keskiviikko 23. elokuuta 2023

Synttäripuketti

Minusta on ihanaa, kun on sellaisia ystäviä jotka osaavat ottaa oikein kunnolla tosissaan sen faktan, että en tykkää kukkakimpuissa kovin räleistä väreistä ja näkevät ihan hirveästi vaivaa sen eteen, että saan kimpun, joka sykähdyttää oikein sydänjuuria myöten. Vaikka olinkin sanonut, ettei kukkia tarvitse minulle tuoda tänä vuonna, meni yksi ystävistäni silti ja törsäsi oikein olan takaa tähän kertakaikkisen huikeaan kimppuun syntymäpäiväni kunniaksi ja onnistui kyllä aivan täydellisesti kaikin puolin sekä yllättämään, että ihastuttamaan minut.

Kimpussa on runsaasti kaikkea, mikä on ihanaa ja siinä kaikessa on paljon katseltavaa, mikä tekee siitä vielä ihanampaa. Ei todellakaan mikään tylsä puketti tämä. Sen lisäksi, että kimpun värimaailma on lähes syötävän herttainen noissa hempeissä roosissa ja rusehtavissa pastelleissaan, löytyy sieltä sisältä mitä hauskempia pikku yllättäjiä sieltä täältä, niin kun nämä hauskat karvapallerot ja nuppuset, jotka ovat mitä hurmaavimpia ihanuuksia silmiin osuessaan.

Ystävä kertoi kimppua ostaessaan ohjeistaneensa floristia oikein tarkkaan, että ei saa olla räikeitä värejä, eikä varsinkaan mitään pelkkiä peruskukkia, että vastaanottajalla on erittäin spesifi sisustus- ja värimaku, että pitää osua just siihen ja täytyy sanoa, että ihan erittäin loistavasti suoriutui se floristi kyllä tästä tehtävästä. 

Mutta isoimmat pisteet kyllä lähtee sille ystävälle, joka tämän toi. Tästä on riittänyt iloa niin pitkäksi aikaa tuossa keittiön pöydällä ja vielä vähän sen jälkeenkin, sillä siinä sitten loppuja vedellessään ja  kuivahtaessaan poimin sieltä vielä talteen muutaman noista ihanista karvanuppusista, jotka näyttivät erittäin söpöiltä vielä kuivina kippuroinakin.

Got this beautiful birthday bouquet from a friend that really knows the colors I like. 

3 kommenttia:

  1. Todella kaunis kokonaisuus. Ystävät on <3

    VastaaPoista
  2. Hyvänen aika kuinka kaunis kimppu! 😍 Ihana ystävä.
    Minäkin olen haaveillut kukkakimpusta jo pitempään. 😊

    VastaaPoista
  3. Erittäin kaunis kimppu. Ja paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta!

    VastaaPoista