torstai 10. joulukuuta 2020

Piparkakkusulkeiset

Pidin taas perinteiset yhden naisen piparisulkeiseni ja leipasin kerralla kaiken tarvittavan jouluksi. Tykkään tehdä kaiken niin helpoksi kun mahdollista ja käytin ihan vaan kaupan valmistaikinaa koko hommaan. En tykkää liiasta hifistelystä tai stressistä näin joulun alla, vaan teen asiat rauhassa silloin kun huvittaa, mutta kuitenkin hyvissä ajoin. 

Piparkakut tässä taloudessa kannattaa tehdä vähän lähempänä joulua, jos meinaa selvitä yhdellä leipomiskerralla. Herkkusuita kun olemme tuppaavat ne katoamaan aika nopsaan ja jos ne liian aikaisin tekee ei niitä jouluksi riitä enää yhtään.

Kun sanoin, että teen helpolla tarkoitin myös sitä. Tykkäämme sokerikuorrutetuista pipareista eniten, mutten voisi kuvitellakaan koristelevani niitä yhtään tämän tarkemmin. Valmiilla kuorrutteella ja just niin suurpiirteisesti kun lähtee, en edes varmasti yrittämällä pääsisi parempaan tulokseen, mutta näissäpä onkin se juttu, että määrä korvaa laadun. Kivalta ne  näyttää silti, vaikkeivat olekaan ihan viimeisen päälle hienosti koristeltu. Ja sitä paitsi, itse en raaskisi syödä jos ne olisivat ihan hurjan kauniita...

Vaikka omistankin reilut parisataa piparimuottia käytän enää vain muutamaa niistä (käsin tiskatessa paaaaaaljon mukavampaa) mutta yksi on joka joulun perinne, se on tämä mikälie siiseli, jollaisia on pakko olla piparipurkissa. Hassu pyöreänokkainen ötökkä on niin symppis ja hyväntuuliseksi saava, että on meillä tyystin korvannut possun muotoiset piparit tämä. Joulusiiseli.

Keittiön pöydällä näyttää niin kivalta nyt, kun kaikki on siellä sikinsokin kuivumassa. On piparitaloa ja muotopiparia jos jonkinmoista. On myös lisää numeropalloja, joita ajattelin laittaa sitten myös joulukuuseen, (jos uusi pikkukoiramme vain suo) ja saattaapi olla, että muutamaa tarvitaan myös paikkaamaan kalenterista mystisesti etukäteen kadonneita (en se minä ollut).

Mutta hip ja hei, urakka on suoritettu ja arvatkaapa vaan kuinka hyvältä tässä keittiössä tuoksuu juuri nyt.

Made my gingerbread cookies in a go. I used ready made dough and sugarpaste and didn't even try to be neat with the decorations, who cares if you're going to eat them anyways. In a whole they look just as pretty.

4 kommenttia:

  1. No vau! Hyvältä näyttää! Eikä piparit tuon enempää koristusta tarvitse. Ovat juuri noin hyviä. Mutta onpa sulla paljon piparimuotteja. On mistä valita, jos haluaa valita :) Koiraa voi kiinnostaa kovastikin piparit. Hih. Ja koko kuusi.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän on tullut joskus keräiltyä muotteja. :D
      Jännittää jo itseäkin, mitä tuo uusi koira sitten kuusesta tykkää, toivottavasi ei liikaa... :D

      Poista
  2. Kauniita! Piparien leipomisessa tulee niin joulumieli. Mulla vielä edessäpäin. En minäkään jaksa niitä paljoa koristella. Joskus laitan isoja sydämiä nauhalla ikkunaan riippumaan ja niitä koristelen vähän enemmän.

    VastaaPoista