maanantai 8. heinäkuuta 2013

Leirielämää omalla pihalla

Toistaiseksi on asuntovaununen makoillut kotipihalla odottamassa uusia laakereita. Ihan toimetonna koppi ei ole ollut sillä välillä siellä tulee vietettyä ihan aikaakin. Onpa meidän isäntä siellä pari yötä nukkunutkin, hellettä paossa, ja hyvin nukkuikin.

Retkipöytä löytyi romukaupasta kahdeksalla eurolla. Maalasin sen pilaantuneen sinapin väriseksi jotta se sopi paremmin vaunun värimaailmaan. Taitettavat ohjaajantuolit taas löysin nettikirpparilta. Olen joskus omistanut samanmoiset ja nuo nähdessäni hihkuin ilosta sillä olin haaveillut vaunulle juurikin sellaisia. Vaihdoin vanhat kankaat mustiin ja pidän noita tuossa pihalla auringossa ihan siksi että haalistuisivat pian vähän käytetymmän näköisiksi. Eihän vanhassa vaunussa mitään kovin uutta sovi olla.

Tässä kuussa lähden vihdoin pienelle kotimaan kierrokselle kopperoisen kanssa. Ihan jo kutkuttaa mahanpohjaa ja tekisi jo mieli pakata vaunu lähtökuntoon, mutta ei nyt ihan vielä. Suunnittelun olen jo kuitenkin alkanut, että mitä kaikkea pitää mukaan ottaa jotta olisi mahdollisimman omavarainen mökkivieras kun kerran on oma hotellihuonekin mukana.

The caravan is sitting on my yard and waiting for new roller bearings. It has not been sitting alone since I sometimes just hang in there, pretending to be somewhere else. My husband even slept there couple nights when the heat wave was here. The caravan was nice and cool for him since it was easy to cool it down when the sun set.
I'm planning a little trip around this country in this month. It's so much fun to plan what to take with and where to go. Almost can't wait to hit the road.

5 kommenttia:

  1. Aivan huippu! Juuri tuollainen tarttettais museo pöselin perään, jopas ois lomalla laatua!
    Mukavaa karavaanielämää:)

    VastaaPoista
  2. Kaikkien kaveri ;D

    Ja tärkeintähän ei ole määränpää vaan matkanteko. Ihan huikea tuo sinun vaunusi! :)

    VastaaPoista
  3. Tulee varmasti ihana reissu! Matkakuvia odotellessa... :)

    VastaaPoista
  4. onpa kaunis asuntovaunu

    VastaaPoista
  5. Tuollaisessa asuntovaunussa olisi kyllä tunnelmallista matkustella. Huolisin itsekin vaikka en asuntovaunuelämää sinällään koe omaksi jutukseni. Kyltti kruunaa kaiken :)

    VastaaPoista