made this room look like a closet). 

But it didn't quite work out as planned. As I started painting I noticed something was wrong, the tone was completely wrong, it looked like light blue instead of grey. As I looked the paint bucket I realized they had sold me the wrong paint type. So I went back to the store and they made me a new one and I carried on painting. I'll show you the results of it tomorrow.

3 kommenttia:

  1. Teillä on pantu tuulemaan heti kerralla.Harmi tuo värin kanssa ongelmat.Mutta jäädään kuulolle,mitä kaunistusta on tulossa!

    VastaaPoista
  2. Se on muuten kyllä jännä juttu miten tumma katto saa tilan tuntumaan korkeammalta, vaikka äkkiseltään ajattelisi toisinpäin. Meillä on muutamassa huoneessa vanhat lakatut vaneripaloista kootut katot ja muualla on valkoiseksi maalatut katot. Huoneet joissa on "vanerikatto" tuntuvat huomattavasti korkeammilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Mä luulen että sillä on jotain tekoa sen värin ja materiaalin lämpöisyyden kanssa. Joissain tiloissa se tummuus vaan nostaa ylöspäin vaikka toisin yleisesti väitetäänkin.

      Poista