lauantai 9. huhtikuuta 2016

Millipeliä

No huh ja huh, se mahtui kun mahtuikin, mutta helppoa se ei ollut. Sekä porstuaa että kippikaappia piti kumpaakin vähän purkaa ja modifioida, asia josta en olisi tykännyt, mutta pakko se oli kun sen kerran tähän halusin. Kippikaapista kapeni kansi sivuista ja porstuasta jalkalistat piti lyhentää. Niin tiukalla oli silti että puolivälissä meinasi lähteä järki kun rohjake kinnasi kiinni seiniin, mutta sitten se vain lopsahti paikoilleen. Kuunaan ei kyllä näin tiukkaa väliä ole ollut johon kalustetta sovittaa.

Ja sitten jännättiin että mahtuvatko laatikot takaisin paikoilleen. Pesun jäljiltä vähän tiukahkot mutta paikoilleen menivät. Toivon mukaan aurinkoiset päivät kuivattavat ne nopeasti eivätkä jää turhan tiukoiksi käyttöä ajatellen, koska käyttöön tämän tahdon nyt mahdollisimman nopeasti.

Tästä tulee siis kotiimme kuivan roskan kierrätyspiste. Kartonki, muovi, lasi ja metalli ovat niin hankalia säilöä missään sisätilassa ja autotalli on talviaikaan niin "kaukana" että ajatuksena tällaisen luulisi toimivan tosi hyvin tässä muuten aika turhassa tilassa. Uuden maalipinnan myötä tulee varmasti niin nätiksi ettei yhtään särje silmääkään. Nyt kun vaan tulisi vähän lisää sitä auringonpaistetta että lämpötila nousisi sen verta että pensseliä sopii tuolla heiluttaa.

And it's a fit. A really, really tight fit. We needed to take off the moldings from the porch and slices of the cover of the cabinet until it was even possible to try it there. 
Now it just needs to get warm enough so I can paint it over and get this new recycling center of ours to use.

22 kommenttia:

  1. �� En malta odottaa lopputulosta.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Voin kuvitella millaista on ollut sovittaa paikalleen. Meillä ainakin olisi ärränpäitä lentänyt runsaasti. Mutta oli kyllä puurtamisen arvoista, upea! Loistava löytö.

    Haluaisin vastaavan joskus likapyykille (sitten kun on kolme kertaa isompi asunto). Yhteen 60-asteen ja yhteen värikkäät ja yhteen mustat ja yhteen valkoiset likapyykit... Sitten joskus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen olis tosiaan loistava myös pyykkituvassa. :-)

      Poista
  4. Aivan upea ja hieno uusiokäyttötarkoitus vanhalle kalusteelle! t. Minna J.

    VastaaPoista
  5. Tosi käytännöllinen rakenne ja tyylikäskin vielä. Mutta tiukkaa näköjään teki ;-)

    VastaaPoista
  6. Aivan mielettömän mainio idea! Jälleen kerran :)
    Tulee mummola mieleen (kivoista) kippilaatikoista.

    VastaaPoista
  7. Huh huh. Lopussa kiitos seisoo vai miten sitä sanotaan. Hyvältä näyttää.

    Täytyy nyt samalla kehua koko blogia. Aloitin itse bloggaamisen reilu vuosi sitten ja aloin ihmetellä, miksi en lue sisustusblogeja tai oikein itsekään kirjoita sisustukseen liittyviä tekstejä, vaikka aihe on aina ollut lähellä sydäntä ja siihen liittyvä koulutuskin löytyy. Aloin tutkia suomalaisia sisustusblogeja ja pistin useamman seurantaan. Olen nyt huomannut, että tämä on ainut sisustusblogi, josta luen jokaisen kirjoituksen ja saan aidosti inspiraatiota omiin juttuihin. Ehdottomasti suosikkini. Sitä en osaa vielä kertoa, että mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että sisältö on oikeasti tuhtia tavaraa. Et tee tikusta asiaa vaan kirjoitat, kun on oikeasti sanottavaa. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, miten ihana kehu, kiitos tosi paljon. Olen aina tehnyt tätä blogia suurella sydämellä ja ilman mitään sen kummempaa suunnitelmallisuutta tai päämäärää. Postaan niistä aiheista jotka itseäni juuri sillä hetkellä kiinnostavat tai ovat työn alla. Ehkä se on se juttu, että olen niin rehellisenä täällä, enkä paljoa himmaile mitään. :-)

      Poista
  8. Upea kapistus! Mun ei yhtään särje silmiä tuo värityskään. On jotenkin kauniin rustiikkinen siistien seinä-ja lattiapintojen keskellä. Omaa silmäähän sen kuitenkin on miellytettävä, kun itse sitä joutuu päivittäin katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on. Noissa kuvissa ei näy se että tuo on oikeasti kovin pinttyneen likainen ja aika kirjava. Se on se isoin syy joka silmääni häiritsee ja siksi maalia pintaan. :)

      Poista
  9. Odotinkin jo tätä postausta...tykkään NIIN lukea näitä sun juttuja.
    Ja tämä kippikaapisto sopii tuohon kuin nenä päähän! On tosi käytännöllinenkin.
    Väri?
    Mitä sen yläosasta tulee?
    Terveisin Kirsi Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriksi valikoitui tumma siniharmaa, mattana. Yläosaa vieläkin pohdin, että mitä ja minne. Jonnekin siitä jotain tulee se on ihan varma. Viimeksi tänään kävin sitä mittailemassa tuolla autotallissa. :-)

      Poista
  10. Mahtavaa, kun saitte kaapin sopimaan tilaan. Näyttää jo nyt hyvältä, mutta varmasti maalauksen jälkeen vielä paremmalta.

    VastaaPoista
  11. Hei yhtäkkiä pälkähti ajatus noiden sisäänhän voi ommella esim kernikankaasta säkit jotka sit nostaa pois kun on roskien poisvientiaika tai jostakin muusta kosteutta pitävästä materiaalista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa ajatellut olen minäkin. Tosin ei tarvitse olla kosteutta pitävää kun tuohon vain kuivia asioita keräillään. :-)

      Poista
  12. Oi, mäkin haluisin tuollaisen kippikaapin meidän kuistille! Nyt kierrätyspullot ym. kierii erinäisissä muovipusseissa ja koreissa, ei kovin kaunista...

    Saako toivoa postausta? Etkö tehnytkin joskus lattiapintaa (portaatko ne oli?) jollakin jännällä tekniikalla paperin paloista? Olisi tosi kiva tietää miten se pinta on nyt käyttöä kestänyt, ja oletko ollut tyytyväinen vai tekisitkö nyt jälkikäteen ajatellen jotain toisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hitsin hyvä idea! Laitanpa heti seuraavaksi postauksen niistä. :-)

      Poista
  13. Upeaa jälleen kerran! Sulla on tosi kiva blogi, jota mielelläni seuraan. Niin kuin siskosikin blogi!Ootte mahtavia mimmejä. :D

    -TarjaL

    VastaaPoista