sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sisustusbloggaajien kirpputorilla

Eilinen sisustusbloggaajien kirpputori Kiseleffin talossa Helsingissä oli aivan huikea suksee. Väkeä tuli paikalle enemmän kun uskalsimme toivoa edes villeissä unelmissamme. Paikalla oli aivan mahtava tunnelma ja kauppa kävi kuumana. Tässä kuvassa myyntipöytäni juuri ennen ovien avautumista. 

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta ikinä kun olin itse myymässä tällaisessa tapahtumassa. Yleensä olen ollut liikkeellä ostajana. Täytyy kyllä sanoa että niin kivaa oli että aion ehdottomasti jatkossakin tulla myös myymään.

Kerkesin hyvin nopsasti käydä myös kuvaamassa muuta kun omaa pöytääni. Tässä Weekday Carnivalin Riikka ja Muita Ihania blogin Tiina myyntipöytineen.

Sees by Sannin ihanaa tavaraa.

Parolan aseman Katja möi ihania opetustauluja.

Vihreän talon Annikan pöytä oli myöskin yksi monista jotka tyhjenivät pikavauhtia 

Ja päivän loppuessa näytti oma myyntipöytäni tältä. Melko mykistävä lopputulema, mutta niin huisia

Haluan myös tätä kautta kiittää puolestani kaikkia mukana olleita bloggaajakollegoita sekä niitä ihania asiakkaita, lukijoita ja tyyppejä joita ilman tällaiset tapahtumat eivät olisi mahdollisia. Iso kiitos teille!

Some pictures and feelings from the fleamarket happening we had yesterday at Kiseleff house Helsinki. The first photo is from my table before the selling started and the last photo was taken of the same place as the day was done. Superb!
Thank you all who participated to the event! It was such fun!

16 kommenttia:

  1. Oiiih, näinä hetkinä sitä niin ärsyttää asua täällä tuppulassa. Täällä ei koskaan oo mitään tollasta huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan teitä bloggaajia sielläkin, järjestätte ite tämmösen sinne ni johan on :-)

      Poista
  2. huah, oivoi. Ihan varmasti onnistunut tapahtuma. Ainakin tiedän yhden onnekkaan läheisen, joka sai olla mukana tuolla :)

    VastaaPoista
  3. Oi jospa voisin olla mukana! Kaikkea kivaa myynnissä!Mulla sama juttu,ihan liian kaukana :( Ihana tuo messinkinen verhotanko! Just sellaisen tarvitsisin tupaan tai makkariin.

    VastaaPoista
  4. Voih, kun olisi päässyt paikalle! Huikea myynti sinulla on ollut :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti tosiaan muuallekin saataisi vastaavanlainen tapahtuma, olisin sukkana myymässä :)
    Huikea myyntimenestys, mutta en ihmettele, kerrankin kirppis jossa on vaan ja ainoastaan mahtavia juttuja.

    VastaaPoista
  6. Voi, että minä missasin tämän ! Upeaa toimintaa ja hyvältä näytti !

    VastaaPoista
  7. Voi että miten hieno juttu :) Aivan mahtavan näköistä menoa! Harmi kun jäi minultakin väliin tällä kertaa...

    VastaaPoista
  8. Voisit tehdä jäljelle jääneistä tavaroista tänne sellasen samantyyppisen kirppiksen kuin minna jonesilla on blogissaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oikeesti jäi niin vähän tavaraa jäljelle että ei maksa vaivaa :D

      Poista
  9. Vähän kaukana myös täältä katsottuna. Jos olisin päässyt, olisin ostanut tuon ihanan verhotangon ensimmäisenä. :)

    VastaaPoista
  10. Hieno homma, että kauppa kävi ja tavara kiertää! Sääli kun näillä kulmilla ei järjestetä tuollaisia sisustustapahtumia, Helsinkiin on liikaa matkaa.

    VastaaPoista
  11. iso kiitos kaupoista, tapahtuma oli tosi kiva...kannatti lähteä "sinun" pöytääsi tutkimaan vähän kauempaakin...(skorpparit muutti meidän olkkariin)... =)

    VastaaPoista