Uusi linna laiskoille

Muuttuneeseen olohuoneeseen piti löytää uusi nojatuoli sen vanhan ison nahkaisen klubituolin tilalle (jonka möin jo pois). Se oli tilaan ihan liian suuri ja painava ja kaikin puolin hankala ja ajatuksissani olikin löytää tilalle joku kiva vanha matala ja kevyt, ja kuinkas sitten kävikään...

Tämä ihana laiskanlinna tuli vastaani huuto.netissä ja siellä sitä ilmoitusta pari päivää tuijoteltuani päätin käydä sitä paikan päällä katsomassa. Totesin sen heti ihan liian isoksi olohuoneeseemme ja kerkesin jo sanoa myyjälle, etten sitä osta mutta sitten kumminkin pyörsin päätökseni. Siinä kun sitä hipelöin ja koeistuin ja koskettelin niin ihastuin niin lujaa tuohon väriin, muotoon ja mukavuuteen, että ostin sen sitten ihan vaan, että voin sitä omaan kotiini sovittaa.

Matkalla kotiin kyllä jo tiesin, että jos se yhtään vähääkään tänne sopii niin sitten se saa jäädäkin, vaikka tässä onkin järjellä ajateltuna enemmän huonoja kun hyviä puolia. 

Tämä ei siis ole vanha vanha tuoli, vaan vähän uudempi, mutta tarkkaa ikää en tiedä. Tässä ei ole jousistoja vaan ihanan pehmeät vaahtomuovit (siltä ainakin tuntuu) pehmusteina ja päällinen on pehmeää samettia, joka on jo valmiiksi täynnään tahroja. Siihen jää myös kaikki, siis ihan kaikki koirankarvat kiinni eikä se varmasti ole helpoin pitää puhtaana muutenkaan.

Istuinkin on vähän turhan pystyasentoinen ja jäyhä, mutta siltikin... Siinä vaan on niin kiva oleskella, istua, rönöttää tai maata poikittain. Koko ajan täällä tappelemme siitä kuka siihen kerkiää ensinnä istahtaa, koirakin on mukana tässä. Tämä on myös ihan maailman kevyin siirrellä, ei siis paina juuri yhtään mitään, aivan älyttömän näppärä. Että ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi sen niin kovin tahdoin ostaa, vaikka järki koittikin pistää vastaan.

Ja se on niin ihana tässä! Sen väri herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita sen puolesta, että onko se kenen silmissä vihreä vai harmaa (se on hyvin harmaanvihreä), mutta jokainen joka sen on tässä päässyt koeistumaan on kyllä myhäillyt tyytyväisnä sen sylissä.

Että nyt on sitten vähän liian iso ja vähän liian hankalasti puhtaanapidettävä uusi nojatuoli olohuoneessa, mutta se ei yhtään haittaa, kun - se - on - niin - ihana! En ole edes kerennyt siitä noita vanhoja tahroja vielä lähteä peseskelemään, kun en malta kastella sitä yhtään, jotta pääsen siihen koko ajan istumaan. Hih!

I just had to get this big velvet armchair in my living room even though it's a little too big for the space. I fell in love so hard to the color and feel of the seat that I had to have it. Now we all fight over who get's to sit on it, even the dog. Haven't even cleaned it, cause I cant wait it to dry to sit on it. Funny how one can love a chair this much!