keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kyllästys ja innostus

Suurin murheen kryynini koko taloudessamme ovat nämä portaat. Olen maalannut ne jo kolme kertaa ja aina vaan kyllästyn uuteen väriin vaikka se kuinka tuntuisi maalatessa siltä oikealta. Mikään ei vaan tunnu olevan oikea väri tuossa tilassa minun silmääni. 

Alun perin vanukkaanruskeat saivat koko tilan tuntumaan likaiselta. Harmaa taas kolkolta ja kylmältä. Uusin väri, leijonankeltainen saa taas koko tilan, no aivan liian keltaiseksi. Raah. Tila on haastava siksikin että se on talvella talon pimeimpiä osia minne ei luonnonvalo juuri kulje. Keinovaloissa portaiden sävyt ovat olleet mitä hirveämpiä aina kirkkaan keltaisesta jännään violetinsiniseen. Enkä myöskään ole koskaan oikein pitänyt tuosta maalin kiillosta. Kiiltävät portaat näyttävät vähän liukkailta ja vaarallisilta (vaikkeivät oikeasti ole).

Olen miettinyt maalin poistamista (aivan liian suuri urakka, ei jaksa), päällemaalaamista (ei löydy sitä juuri oikeaa väriä) ja jopa askelmien kokonaan uusimista (en ihan tosissani, aivan liian työlästä) ja mikään ei vaan tunnu  oikealta.

No tässä muutamia vuosia nyt asian kanssa painittuani saattaa olla että olen vihdoinkin löytänyt ratkaisun ongelmaani. Törmäsin nimittäin netissä surffaillessani paperipussilattian teko-ohjeisiin (kiitos vaan Suski) ja täytyy sanoa että inspiroitunut on lähinnä lievä termi kuvailemaan olotilaani juuri nyt.

Aloin oitis tutkailemaan tuota metodia josko saisin sovellettua sen kotimaasta löytyvin aineksin. Mitä enemmän tuota ideaa mietin sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä että sitä pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan näihin portaisiini.

I'm so bored with my painted staircase. It seems every color I try on them I grow fed up really quickly. I've been trying to figure out a color that would suit me longer than six months when I suddenly came accross the paper bag floor -method. 
I'm really exited (I mean r-e-a-l-l-y) and I think that might be exactly what I secretly have been wanting all a long. Now I need to figure out how to do that with local materials. I'll start testing papers and stains right away!

16 kommenttia:

  1. No voi, minusta nuo portaat harmaana näyttivät niin hyvältä :)

    -Tiina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli se pahin väri keinovalossa (ja joskus illan hämyssä) muuttui ihan lilaksi.

      Poista
    2. Niinkö, no sitten mie ymmärrän värinvaihdon koska lilahtavat portaat ei kuulosta kovin hyvältä.

      Poista
  2. Minusta tuo vaaleanharmaa on tosi upea.

    VastaaPoista
  3. Minustakin tuossa kuvassa nuo harmaat portaat näyttävät parhailta, ainakin verrattuna meiän vihertävänharmaisiin portaisiin :)

    VastaaPoista
  4. Edellisten kanssa samaa mieltä :) Itse pähkäilen omien portaiden kanssa myöskin, ylipäätä en ole uskalatanut aloittamaankaan muuta kun päällystämällä betonin matoilla lämpimämmäksi..

    VastaaPoista
  5. No huh, miten hieno tuo paperipussilattia! Innolla jään odottelemaan kokeiluasi, jos onnistuu niin taidan tehdä itsekin jonnekin :)

    VastaaPoista
  6. Paperipussilattia näyttää aikas hienolta mutta melko suuritöiseltä. Odotan innolla kertomusta jos päätät hommaan ryhtyä :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisen näköinen tuo paperipussilattia! Mutta sitten jos sekään ei ole ratkaisu, niin entä jos alkaisitkin ajatella "boksin ulkopuolelta"? :) Tekisit noista portaista mahdollisimman neutraalit, vaikka vaan joku tosi vaalea harmaa, ehkä jopa mattana? Ja sitten laittaisit vaikka portaikon seinille jotain tosi räväkkää, tai siis että jotain sellaista että huomio kiinnittyisi aina muualle kuin niihin askelmiin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että koitan ensi kesän aikana saada portaikkoon ikkunan ja luonnonvaloa, mutta sitä ennen on melkein pakko kokeilla tuota paperipussilattiaa noihin askelmiin. Se tuntuu niin voimakkaasti sellaiselta "mun jutulta" :-)

      Poista
  8. Minä pidin vanhoista kanssa eniten harmaasta. Vaikka et ehdotuksia kysellytkään niin tämä postaus oikein inspiroi miettimään mitä itse tekisin... Itse maalaisin varmasti ihan mustaksi (musta on todella hieno sävy) tai sitten raikkaan turkoosiksi. Tai sitten tosiaan se, että askeleetkin olisivat valkoiset, neutraalit. Ikkuna on kyllä hyvä idea myös. Mietin vain että se voi muuttaa portaiden ilmettä niin paljon, että sitten paperipussiportaat ei taas tunnukaan enää hyvälle? Myös portaisiin voisi maalata maton, kuten olet siellä yhdessä huoneessa tehnyt. Tai sitten rapuille voisi oikeasti laittaa kivan värisen räsymaton. Näinhän siis tehtiin ennenvanhaan, kuten varmasti tiedätkin. Hyvin ne siinä portailla meillä mökillä ainakin aikanaan pysyivät, se matonpidin oli näppärä. Tuo paperilattia on kyllä mielenkiintoinen idea. Mutta sama sävyongelmahan siinä sitten vieläkin on :D Odotan kuitenkin innolla mitä saat aikaiseksi, johonkin tuollaista olisi kyllä kiva kokeilla...

    Ei käy kateeksi. Ei ole helppo juttu päätösten teko. Lohdullista että kiivaan pohdinnan jälkeen kuitenkin olet päätynyt johonkin, se luo uskoa itsellekin että joskus sitä keksii juuri oikean ratkaisun. :) Koska aloitat projektin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kun asiaa olen pohtinut niin se mitä portailta haluan on jotain patinoitunutta. Uusi tasainen maalipinta ei ole patinoitunut ja maalilla harvemmin mitään minun silmääni miellyttävää vanhennusta aikaan saa. Maalin värisävyt muuttuvat herkästi eri valoissa, toisin kun esim. maton tai pelkän puupinnan. Luonnonvalo on mielestäni paras valo ja ikkunan kanssa sävyongelmat poistuvat suurimmaksi osaksi vuotta. Maalaaminen on silti poissuljettu samoin kun kaikki mattovaihtoehdot.

      Jos jaksaisin ottaisin portaista kaikki maalit pois ja petsaisin tummaksi. Vanha kulunut puupinta olis kaikista ihanin, mutta se on niin iso homma ja tiedän portaita kitatun vuosien varrella joten lopputulos ei olisi sitä mitä haluan.

      Odotas kun pian postaan paperipussikokeiluistani niin näet miten kivan rustiikin pinnan sillä voisikaan saada aikaan ;-)

      Poista
  9. No nyt kyllä jännityksellä odota, millaiset portaat ovat kokeilusi jälkeen... En ole ikinä moisesta paperipusseilusta kuullutkaan, kiva nähdä jotain uutta!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaapa jännittävältä, jään odottelemaan tulosta! Omasta mielestä tuo vaaleanharmaa on suosikki.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Minustakin tuo harmaa näyttää varsin hienolta mutta paperisysteemi kuulostaa (ja äsken lukemieni alkukokeilujen perustella näyttää) ihan mahtavalta idealta, jään kiinnostuksella odottamaan projektin etenemistä! :)

    Murheenkryynin vastapainoksi laitoin sulle haasteen: kerro omasta lempipaikastasi kotona. http://sanoinjakuvin.blogspot.fi/2014/02/oi-ihana-sohva.html

    VastaaPoista