Olkkarissa on ihana helmikuinen valo ja rauha, kun koirat vetelevät sohvalla päiväuniaan. Pöydällä on vielä joulusta jääneet kynttilät ja tunnelma muutenkin vallan ihastuttavan pysähtynyt. Ei mitään kiirettä yhtään mihinkään.
Tuli aloitettua sitten se toinenkin neulepaita, kun enhän sitä malttanut olla tekemättä, kun se kerran vielä jotenkuten muistissa on. Toista hihaa tässä neuloskelen ja ihan muutaman päivän päästä varmaan valmistunee loputkin osat, kun into on taas päällänsä.
Koiria ei vaan nämä minun neulehommat kummemmin kiinnostele paitsi silloin jos unohdan puikot sohvalle ja poistun huoneesta. Silloin niistä jostain kumman syystä tulee yhtäkkiä koirien mielestä hyvinkin herkulliset vaikka minun käsissäni eivät herätä heissä mitään tunteita.
Ja noin puoli kolmelta pöydällä syttyy toinen noista kahdesta kynttilästä. Laitoin sen vähän ennen joulua ajastimella tuohon aikaan, kun silloin oli jo pimeää ja nyt se huvittaa tuossa, kun se edelleen syttyy samaan aikaan vaikka on jo ihan valoisaa vielä. En ole sitä viitsinyt ajastaa uudelleen, kun itseasiassa vain odottelen, että siitä nuo paristot jo vihdoin loppusivat, mutta ihmeellisen kestävät on kyllä olleet, kun edelleen tuo viimeinen vaan jaksaa.
February in the living room is more brighter. I started the second knitted sweater, cause the first one was so wonderful. The dogs are napping and the last led-candle with timer still lights up at two thirty (ish), when it was already dark back in december.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti