lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulupostia

Halusin tänä vuonna keksiä jotain uutta joulupaketointiteemaa ja aikani surffailtuani netissä sain idean pakata kaiken muistuttamaan vanhaa postia. Ajatus toimii käytännössä ihan hirveän hyvin ja joulupaketit näyttävät nyt niin vanhanaikaisen romanttisilta että oksat pois.

Projektiin löytyi omista kätköistä vanha ja rupistunut VR:n läheteleimasin jolla sai vielä hyvin leimailtua erittäin tyyliin sopivat pakettikortit. Rupuisuus sopii tähän teemaan paremmin kuin hyvin.

Askartelukaupasta löytyi postileimasimet ja kirpputorilta postimerkit. Leimasimessa lukee vain hienosti että PARIS ja vuosi 1921, mutta mitä se haittaa kun postimerkitkin ovat eestiläisiä. Kaiken kukkuraksi lähettäjäksi olen merkannut joulupukin suomesta, että erittäin sekavasti olisi kyllä lähetetty nämä, mutta onneksi kukaan tuskin edes huomaa kun kokonaisuus on kuitenkin niin nätti.

Pakkauspaperit olen valinnut mahdollisimman yksinkertaisissa ja toisiinsa sointuvissa sävyissä. Entivanhaan ei paljon väreillä koreiltu ja paperi oli muutenkin kortilla eikä teippiä ollut vissiin kellään. Siksipä näistäkin on suurin osa ihan vaan narulla kiinni.

Joku voisi miettiä että miten näin antiikkisia uskaltaa edes avata tuhoamatta menneisyyttä, mutta ei näissä oikeasti vanhaa ole muu kuin nuo postimerkit, eivätkä nekään mitenkään arvokkaita. Narut saatan paketeista kerätä talteen, niin kuin ihana pula-ajan mummoni ruukasi eläessään myös tehdä. Muu menee ihan normisti paperinkeräykseen.

Olen ihan hirveän innoissani tästä pakkausmetodista ja nyt tekisi mieli kääriä ihan kaikki pakettiin. Kikattelen tyytyväisyydestä aina kun saan täräyttää postileiman paketin päälle. En vissiin ole saanut lapsena tarpeekseni leikkiä postileikkejä, mutta onneksi voin asian korjata näin kypsänä aikuisena. 😸

This years Christmas gift wrapping theme in this household is old mail. Got the idea surfing around internet and executed it so well (or at least I think so) that now I want to wrap everything to look like this.

18 kommenttia:

  1. Wau, aivan uskomattoman ihania paketteja olet leimannut ja käärinyt!

    VastaaPoista
  2. Postileimasin, opettajan punakynä ja junalipun leimasin (silloin ennen) olivat kyllä jotenkin tavoittelemisen arvoisia. Minä leikin lapsena konduktööriä ja tein reikiä syreenin lehtiin. Junana sai toimia pihakeinu, se sellainen neljän istuttava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, semmoinen keinu on kyllä ihan paras juna! Ja mainitsemasi esineet tavoittelemisen arvoisia vielä nykyäänkin ;-)

      Poista
  3. Uaaaah kuinka hyvä ja ihana idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Olen itsekin ihan liekeissä tästä. :-)

      Poista
  4. On kyllä niin ihanan näköisiä että saatan varastaa idean tänä jouluna. Sukulaisten lahjat on pakattu jo sellofaniin mutta jospa oman porukan lahjat käärisi tuollaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasta pois, siksihän tämä blogi olemassa onkin :-)

      Poista
  5. Aivan supersiistejä! Kyllä on lahjansaajat onnekkaita kun näin hienoja ja omalaatuisia paketteja pääsevät availemaan.

    VastaaPoista
  6. KÄÄK miten ihanan vanhanaikaista ja romanttista! <3

    VastaaPoista
  7. Ihana idea! Tuun niin pöllimään tän kunhan löydän leimasimet ja postimerkit :D
    Sain linkin sun blogiisi vasta tänään, ja voi että kun oon ihastellut suunnilleen jokaista kuvaa. Teidän koti on sellainen kuin haaveilen omani olevan vielä joskus :)

    VastaaPoista