keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Omassa makuuhuoneessa

Reissujen perään on aina kiva tulla takaisin omaan tuttuun makkariin, onhan se kuitenkin paikka jossa unet ovat aina ne kaikista makoisimmat. Kun ilmat ovat sopivat voi siellä pitää ikkunaa auki päivät ja illat pitkät ja sekös siitä tekee vieläkin mukavamman paikan unosille ja tuntuu kuin ulkona olisi. 

Ruukaan pitää makkarissa näin kesäaikaan esillä paljon kukkia ja joskus yrttejäkin. On kiva kun on jotain nättiä ja tuoksuvaa yöpöydällä, se herättääkin mukavammin aamuisin. Nyt poimin omalta pihalta mitä löysin ja laitoin maljakkoon herkän pienen kimpun, joka sopii mielestäni tähän hetkeen ja tunnelmaan oivallisen hyvin.

Pieni nippu laventelinoksia roikkuu naulakossa sängyn jalkopäässä. Se on siinä oikeasti kuivumassa talven varalle, että saan sitten tuoksutella lempituoksuani ja kesää myös kun on pimeää ja pakkasta. Se toimii hyvin myös kauniina koristeena ja on sitä kiva käydä ohi mennessä vähän tuoksuttelemassa jo nyt.

Makuuhuone on nyt niin mukava, että sinne pyrkivät myös perheen pienimmät aina tilaisuuden tullen puikahtamaan. Heillä ei oikeastaan olisi meillä yläkertaan asiaa, mutta tämän tästä olen nyt yllättänyt tämän pienen karvapalleron tuolta puhtaista lakanoista nautiskelemassa. Välillä en häntä raaski tuolta häätää kun hän sointuu sisustukseen niin täydellisesti ja näyttää niin mukavalta suurella sängyllä loikoillessaan, silloin laitan hetkeksi maate itsekin siihen vierelle ja nautiskellaan siinä sitten yhdessä siitä, että on kesä eikä kiire minnekään.

It's always nice to come home to my own bedroom. With the window open it makes the best place to sleep during summer. The little dog has found that out too and keeps sneeking in the bed every opportunity he gets.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava tunnelma näissä kuvissa <3 Niin utuista ja kaunista.

    VastaaPoista
  2. Miten raaskit kieltää suloista palleroa...Meillä chihu nukkui melkein 13 vuotta aina sängyssä.

    VastaaPoista