lauantai 21. elokuuta 2021

Pienet puutarhajuhlat viileässä kesäillassa

Loppukesän säät eivät ole olleet ihan parhaimmasta päästä pienten puutarhajuhlien pitämiseen, mutta pidettiinpä sellaiset nyt silti. Vaihdettiin päivääkin lennosta säätiedotusten mukaan, että saatiin juuri sellainen ilta, että ulkosalla saattoi istua ilman toppatakkeja. Laitoin koleutta silmällä pitäen pihalle lämpimän sisustuksen ja oikein lampaantaljat istuimille, jottei ihan heti tulisi ilonpidon lomassa kiire sisälle lämmittelemään.

Minusta oli niin ihanaa piitkästä aikaa päästä laittelemaan vähän juhlavampaa sisustusta ulkosalle ja testailemaan tätä aiemmin kesällä löytynyttä suurempaa pöytää, joka osoittautuikin aivan mahtavaksi ja ihanaksi juhlapöydäksi, johon kerrankin mahtui ihan kaikki, sekä istujat, että emmeet.

Askartelin kattaushommien lomassa pienen kyltinkin tuonne taustalle, koska tuli sellainen fiilis ja inspiraatio, että tätä tilaisuutta varten tarvitaan joku kiva koriste kuvaamaan, että nyt on juhlat. Se on ihan vaan käytetty leipälauta, johon akryylimaalilla kirjoitin tekstin. Toimii valtavan kivasti ja sopii kaiken tyyliin niin täydellisesti.

Kattaus on tietysti keramiikan osalta omaa tuotantoa, lautaset ja soppakulhot kavereinaan sorsakosken aterimet ja lumihiutale- ja kesoil-lasit ja lautasliinoina ikeasta muinoin ostetut pellavaiset. Koristeiksi ei tullut muuta kun yksi basilika ruukussaan (joka osoittautui liian korkeaksi ja piti siirtää syrjemmälle, kun se just  sopivasti esti näkyvyyden ruokailijalta toiselle) ja muutama itse tekemäni kynttilä, jotka valikoituivat tuonne ihan vaan siksi, kun siellä oli pienesti tuulista; lasikupissa liekki pysyi paljon paremmin päällä.

Sain päivemmällä ajatuksen laittaa pöydän päälle tuulensuojaksi mustan päivänvarjon ja sen alle pinnoihin kiinni 120-osaiset  koristevalot ja niistä tulikin hauska valoputous tuonne alle, joka loi tilaan aivan ihastuttavan ja lämpimänsävyisen tunnelman. Vähän niin kuin olisi ollut pieni tähtitaivas tuossa päiden  päällä joka samalla antoi sen verran kivasti valoa ja kohdisti sen juuri oikeaan paikkaan keskelle pitopöydän ylle. Valoja roikkui myös noissa ruokapöytää ympäröivissä puissa ja lisäsi juhlavaa fiilistä ihanasti myös koko ympäristöön.

Tykkään paljon tuosta miltä kaikki näytti pöydän harmaantunutta kovapuupintaa vasten. Sopivat niin hyvin värit yhteen myös lampaantaljojen harmaiden kanssa. Tuolla taljojen alla oli jokaisella istuimella myös tyynyt pehmukkeina tuomassa vähän lisäluksusta illan istujille.

Meiltä oli paikalla viisi ihanaa (tuplarokotettua btw) naikkosta, joista jokainen toi juhliin nyyttäriperiaatteella jotain kivaa syömistä ja/tai juomista. Olen aina tykännyt nyyttäreistä juurikin siksi, että sillä tavalla kaikki pääsevät osallistumaan juhlien järjestämiseen kukin oman jaksamisen, budjetin ja aikataulujen mukaisesti. Vähän kun huhuilee vaan, etteivät kaikki tuo samaa, niin kasaan saadaan yleensä aivan ihana ja hulppea kattaus kaikenmoista herkkua syömistä jälkiruokineen ja juustotarjottimineen (jotka katettiinkin sitten suosiolla sisätiloihin illan viiletessä yön kylmyydeksi).


Mutta olipas vaan ihanaa, kun sai vähän irtiottaa arjesta ja tavata pitkästä aikaa ystäviä ja laittaa kaikkea nätiksi oikein hyvän syyn kanssa. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse ihan yhtä kauaa odotella, vaan puutarhajuhlia voisi ensi kesänä pidellä jo ihan turvallisesti useampiakin.

We had a little garden gathering here last night. The event was re-scheduled cause of the cool and rainy weather and we managed to have a nice rainless and not way too cold evening outside in my garden. 
Lovely night, lovely people and so much good food and drink.

tiistai 17. elokuuta 2021

Elokuisia värejä

Kun ulkona sataa, sataa ja ropisee on sisällä vähän hämyisämpää päivälläkin, joten päätin ottaa fiiliksestä kaiken ilon irti ja stailata tuohon kalpitelineen päälle jotain tunnelmaan sopivaa. Tämä onkin lempipaikkani pitää asioita esillä ja suurin syy taitaa olla tuo ihastuttava rapattu taustaseinä, jota vasten ihan kaikki mitä siihen laittaakaan muuttuu nätiksi. 

Nyt laitoin siihen näytille vähän kuivuneita kukkasia, joista isoin on joku männävuotinen harsokukkakimppu, jonka löysin piileskelemästä keittiön hyllyltä. Sen väri sopii niin ihanasti maljakoiden kanssa. Siihen kaveriksi pääsi nuo kesäreissulta saadut vielä vähän vihertävät unikonsiemenkodat ja pari alkukesästä itse kuivattamaani vaaleanpunaista ruusua, jotka hiekassa hellejakson yli kuivuessaan muuttuivat hauskasti aivan pahvin värisiksi.

Niiden seuraan vähän punnusta, kynttilänjalkaa ja tarjottimia, jotka sopivasti paikalla jo olivat niin tuli mielestäni aika kivan ja hämyisän tunnelmallinen asetelma tästä. Pieni itse tekemäni tuoksukynttilä kruunaa kokonaisuuden ja tuo sen muutoin niin monotoniseen värimaailmaan vähän eloa ja valoa.

Sopii hyvin jo elokuulle tämmöiset värit mielestäni, kun vilja kuivaa ja illat pimenee. Onneksi on vielä kuitenkin kesäkuukausi tämä ja toivoa on vielä vähän sateettomimmistakin päivistä, että pääsee täällä muutakin puuhastelemaan, kun vaan sisätiloissa fiilistelemään.

It's so rainy and gloomy outside that it inspired me to make a little collection on top of the firewood shelf. It's my favorite place to make arrangements mostly because of the beautiful grey background that's actually just a raw plastered brick wall. I made the arrangement also a bit mysterious and gloomy, but added one candle to bring it some light and warmth.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Lauantaipäivän heräteostos

Surffailin eilen päivällä tori.fissä kun sieltä eteen tuli tällainen tuolikaunotar ja kas, muutamaa tuntia myöhemmin se olikin jo täällä meidän olohuoneessa. Kovin oli nopea ostopäätös ja muutamalla satalappusella inahti lompakkokin, mutta siinäpä nyt on. Olin aluksi siitä aivan liekeissä, mutta sitten muutamaa tuntia myöhemmin alkoikin ihan hirveä ostokrapula ja melkein jo rupesin katumaan koko kauppoja.

Mutta tuoli on silti pitkän harkinnan tulos siltä osin, että olen etsiskellyt jotain missä olisi muodot ja napit kohdillaan ja vähän vähemmän pysty istuma-asento matalammalla selkänojalla ja tässähän ne eittämättä on. Löytyy kurveja ja tuftauksia ja on ihanat puiset jalat ja kalusterenkaatkin ja kaikki. Ihan siis on kriteerit kohdillaan ja silti täällä tuskailen. 

En siis sillä, etteikö tämä olisi ihan supernätti tuoli vaan sillä, että onkohan tämä nyt ihan liian nätti tähän taloon? Siis ihan superisti liian nätti ja arvokas? Tämä on nimitäin ihan ehta Riviera Maisonin tuoli ja pelkäänkin, etä se on meidän rymyperheelle aivan liian kallisarvoinen. 

Sen pellavapäällinen joka aluksi tuntui ihanalta luksukselta tuntuu nyt kovin pelottavalta, että miten ihmeessä saan sen sitten pidettyä puhtaana? Marseille-saippua pystyy kyllä ihmeisiin, mutta entäs jos tuohon lorahtaa vaikka punajuurta tai sitten jompi kumpi koirista päättää täräyttää siihen jonkin mielipiteen? Milläs sitten putsataan? En voi nimittäin vannoa, etteikö joku siinä joskus jotain söisi telkkari katsoessaan ja en arvais kyllä peitettä sen päällä koko ajankaan pitää. Myöskin ihan turha neuvo on, ettei siinä syötäisi, tässä perheessä kaikki syö välistä jotain olkkarissa, se on meidän juttu laiskoja ryömäläisiä kun ollaan pitkälti kaikki.

Mutta on se vaan kyllä niin nätti tuoli, ettei tosikaan. Jos sen vaan antaisi olla tuossa ja mennä semmoiseksi kun menee, koska saahan sen sitten vaikka uudelleen verhoilutettua jos ihan kamalaksi muuttuu, sillä käytettäviksihän nämä tällaiset on kuitenkin tarkoitettu eikä koristeiksi. 

Se muuttaa olkkarin ilmettä kyllä melkoisesti valoisampaan suuntaan ja tykkään tosi paljon katsella sen kurveja ja muotoja joka suunnasta. Oikein mukava siinä on myös istua, vaikka vähän jämäkän puoleinen onkin, melko mukavasti pystyy röhnöttämäänkin kun ottaa jalkarahin avuksi. 

Joten pitää tässä nyt niellä pelkonsa ja antaa mennä vaan, kerranhan täällä vaan eletään! Eikä se silti nyt niin kallis ostos ollut, ettäkö maaailma siihen kaatuisi jos se meillä käytössä rumaksi menee, rumakin voi olla kaunista (kunhan ei nyt ole sitä punajuurimehua sitten).

Ja kun nyt kerran on taloudessa uusi tuoli, niin vinkkaankin jo nyt, että tämä allaoleva, eli meidän edellinen nojatuoli on lähdössä myyntiin. Se on kovin isohko ja suoraselkäinen, sellainen kirjojen lukutuoli tai käsitöiden tekemiseen. Voihan siinä toki telkkariakin katsella, jos siis ei ole sellainen lapamato kuin minä, joka tykkää aina valua ihan löysäksi istuimilleen. Jos joku siitä on kiinnostunut, niin kannattaa nyt sähköpostilla huikata, ennen kun sen toriin tuikkaan. Hintapyyntö on 49 euroa, eli tasan se mitä siitä vajaa vuosi sitten maksoinkin. 

Hän on mitoiltaan suunnilleen seuraavanlainen: korkeus 105cm, leveys 76cm, kokonaissyvyys 80cm, istuinsyvyys 60cm ja istuinkorkeus 45cm. Ikä noin 20v, päällinen plyyshiä, pieniä tahroja siellä täällä (ei olla koitettu puhdistaa) ja selkänojan taustassa kulumajälkiä, muutoin ehytpintainen. Ei jousia vaan vaahtomuovisisus, pehmeä siis on ja mukava ja hyvin kevyt kantaa. Lisäkuvia ynnä muuta voipi kysellä myös sähköpostitse. (EDIT: tuoli varattu tällä hetkellä.)

Got a new chair in our living room, it's a Riviera Maison chair that I got second hand, but I'm still worried if it's too precious for our household. I'm not used to owning anything so high end so I'm having a few second thoughts of buying it. Anyways I've decided to sell the previous chair that's in the pic below. Will be putting it up to tori.fi in a few days time.

perjantai 13. elokuuta 2021

Elokuinen pyykkipäivä

Kesän parhaita tuoksuja on mielestäni se kun pyykit on kuivatettu ulkona. Erityisesti tykkään siitä tuulettuneesta tuoksusta lakanapyykeissä, mutta aina kun mahdollista kuivatan kesäaikaan kaiken pyykin ulkona. Pidän oikein pyykkipäivän ja pesen monta koneellista, jotka auringossa kuivahtavat parhaimmillaan jopa tunnissa. 

Apuna kuivatuksessa minulla on pyykkikoria lukuunottamatta tietenkin itse tuunatut kuivaustelineet, jotka on helppo siirrellä pihalla juuri siihen kohtaan mihin parhaiten paistelee.

Viitisen vuotta sitten tuunailin vanhasta aurinkovarjosta pyykkitelineen, joka on palvellut oikein oivallisesti jo monta kesää. Vähän alkaa ehkä olemaan hienoista taipumaa havaittavissa joissain oksissa, mutta siihen nähden, että se on ollut pihalla säiden armoilla aina keväästä syksyyn, on tämä kestänyt ihan yllättävän hyvin ja yhä toimii. Tykkään tästä ihan valtavasti juurikin koska se on niin helppo siirrellä paikasta toiseen eikä ripustelu ole kovin vaivalloista, kun koko hökötys pyörii mukavasti ympyrää tuossa jalassaan. 

Toinen ikisuosikkini on tämä vanhasta vyyhdinpuusta tuunailemani pikkupyykin ripustin. Se on pian jo kymmenen vuotta vanha ja palvelee edelleen yhtä nättinä kun silloin valmistuessaankin. Se on käytössä vuoden ympäri sisätiloissa, mutta aurinkoisina kesäpäivinä se on kiva ripustaa johonkin pihapuuhun ja kuivatella siinä pienempi pyykki näppärästi ja nopeasti kuivaksi.

Jotta mikäs se on pyykkäillä näin näppärillä apuvälineillä, jotka molemmat taittuvat muuten vielä kasaankin tilaa viemästä, silloin kun tarvis sitä vaatii. Nyt vaan vielä vähän lisää näitä kuivausilmoja tähän loppukesään pitää saada, sillä tämän päivän pyykkirumba katkesi ikävästi ukkoskuuron yllättäessä.

I got these self made laundry racks outside that both have served me for years now and I love them dearly. The other one is made of old parasol and the other used to be a coiling thing for yarn. Nothing beats the smell of freshness that laundry dried outdoors gets.

maanantai 9. elokuuta 2021

Elokuisia olkkarifiiliksiä


Kateellisena olen katsellut ihmisten kuvia kukkakimpuistaan, joita ovat omista puutarhoistaan poimineent ja tuskastellut, kun omasta pihasta ei ole tänä kesänä niin paljoa satoa tullut, että maljakkoon asti olisin raaskinut poimia. Kävinpä sitten sen vuoksi kaupasta ostamassa omat kukkivat sulostuttamaan olohuonetta ja päädyin taas ikiaikaiseen suosikkiini eli harsokukkaan. En tiedä mikä siinä niin kivaa on, tuoksu vaiko herkkä ulkonäkö vai se, että nämä on niin helppo kuivattaa ihastuttamaan eloa vielä moniksi kuukausiksi eteenpäin; antaa vain olla maljakossaan ja kaataa vedet pois.

Olkkarissa kukkien lisäksi kivaa on kaksi koiraa, jotka taistelevat siitä kumpi saa nukkua päiväunensa ja yönsä tuossa vanhassa kissankorissa telkkarikaapin kupeessa. Vanhempi koira siitä eniten tykkää, mutta nuorempi varastaa paikan aina ihan kiusallaankin itselleen jos vain tilaisuus tulee. Olenkin koittanut etsiskellä toista samanlaista tuohon vierelle, että olisi sitten molemmille omat, mutta tällaista sopivan kulahtanutta ei ole vielä vastaan tullut mistään. 

(Nyt kuvausta varten yritin vanhaa herraa saada poseeraamaan kopissaan niin millään ei sitten meinannut haluta. Ilmaisikin vahvan tyytymättömyytensä siihen, että hänen suloisuudellaan koitan täällä ratsastaa tuhahtamalla pari kertaa oikein voimallisesti ennen kun pois kuvausalueelta tallusteli.)

Muualla huoneessa me ihmiset ollaan tykätty tästä keväällä löytyneestä uudesta vanhasta junapöydästä ihan kaikista eniten. Se on osoittautunut käytössä justíinsa niin näppäräksi kun arvelinkin; kaikille on oma laatikkonsa, jossa säilöä mitä nyt ikinä tuossa telkkaria tuijotellessa tarviikin ja kukaan ei ole enää kolhinut polviaan pöydän kulmiin kun sellaisia ei enää ole. Visuaalisestikin se on niin kovin ihana ja sopii talon tyyliin ja tunnelmiin aivan täydellisesti.

Ollaan me täällä tuosta tekemästäni telkkarikaapistakin tykänneet, uutta isompaa telkkaria ei vaan ole saatu aikaan hankkia vaan sen sijasta kaikki olemme kehittyneet huimasti siristelyssä ja kauas katsomisessa. Vaikka itse olen tuossa lajissa vahvin kaukonäköinen kun olen, niin täytyy myöntää, että vähän on alkanut jo kyllästyttää tuon tihrustaminen. Voikin olla, että tässä täytyy kaupoille uutta lähteä katsastelemaan, mutta en vielä kovasti kiirettä sen kanssa pidä, tämä pieni kun on niin tylsä katsella niin ei ole tullut líikoja sen edessä lorvehdittua ja pelottaa, että uuden isomman kanssa meneekin sitten ihan liikaa aikaa hukkaan vaan sitä tuijotellessa.

The mood in our livingroom today. Got some flowers to cheer up the vibe since it's still summer even if it is raining outside (wich I love!). 

perjantai 6. elokuuta 2021

Kulahtanut katseenvangitsija

Kesäkeittiömme nököttää jo ties monettako kesää paikoillaan melkoisen tyhjän panttina. Emme ole pitäneet kunnon syöminkejä pihalla nyt pariin kesään muistini mukana kuin ehkä pari kertaa ja silloinkin vaan oman perheen kesken kolmisin. Suurimmaksi osaksi syystä, että on ollut liian kuivaa hiilien kanssa grillailla eikä avotulen teko ole ollut metsäpalovaarojen vuoksi sallittua ja koska korona.

Minulla oli suuret suunnitelmat laittaa se tänä vuonna vähän uusiksi ja ehostaa se korjauksen lisäksi taas oikein sieväksi ja toimivaksi, mutta pitkä hellejakso jätti tämänkin projektin vain ajatuksen asteelle ja olenkin tyytynyt nyt pitämään sitä ihan vaan hauskana hyllykkönä, jossa on kiva pitää kaikenmoista nättiä esillä. Kerkiäähän sen korjailla sitten myöhemminkin.

Mielestäni se toimii tuollaisenaankin pihan nurkassa hirmuisen kivasti, vaikka vähän vinossa nököttääkin, kun yksi alla olevista pyöristä on katkennut alta pois. Tykkään siitä millaisen taustan se tuohon ruokapöydän taakse luo ja illalla kun puutarhassa palaa pienet tuikevalot siellä täällä tulee tästä ihan kuin jossain etelän lomakohteessa olisi (ei sillä että olisin edes ikinä ollut, mutta kuvia olen nähnyt).

Olemme olleet piintyneitä hiiligrillaajia ja aina vannoneet sen nimeen, ettei se ole grillin koosta tai hinnasta kiinni vaan siitä kuka niitä herkkuja siinä hiilillä kypsyttelee. Siksipä meillä on ollut markettien havin pallogrilli ilman jalkoja vanhan peltiämpärin päälle asennettuna ja se on ollut ihan  paras grilli myös sen puolesta, että on tuossa niin paljon korkeammalla, kuin niiden alimittaisten kinttujensa kanssa olisi, mitkä sen mukana tulivat eikä muutenkaan vie tilaa tai pistä silmiin liikaa.

Nyt vaan kun ei näin pienellä pihalla ole uskaltanut niitä avotulia pidellä on alkanut mietityttää, että jos ne kesät rupeavat tämmöistä kuivuutta olemaan niin täytyy suunnitella joku muu grilliratkaisu pihalle, jos siellä mielii pihviä käristellä. Ongelmaksi tosin heti muodostui niiden muiden grillivaihtoehtojen silmiini ihan sysiruma ulkonäkö, varsinkin kaasugrillien. mikä siinä onkin ettei niissä ole satsattu siihen, että ihmisiä ja sisustusmakuja on niin monenlaisia vaan kaikkialla jyllää se yksi ja sama malli vain koot ja materiaalit vaihdellen. Tosin tähän pihaan ei taida edes niin pientä kaasugrilliä olla olemassakaan, että suotta tässä marmatan, mutta olisipa silti kiva jos olisi olemassa jokin vähän paremmin vanhaan miljööseen sopiva grillimalli. Miettikääpä jos vaikka grilli näyttäisi tyyliltään samalta kun Smegin retro-jääkaapit tai Kitchen aidin yleiskoneet ei voisi tulla kyllä ruma sellaisesta eihän?

Mutta silloin kun ei grillata tai muutenkaan vietetä pihalla isoja syömäjäisiä on siellä nyt kuitenkin hauska shabby chic kesäkeittiöhylly sulostuttamassa kaikilla ihanuuksillaan ja silmänruokahan se on tavallaan ravintoa sekin, ainakin minulle.

My summer kitchen in the garden has been neglected for a couple of summers now cause it has been too dry to cook outside with open flame and corona has stopped all the social gatherings. So instead it has been serving as a cool shabby chic shelving unit to store all kinds of pretty, and I quite like it that way too.

tiistai 3. elokuuta 2021

Raittiissa ilmassa nukuttaa paremmin

Makuuhuone on ollut koko hellekauden pääosin verhot  päivisin visusti kiinni, ettei aurinko paahtanut sitä liian kuumaksi. Siksi sen hyllyllä ei ole nyt ollut mitään viherkasvia sulostuttamassa nukkujien unta, mutta siellä on sen sijasta hauska kokoelma erilaisia valkoisia päitä. On Tokmannilta heräteostoksena hankittu kukkaruukkupää, siskolta saatu vanha kipsipää sekä  joskus kirppikseltä osteltu hymytyttöpatsas. Hauska kollaasi mielestäni ja tykkään katsella noita raukeita ilmeitä nukkumaan mennessäni, ikään kuin olisivat vähän väsyneitä nuokin.

Olen nauttinut niin paljon, kun ilmat viilenivät ja saa taas tuulettaa makuuhuonetta päivät pitkät niin että illalla nukkumaan mennessä on koko huone raikas kuin vastapesty lakana. Olen muutenkin sellainen ihminen, joka tykkää tuuletella ikkunat auki kesäaikaan hyvällä säällä koko taloa. Tykkään vaan niin paljon siitä kun pieni ilmavirta käy sisällä päivällä, asia jota talvisin kaipaan, kun en silloin raaski liikoja tuuletella, vilukissa kun olen.

Parhautta on kun joskus ulkona on niin hiljaista, ettei pikkukaupungin äänet juuri kuulu ja voi nukkua ikkuna auki koko yön. Tai no koko ja koko, herään yleensä joskus aamuyöstä jonkun linnun lauleluun ja nousen sulkemaan ikkunan. Mutta on se sen arvoista silti, kun saa melkein ulkoilmassa nukkua omassa makuuhuoneessaan.

During this summer there hasn't been that many nights that I've managed to spend in my bedroom with the window open. But now that the heatwave is long gone I've been sleeping there the way I think it is best during summer, window open and fresh and slightly cool air flowing around the room. 

Also, not been able to keep a plant on the shelve cause of the heat so I have a collection of white head statues there that all look like they want to go to sleep. Makes one feel so sleepy just looking at them. :D