keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jouluisia nurkkia

Joulun koristeleminen kotiin etenee nurkka tai tila kerrallaan jotta tunnelmaan ei sitten ehdi liian nopeasti kyllästyä. Joulua kohti mennään, mutta hitaan harkitusti.

Tänään pistin olohuoneen klapitelineen jouluasuunsa. Se ei vaatinut ihan hirveitä ponnisteluja koska melkeinpä mikä vaan mitä tuohon testasin näytti hyvältä. Päädyin kuitenkin tähän lopulliseen tyyliin siksi kun se on makuuni juuri nyt sopivan hillitty mutta tunnelmallinen.

Klapitelineen päällä olevat tavarat tekokranssia lukuunottamatta löytyivät jo valmiiksi olohuoneesta. Kynttilänjalat, lyhty, meritähti ja vanha verkonkoho ovat huoneessa muulloin milloin missäkin, mutta  yhteen kasattuina ja kranssi taustallaan ovat hyvin jouluisat.

Klapitelineen vierellä on jakkara joka hoitaa olohuoneessa yleisjakkaran virkaa. Siihen päälle löytyi varastoista tekokuusi vailla jalkaa ja työhuoneesta apu siihen. Vanha narukerä näyttää aika mukavalta juuri tuossa ja juuri noin. Täytyy vain toivoa etten ihan heti juuri tuota narua johonkin tarvitse.

Seinällä olevan tinavadin löysin männä kesänä kirpputorilta ja tälläsin sen jo silloin tuohon seinälle. Nyt se toimii siinä mielestäni ihan älyttömän hvyin tämän kokonaisuuden kanssa ja sointuu viereiseen betonirappaukseen paremmin kuin hienosti.

Kokonaisuus on mielestäni juuri hyvä näin, ei liikaa krääsää eikä värejä, mutta silti jotenkin runsas ja kiva. Tästä on hyvä jatkaa taas.

The Christmas decorations are coming to our household bit by bit. This time it was the firewood shelving unit that got some festive feel to it. Besides the fake spruces I had all the stuff already lying around the room and needed to just collect them together. I quite like this arrangement now, it's not too fancy but still very Christmassy.

8 kommenttia:

  1. Kyllä se joulutunnelma alkaa itsellekin jo tulemaan kun kauniita kuvia katsoo.

    VastaaPoista
  2. Voi hitsit! *Sydänsilmäinen hymynaama tähän*

    VastaaPoista
  3. Kutsuva tunnelma. Oletko itse tehnyt tekokranssin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään. Ihan Ikeasta ostettu muutama vuosi sitten. :-)

      Poista
  4. Loistava seinäasetelma ja ihana blogi muutenkin. Hei mistä tollasia jakkaroita voisi saada?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) tuollaisia jakkaroita voi löytää kun vaikka googlettaa sanat "industrial jakkara". Tämä oma on löytynyt YLE:n kirpputorilta.

      Poista