tiistai 22. toukokuuta 2018

Simppeli naruamppeli

Viimeaikaisissa postauksissani on vilahdellut välillä näitä juuttinarusta nopeasti sitaisemiani naruamppeleita ja ajattelin nyt jakaa niiden ohjeen myös tähän, jos jollakulla heräsi himo tehdä nopeasti ja helposti itse itselleen juuri sopivia naruamppeleita. 

Näihin tarvitsee materiaaliksi vain narua, juuri sellaista narua kun itse tykkää (minä käytin tietty juuttinarua, kun juuri siitä eniten tykkään.

1. Ensinnä narusta leikataan kolme samanpituista pätkää jotka taitetaan keskeltä ja sitaistaan solmuun (jos haluat tehdä oikein suurelle ruukulle, laita neljä tai useampi naru), niin että kaikki narut jäävät suunnilleen saman pituisiksi. Tästä tulee samalla amppelin ripustuslenkki. (Narujen pituus määrittää koko amppelin pituuden, että jos tahtoo pidemmän tekee pidemmät pätkät jne.)


2. Sitten solmitaan aina kaksi vierekkäistä narua yhteen  ja katsotaan, että solmut tulevat suunnilleen samalle korkeudelle.

3. Sitten solmitaan naruparien vastakkaiset narut yhteen samanmoisin solmuin niin että syntyy tällainen verkkoefekti. Taas solmut suunnilleen samalle korkeudelle. Mitä likempänä solmut ovat toisiaan korkeussuunnassa, sitä pienempi kukkapurkki ja mitä etäämmällä sitä isompi kukkapurkki tuohon mahtuu. Tässä vaiheessa on hyvä vähän sovitella.

4. Ja lopuksi sitten taas kaikki narut yhteen isoon solmuun ja amppeli on roikkuvan hännän viimeistelyä vaille valmis.

5. Itse tykkään tehdä tällaisia lyhyillä naruilla mutta pitkällä hännällä olevia amppeleita. Puran vielä roikkuvien narujen kierteetkin niin että saan hännästä mahdollisimman kivan ja tuuhean.

The most simple diy rope plant holder I know. 

1. Take three long pieces of rope you please. Fold them in half and make a knot (If you want to make a big pot holder take four or more pieces of rope.)
2. Tie every two pieces of rope together with a simple knot, make sure the knots are about level.
4. Tie the opposite ropes together. At this point measure the net with the pot you want to use. If needed adjust the spaces between knots.
5. Tie all the ropes in to one big knot and finnish the "tail".

8 kommenttia:

  1. Tämä on kaunis malli. Olen itse tehnyt samalla tekniikalla, mutta mustasta narusta. Kestivät hyvin ulkona viime kesänä. Ainoastaan väri tuppasi haalistumaan auringon paahteessa. Taitaa olla aika tehdä uusia ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa nätti amppeli ja kätevä vaikka itsekin tehdä. Minulla on yksi amppeli sisällä, ja se odottaa, että siihen tulee kasvi. Paikaksi olen ajatellut meidän lasiterassia. Jos saisi tuohon miehen sen koukun kiinnittämään kattoon ripustusta varten.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Vihdoinkin ohje joka sopii myös peukalo keskellä kämmentä ihmiselle 👍

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Tuli aivan loistavaan saumaan tämä ohje. Täältä etelästä kun ei tahdo riittävän isoja amppeleita löytää tai sitten kaikki ovat sellaisia taimiston muoviamppeleita. Testiin menee. Ritu

    VastaaPoista
  5. Pitääkin kaivaa tervanaru pussistaan...

    VastaaPoista
  6. Nätti, helppokin. Jäin miettimään putoaako ruukku helposti kastelun yhteydessä, kun näyttäisi olevan aika harvassa ruukun ympärillä olevat narut? Ja olisikohan niitä helppo lisätä, jos epäilyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naruja voi laittaa niin monta kun haluaa. :) Itsellä ei ole ruukut lipsuneet tuolta, hyvin on pysyneet noin vähilläkin naruilla.

      Poista