Saamattomuuteni on välillä kyllä ihan omaa luokkaansa. Olohuoneeni hieno kaappi, jonka kasasin vanhoista roinista pari vuotta sitten jäi sitten niille sijoilleen silloin, ilman saranoita ovissa ja reunojen sorvatut puuosat rautalangoin kiinnitettyinä. Näin se oli melkein kaksi vuotta. Ovet piti aina nostaa kaksin käsin pois paikoiltaan kun kaapista jotain tarvitsi ja reunojen puuosat vääntyilivät ja kääntyilivät miten sattuu. Ja minä, minä siedin tuon kaiken, kun en vain saanut aikaiseksi tarttua toimeen.
Nyt kun olohuone hieman hienosäätyi uuden nojatuolin ja opetustaulun myötä sai kaappikin vihdoin huomiota osakseen. Ovissa on nykyään saranat, reunapuut ovat kiinni ja koristehelat ja vetimetkin on asennettu. Ja nyt kun mietin miten pieni operaatio niiden laittaminen oli, en voi taas kun nauraa itselleni. Ja sanonta hitaasti hyvä tulee tarkoittanee tässä tapauksessa sitten todella hyvää, kun noin kauan kesti.
Sometimes I find it difficult to finish projects that I've started. This black cabinet in the living room, which I built from scrap almost two years ago never got it's hinges or handles then. I left it without. For almost two years I had to lift the doors with both hands if I needed something from inside. Pretty uncomfortable. Now that I fine tuned the decor in the living room I finally had to fix the cabinet.
If only I had known how easy and fast the job was two years ago. I wouldn't had to go through all that pain thinking about fixing it and dreading the task.
.jpg)