sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Joulumarkkinoita rakentamassa

Kyllä on taas kiirettä pitänyt (lause jota olen tässä viime aikoina viljellyt), mutta niin totta se on. Pitkästä aikaa kun on Parolan aseman joulumarkkinat tiedossa on se taas semmoinen ponnistus, että olin jo ehtinyt melkein unohtaa kuinka paljon hommaa siinä onkaan. Mutta onneksi kaikki suurimmat asiat löytyivät jo valmiina, kuten nämä männä markkinoille rakentelemani kalusteet, jotka oli nyt helppo vaan kopata peräkärryn kyytiin ja kuljettaa näin jo viikkoa etukäteen Parolaan ja laittaa suit sait sukkelaan pystyyn ja paikoilleen.

Ja samalla reissulla mukana kulki näppärästi melko iso osa myytävistäkin, joita oli jo ihanaa laitella siellä hyllyille ja esille. Olenkin monasti kertonut, kuinka lapsena rrrakastin kauppaleikkejä ja näin kypsemmällä iällä kun saa välistä puljata ihan oman pikku kaupan kanssa, on se ihan yhtä sykähdyttävää kun silloin pienenä.

Tykkään kun näille markkinoille saa mennä jo etuajassa laittelemaan ja aseman emäntä on siitä vaan mielissään mitä isommin ja nätimmin esillepanoonsa panostaa. Ja minähän se sitten panostan.

Myös myytävien suhteen on panostettu ja asiakkaiden toiveita viime markkinoilta kuunneltu. Käsintehtyjä keraamisia kynttilänjalkoja (15e) löytyy nyt melkein jokaiseen makuun ja helmirengaskoristeitakin on melkoisen mukavasti mukana. On valmiiksi tuunattuja ja maalattuja (20-30e), sekä noita ihan pelkkiä, jotka voi halutessaan tuunailla itse (isot 20e kappale ja pienemmät 15e)

Keramiikka on mukana valikoidusti astiapuolelta ja jos haluat varmistaa, että jotain tiettyä pitäisi saada niin tuikkaa viestiä niin tuon just sitä enemmän sitten. Merisiilikulhoja, saippuakuppeja ja muita kivoja pikkusäilyttimiä on mukana  sopiva sortimentti ja löytyy minulta myös muutama kukkamaljakko ja yksittäinen tarjoiluastia valikoimista markkinoilla. Ja jos et markkinoille pääse, mutta keramiikkani kutkuttelee mieltäsi, niin täältä Järvenpäästä kotoani voi tulla sitä ostostelemaan markkinoiden jälkeenkin.

Ja vielä pitää heittää yksi reissu Parolaan ennen markkinoita, sillä valikoimista uupuu vielä pienen kylttikauppani valikoimat ja kynttilät, kukkaruukut, hintalapputelineet sun muuta pientä, mitkä eivät kyytiini vielä näin ekalle reissulle mahtuneet. Joten tämä näkymä tästä vielä runsastuu ennen kun markkinapäivä koittaa, vaikka näyttääkin nyt jo melkoisen kivalta ihan noinkin.


My selling corner at the Parolan aseman joulumarkkinat is beginning to full up a week before. I just love that I can do this space with time and care to make it as pretty and inviting as I possibly can.

1 kommentti:

  1. Voi miten ihanaa 😊
    Joka vuosi lähetän toiveita järjestäjille, että tapahtumia voisi olla myös arkena, kun melkein aina töissä viikonloppuisin.

    VastaaPoista