keskiviikko 30. elokuuta 2023

Vihdoinkin betonikirjoja

No nyt olisi taas myynnissä näitä betonikirjoja, joita on tässä jo aika pitkään minulta kyselty. Valoin pitkin kesää erikokoisia kirjoja ulkokäyttöön sopivasta betonista ja rakensin niille sitten oikein hyllykön, jossa saavat kovettua rauhassa ollen samalla melkoisen nättiä katseltavaa ja josta voi halukkaat ostelijat itselleen helposti valita mieluisimman.

Näitä on nyt kolmea eri kokoa, kun kokeilin tehdä yhden oikein pienenkin, että saisi mahdollisimman moniulotteisia kasoja näistä sitten tehtyä. Ovat tässä hyllyllään vielä ihan tuoreen harmaita ja pölyisiä, mutta ulkokäyttöön tarkoitettuina patinoituvat kyllä ajan kanssa kunhan saavat vähän säiltä käsittelyä ensin.

Ja inflaatiosta huolimatta hinnat näille ovat ihan samat kun silloin monta vuotta sitten, kun näitä viimeksi tein, eli iso kirja 12 euroa, keskikokoinen 10 ja pienin 8. Nämä ovat tosi painavia, joten postitus näille ei ole vaihtoehto, mutta täältä kotoani Järvenpäästä näitä voi tulla ostelemaan, kunhan sovitaan vain aika kaupoille sähköpostitse ensin (selainversiossa näkyy s-postiosoite sivun vasemmassa sivupalkissa).

(Hyllyssä on seassa myös jotain varastoistani vielä löytyneitä viimeisiä kappaleita betonisia kynttilänjalkoja ja muita koristeita, joiden hinnat katsotaan tapauskohtaisesti niistä kiinnostuneille.)

Ja lopuksi vielä kuva miltä tällaiset näyttävät vuosikausia puutarhassa patinoiduttuaan. Nämä ovat olleet minulla pääsääntöisesti talomme betoniportailla, johon osuu sekä aurinko, että sateet ja aika kivasti ovat sammaloituneet, joka olikin unelmani silloin vuosia sitten, kun näitä ekan kerran tein.

Made a batch of concrete books to be sold for those who have been asking. 

3 kommenttia:

  1. ovatko nämä oikeita kirjoja jotka betonoitu kuten pehmolelut vai umpibetonia?hienoja ovat.

    VastaaPoista
  2. kiva idea puutarhaan.

    VastaaPoista