torstai 25. heinäkuuta 2019

Boho-camping

Reissun toisessa leiripaikassa laitoin oikein viimeisen päälle ja kokosin myös bambukatoksen vaunun eteen. Se oli näpsästi mukana osissa ja näissä maisemissa se suorastaan vaati päästä pystytetyksi. Se on kiva kun voi laittaa vähän erilailla eri paikoissa, tulee joka paikkaan sopivasti erilainen fiilis vaunun eteen.

Tässä kohteessa oli enemmän avointa tilaa kun edellisessä ja täällä ne järviverhot alun perin keksinkin, joten oli oikeastaan ihan selvä, että täällä se laitetaan nyt ensimmäistä kertaa "virallisesti" järven rannassa esille. Kokoaminenkin sujui suuremmitta ongelmitta, mitä nyt aluksi kasasin hökötyksen osat väärään järjestykseen, mutta pienen korjausliikkeen jälkeen se oli pystyssä, verhot avattuina ja kalusteet paikoillaan.

Tässä poukamassa on ihan uskomattoman hieno maisema ja vaunu parkataan siihen aina niin, että siitä saa kaiken irti joka suunnasta. Ei ole mitään kivampaa kun keitellä tuossa aamukahvit ja nautiskella niitä rauhassa kaunista järvimaisemaa katsellen verhojen hiljaa liikkuessa tuulessa. Tykkään myös erityisen paljon tuosta bohosta tunnelmasta vaunun edessä ja olen ihan valtaisan onnellinen siitä, että olen jotain noin nättiä osannut vaunulleni tehdä. Tekee tästä leiriytymisestä erityisen erityistä se, että voi välillä laskeutua vaunusta (joka sekin siis ihana) tuohon kaislamattojen päälle hengaamaan.

Uimarengas oli myös täällä toiveikkaasti esillä ja vaikka kuinka olisin halunnut, niin ilma oli vielä viime viikonloppuna minulle liian viileä edes uimisen ajattelemiseen. Villasukat pysyivät vaan jaloissa ja ne riisuttiinkin vasta lähtöpäivänä, jolloin sitten alkoikin ilmat oikein kunnolla vasta lämmetä. 

No, eipä tämä ole tämän kesän viimeinen reissu, lisää on vielä tulossa ja uskon vakaasti, että tuon renkaan kanssa pääsen vielä järviveteen kellumaan ihan lähipäivinä.

Tämä ihana lomaparkkimme sijaitsee päijänteen rannalla Marjan ja Jussin kauniin mökin takapihalla. Terveiset heille vielä tätäkin kautta: kiitos että saimme jälleen vierailla leireilemässä tontillanne ja toivottavasti nähdään taas pian!

Our second camping site was by the lake Päijänne at our friends and their parents summer cottage. I put up the bamboo frame with the curtains and made us the prettiest little oasis in front of the caravan. I can't tell you how much I enjoyed being there, the scenery with the lake and the curtains... SO breathtaking!

6 kommenttia: