torstai 4. elokuuta 2016

Pesästä lentelevät lautaset

Nyt kun on itse tehnyt itselleen astioita on syömisasiat muuttuneet kuin itsestään vähän hienommaksi, tai ainakin siltä se on tuntunut. Jotenkin noista omatekoisista kun ei osaa syödä rumasti. Niille tulee aina katettua nätisti, vai johtuuko se siitä että ovat itsessään niin nättejä että ruokakin alkaa näyttää paremmalle? Mene tiedä.

Noiden tavanomaisten suoralinjaisten kupeeseen oli ihan pakko kokeilla myös vähän rönsyävämpää tyyliä. Kun sopivia muotteja tarkoitukseen suorastaan käveli syliini kirppiksillä tein oitis muutaman kokeellisen lautasen ja tällaisen veikeän  liehuvareunaisen tarjoiluvadin, josta tuli heti suosikki.

Muista astioista lempparini tällä hetkellä ovat nämä isot lätyskäiset ruokalautaset. Ne ovat juuri sopivia niin pieneen kun isompaankin syömiseen. Mukavia kädelle ja silmälle myös.

Olen koittanut tässä kovasti askarrella kaikessa rauhassa itselleni kokonaista astiastoa kaikkine lautasine ja kippoineen, mutta aina kun saan jotain valmiiksi tarpeeksi tulee joku ystävä tai tuttu kylään ja syö vähän kuormasta.  Nytkin tähän kattaukseen en saanut yhtä kulhomallia laisinkaan esille kun ne lehahtivat maailmalle jo ennen kun omaan koekäyttöön ehtivät. Täytynee siis lukita ovi, sulkea puhelin ja laittaa savipaja tehotuotantoon jos mielin astiaston itselleni täydelliseksi ensin saada. 

For some reason food looks more pretty when served my handmade pottery plates. I don't know if it's only me or does other people see the same. 
I've tried to make a complete set of plates and bowls for myself  but it's kind of hard when people keep buying these off my hands. I probably need to lock myself inside and finish my work without any contact to the outside world to get the set I crave. :D

14 kommenttia:

  1. Nää on vaan niin ihania! Kylttikaupan lisäksi voisit perustaa pienen astiapuodin <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mäkin vähän haaveilen noista sun matalista lautasista , mutta odotetaan nyt ensin, että sun ystävät ja sukulaiset ehtii hamstrata tarvittavat :)

    VastaaPoista
  4. Lainehtivareunaiset ovat erityisen kauniita!

    VastaaPoista
  5. Sullahan on jo siinä kuistilla kauppa viittä vailla valmiina, että eikun puoti auki 😄 ...siis heti niiden pakollisten lukitusten jälkeen...
    Mylly pyörimään vaan!

    VastaaPoista
  6. Voi vitsit, nuo olisivat kyllä ihan kuumaa kamaa, jos vaan saisit noita myyntiin asti tehtyä! Heti haluaisin vaihtaa astiani tuollaisiin!

    VastaaPoista