sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Änkeröisiä

Kun sitä lattiaa oli saatu edellisenä iltana ladottua jo melkein koko huoneen verran ajattelin aamulla päivänvalossa vähän kokeilla noita puuvahoja mitä olin lattiaan miettinyt. Ajatus oli ollut että vähän sellainen elähtäneen näköinen ja harmaannutettu ja mielellään valmiiksi rupuinen.

No, siinä kun testailin niin alkoikin yhtäkkiä tuntua siltä että pitäisikö sittenkään. Jotenkin kaipaisin vähän ehkä lämpöä tuohon lattiaan kun huone muuten on aika kalsea väreiltään. Ajatus menikin sitten niin änkeröiseksi että piti oikein ottaa tuumaustauko ja antaa itselle pari päivää aikaa muhia väripäätöstä vielä kertaalleen.

Ja jottei elämä siitä helpommaksi muuttuisi niin vastaan tuli lattiaremontissa toinenkin änkeröinen.

Sieltä vanhan levylattian alta löytyi sitten vanhan tulisijan pohjalaatta. Ei siinä muuten mitään, mutta kun emme odottaneet sellaista sieltä löytyvän, kun ei löytynyt aikanaan toisestakaan makuuhuoneesta niin olihan tuo aika yllätys. Ja yllätys myös että kuinka keturallaan se voi tuossa olla. Ei suoraa nurkkaa missään eikä pinta ole tasaista nähnytkään. Joka ikinen kulma on kallellaan eri suuntaan. Korkeimmillaan juuri karvan alle lattiapinnan ja matalimmillaan puolen laudan päässä, eli näillä laudoilla ei sitä piiloon saisi.

Sitä piti sitten oikein istua alas ja pohtia, että mitäs nyt sitten. Purkaa sitä ei voi, koskapa on todennaköisesti kiinni muurissa ja siltä osin hormeissakin. Tasata sen voisi betonilla, mutta ei sekään oikein mieltä lämmittänyt, että tuossa näkösällä betonilaatta olisi, kun ei takkaakaan ole tänne aikomusta pistää.

No sitten ajattelin että se on vaan maisemoitava tuohon sopivaksi ja ladoimme lattian sen ympärille niin nätisti kun ikinä osasimme. Täytyy alkuviikosta piipahtaa puukaupoilla ostelemassa vähän ohuempaa puuta ja koittaa höylän ja eripaksuisten levynkappaleiden kera saada ne aseteltua tuohon laatan päälle ikään kuin lautalattian tapaisesti. 

Ai että, kyllä näissä vanhoissa taloissa piisaa remontoitaessa ylläreitä, mutta onneksi minulla piisaa myös luovia ratkaisuja. En anna nyt parin änkeröisen pilata tätä "menee-just niinko-strömsössä"-fiilistä.

The floor renovation bumped into some difficulties. First the color I thought would look good started to feel not so good after all and then we found this huge concrete slab hidden in the floor. Just high enough so we can't go over it with these floor panels.  I'll have to figure out something more creative to try and make that thing look like a wood floor too. Oh, well, all was going on too well so I kind of needed some trouble on the way and now I have it. 

9 kommenttia:

  1. Mikset laatoita sitä jollain kivalla laatalla? siihen päälle kynttilöitä niin ois nätti!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun mieluiten pitäisin siinä tuota vaatekaappirivistöä niin kuin tähänkin asti. Tehoneliöt, tehoneliöt.

      Poista
  2. Laatoitus tuli minullekin mieleen...siitä tulisi ihana katseenvangitsija huoneeseen..😊

    VastaaPoista
  3. Voihan ne kaapit laittaa laattojenkin päälle.

    DOT EMP PERUGIA ROSSO INSERT 20X20 441202001

    Topukka

    VastaaPoista
  4. Eikä laattaa, vaan lautaa just kuin olet suunnitellutkin.

    VastaaPoista
  5. Heippa! Meillä oli yläkerran huoneissa sama juttu ja mies näppärästi kilkutteli taltalla ja vasaralla betonista sen verran pois että lattialaudat sai samalle tasolle ja siten lattiasta yhtenäisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näkyy sivusta että on raudoitettu jollain tuo pala niin siksi ei viitsitä edes kokeilla.

      Poista