tiistai 14. kesäkuuta 2022

Bambua ikkunoihin

Sain jo kevättalvella päähäni, että olohuoneeseen pitää saada leveäsäleiset bambuverhot ikkunoihin kesäksi, mutta sopivan sävyisiä ei löytynyt sitten kirveelläkään. Käänsin ympäri koko internetin ja päädyin ostamaan Jyskistä ensin yhdet vaaleat sovitukseen ja palautin sitten, kun väri oli ihan väärä ja tuskailin kun missään ei ollut valikoimissa värimaaimaani sopivia. Siinä sitten kun eräänä päivänä narisin tätä puutetta puhelimessa ystävälle, kävi suuri säkä; hänellä nimittäin oli aivan täydellisen väriset itsellä ja pari ylimääräistä kaupan minulle!

Mitoiltaanhan nuo eivät tuonne ikkunoihin olleet laakista sopivat, vaan niitä piti leikellä molempia, että sain ne sattumaan sentilleen oikein tuonne syvennyksiinsä. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään vaikea projekti, aikaa vievä vain ja vähän käsille käyvä, kun sivuleikkurilla naksuttelimme säleet yksitellen poikki noista. Mutta se oli kaiken vaivan arvoista, sillä valmiina verhot näyttävät niin ihanan lomahotellimaisilta tuolla.

Tykätään todella paljon noista nyt täällä, kun kirkkaalla paisteella saa vähän varjostettua huonetta, mutta ei niin pimeäksi kun tavallisilla sälekaihtimilla tulisi. Tykkäämme myös tosi paljon siitä valosta ja väristä minkä kaihtimet nyt huoneeseen tuovat, tulee ihan eri fiilis kun valo siivilöityy noiden läpi. Parasta on myös, että noistahan näkyy vähän läpikin, ettei ihan tarvitse maisemiakaan täysin piilotella verhot alhalla ollessa.

Vielä pitäisi asentaa noille nuo narujen pidikkeet tuonne paikoilleen ja ehkä harkita talviverhojen tankojen poistamista tuosta yltä, mutta kun silmäni on jo ihan tottunut noihin noin voi olla, että saavat jatkossakin olla noin.

Wanted bamboo blinds to the living room for summer but couldn't find suitable from stores. Luckily a friend of mine had two extra ones with the perfect look and color that she sold me and we got our dream hotel like vibe in our living room.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti