keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Erilaisia joulupalloja

Hurahdin tuossa männätalvena askartelemaan itselleni simpukoista hauskoja pallokoristeita ja niitähän syntyi silloin innostuspäissään hyvä kasa. Osan annoin ystävälle lahjaksi, mutta neljä jäi vielä itselle omaa kotia koristamaan ja otin ne kaikki nyt jouluksi taas esille. 

Olin loppukesästä tehnyt vielä yhden simpukkapallon, tuon isoimman tuossa keskellä. Tein sen vähän erilaisista simpukoista ja voi että mikä työ siinä olikaan! Jos oli työtä noissa muissa niin tässä vielä enemmän. Aivan sormenpäät palaneina sain kuumaliimailla noita pieniä simpukoita tuohon, mutta kylläpäs tuli vaan oikein kiva pallo tästäkin. Kannatti siis kaikki se vaiva nähdä, vaikka tuskin ikinä tulen toista samanlaista enää tekemään.

Pallojen kaverina minulla on tuossa messinkivadilla pari käpyä, yksi kirppikseltä joskus osteltu käpypallo ja tietty sammalpalleroinen, joista tänä vuonna tykkään erityisen paljon.  Kiva laittaa jo nyt vähän vihreää esille ja tämä sammalpallero kestää tuoreen näköisenä varmasti vielä monta joulua täällä.

Ja kaiken kruununa pari viikkoa sitten jo maljakkoonsa kuivahtaneet eukalyptuksen oksat. Niistä lähtee kuivanakin vielä niin kiva tuoksu, että ovat saaneet rauhassa olla esillä täällä, vaikka alkavatkin ola jo niin rapsakat, etteivät lehdet enää tahdo pysyä kiinni. Pitänee siis käydä pian ostamassa taas uusi nippu asetelmaani sulostuttamaan. (Onneksi näitä saa nykyään ihan marketeistakin niin ei tarvitse lähteä sen kauempaa metsästelemään.)

Mutta pallohullu kun olen niin tekisi mieli tehdä taas joku kiva pallero näiden kaveriksi tähän ja mielessä on pyörinyt päällystellä palloja nyt vaikka niillä kävynsuomuilla. Yhden jo tein hasselpähkinöillä, mutta se oli tähän astelmaani mielestäni liian punerva, joten se sulostuttaa nyt keittiötä.

Toisaalta vähän juhlavamman saisin tästä asetelmastani jos tuolla olisi seassa vähän enemmän blingiä. Pitänee siis käydä tutkimassa varastojeni perukat, josko jollain ihanilla helmillä päällystelisin yhden tuonne sitä juhlavaa kimallusta tuomaan. Ans kattoo ny mitä tässä vielä keksiikään.

My little low key christmas arrangement on the living room table. Love the muted colors right now. So relaxing and pretty.

8 kommenttia:

  1. Pistaasipähkinät on mun herkkua ja olen usein miettinyt, kun kaikki on syöty että mitä niistä kuorista vois tehdä. En vaan ole keksinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa purkillinen pistaasinkuoria odottamassa, että keksin niistä jotain! :D

      Poista
  2. aika hauskoja.hienoja.taidanpa minäkin tehdä vaikka tuntuu että askarteluvauhti tulee jo liian suureksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän askarteluvauhti voi ikinä olla liian suurta, se on niin ihanaa ajanvietettä :-)

      Poista
  3. Noi on kyllä upeita. Noita voisi olla iso kasa itselläkin jossain esillä. On kyllä hienoja!

    VastaaPoista
  4. Mistä sä noita simpukoita hommasit? Kivan näköiset on kyllä nuo pallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, ostin kaupasta niitä kasveille tarkoitettuja simpukka-amppeleita ja purin niistä. :D

      Poista