maanantai 17. heinäkuuta 2017

Iso remontti pienessä mittakaavassa

No nyt tulee karkkia niille jotka siellä ovat jo kauan odotelleet, nimittäin nukkekotiprojektini on vihdoin kaivettu taas naftaliinista. Inspiraatio tähän on ollut todella hukassa viime vuodet, mutta hyvällä syyllä sain senkin kaivettua esille. Tämän pitäisi olla täydellisessä kuvauskunnossa elokuun alkupuolella ja sehän se kuulkaas pisti tähän akkaan vauhtia.

Jotkut kutka tietävät kuinka keskeneräinen tämä itse talo on voisivat kuvitella että tässä pieni kiire saattaa tulla, mutta kun melkein kaikki on jo mietitty valmiiksi ja materiaalitkin ostettu silloin aikoinaan, ei tämä vaadi kun tekemistä ja se ei itsellään kyllä kauaa ota.

Aloitin yläkerrasta pojan huoneesta. Ensin pohjamaalasin katot ja seinät, sitten leikkasin ovi- ja ikkuna-aukot ja sen jälkeen pääsikin jo tapiseeraushommiin.

Kun tapetti oli kuivunut aloin  mallailla listoja paikoilleen. Vielä en pääse noita kiinnittämään kun lattiapinta täytyy laittaa ensin, mutta leikkelinpä kaiken valmiiksi kumminkin. 

Kun vielä kattolistat ja ovi laitetaan karmeilleen niin tästä ei puutu kun sähköt ja huone on valmis sisustettavaksi. Ja sitten seuraavan kimppuun.

My 60'sstyle barbiehouse has been standing still in the cabinet until I had to force myself to finish it to a state it can be properly photographed. A good reason to find that long lost inspiration. I already know what to do, everything has been planned long a go and I have most of the materials too, so it's basically just manual labor. I started from the smaller bedroom upstairs. Undercoat on, cut the holes for the door and the window, applied wallpaper and started putting on the baseboards. Not long till this looks good.

4 kommenttia:

  1. Ai että ihana!!! Täälläkin kaiveltiin nukkekoti esille, mutta katsotaan milloin saisin ispiraation sen laittamiseen.
    Mikä on muuten tuon oven maalin sävy, näyttää niin hyvältä että tarttisin sitä vähän isompaan kokoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sävy on joku minkä olen itse sekoitellut eri maaleista. Vihertävän beige, ehkä. Koitin katsoa tikkurilan värikartasta muttei siellä ollut mitään tuon suuntaistakaan. Lähimpänä lienee H458.

      Poista
  2. Tämä on kyllä niiiin ihana projekti!Meillä on ihan Lundian nukkekoti,joka on käytössä silloin tällöin.Siskon tytär tykkää sillä leikkiä.

    VastaaPoista