tiistai 4. marraskuuta 2014

Karvakorvan synttärit

Ikinä koskaan ei meillä ole huomioitu koirien syntymäpäiviä. Yleensä emme edes muista kuinka vanhoja piskimme ovat. Muutama viikko takaperin alkoi kuitenkin tuntua siltä että eikös nyt ole tuolla vanhemmalla koissulilla isompi merkkipäivä käsillä ja olihan sillä. Täytti peijakas kymmenen vuotta tänään. No juhlathan sille oli järjestettävä - oikeat kunnon koirajuhlat. (Sankari kuvassa vasemmalla pöydänkulman takana.)

Vieraita tuli paljon ja häntiä vilisti talossa yht'aikaa kymmenen. Oli menoa ja meininkiä ja hulinaa ja huisketta.

Oli oikein kermakakkukin. Täytteenä parasta jauhelihaa ja porkkanaa. Ei meinannut vaan päivänsankari malttaa jättää vieraille yhtään maistiaisia. Olisi varmaan peijakas syönyt nuo palavat kynttilätkin jollemme kiinni olisi hänestä pitäneet.

Ihmisvieraille oli tarjolla suklaisia koirankeksejä, epäilyttävän näköistä suklaamoussea sekä tietty hodareita, koirabileissä kun ollaan. Oli myös valkoisia marenkikakkuja keltaisella appelsiinihillolla, mutta niistä unohdin kuvan ottaa. Varsin koiramaiset eväät ihmisillä ja ihmismäiset koirilla. ja hyvin tekivät kauppansa molemmilla.

Ja kun oli kakku syöty oli tietenkin aika avata lahjat. Päivänsankarilla oli uskollisena apulaisena tuo aina niin avulias oma poikansa, (joka myöskin pölli päivänsankarin lahjalelut myöhemmin kaikki itselleen, että ketunhäntä kainalossa oli tuolla apurilla).

Loppuaika olikin sitten yhtä hälinää niin kuin nyt tuon kokoisella "parvella" kuvitella voi. Ympäri juostiin, äristiin ja muristiin, leikittiin vähän ja kerjättiin lisää herkkuja tietysti.

Pippurin tuima tuijotus. 

Tero iskee silmää. (Kuvassa myös Pöljä etu vas. Lumi, Pahis, Luke ja Puffetin häntä).

Lumi katsoo kameraan seuranaan Pippuri vai olikohan tuo Pinky... väkisin menee sekaisin kun on niin monta muistettavaa, Puffetti ja Luke.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa... tai no. Omppu väsähti hieman aikaisin ja painui omaan kassiinsa odottamaan kotiinlähtöä ja Lumi, niin kuin niin moni muukin päätti pissiä työhuoneen matolle. Nooooo, onneksi olin ajatellut sen pesettämistä jo aiemmin ja nytpähän ei tarvitse sitä enää pitkittää.

Juhlat olivat kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet. Vieraat viihtyyivät, lahjat olivat kivoja ja ruoka hyvää. Jokainen koiravieras sai vielä kotiinviemisiksi pienen "Doggy bagin" jossa sisällä pari puruluuta pari karkkia ja pieni pallo. Hyvä fiilis juhlista jäi vaikka seuraavat bileet järjestetään kyllä ehkä ulkona...

One of our chihuahua's turned ten today and we gave him a little party, a doggy party of course. We invited friends over and had a ball with a cake and all. Crazyyyy.

30 kommenttia:

  1. Ahhah, ihan loistavaa suklaamoussea!

    Joo, olisi kyllä meidän piskin maailman paras päivä, jos sille koirapirskeet pidettäisiin. Sisällä ei kyllä sitä rajatonta riemua voisi katsella...

    Onnea kymppiveelle!

    VastaaPoista
  2. Mää en ehkä kestä........:)

    VastaaPoista
  3. Vau, miten hienot bileet! :) Onnittelut 10-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä sellainen söpöstyspostaus että en voi kuin kompata Tiinaa edellä: en ehkä kestä. Voihan ihme. Onnea päivänsankarille! ♥

    ps. Ja suklaamousse on kyllä ihan nappisuoritus. :D

    VastaaPoista
  5. No voi että sentään <3 ihan ihmeellistä ja ihanaa, pikkukoirien synttärikemut!!!

    VastaaPoista
  6. Awwwww! <3 Kuulostaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtavaa!!!
    Meilläkin on juhlittu ihan oikeasti kissanristiäisiä. :) http://hattaralandia.blogspot.fi/2014/03/kissanristiaiset.html

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtavat kekkerit! Meillä on tänään paljon vaatimattomammat, vaikka esikoinen täyttää 16 vuotta :) Pakko jakaa tämä juttu ystävälleni, joka on mummi tuollaiselle Lumin näköiselle pikkukirpulle.

    Hyvä, että itse huomioit suklaamoussen ulkonäön, olisin muuten kommentoinut niitä, hmm.... mielenkiintoisiksi ;)

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavat kekkerit kaikkine yksityiskohtineen! Kakkamousse oli ihan paras. Yritän kuvitella tän konseptin meidän huushollissa ja meidän koirilla, mutta menee niin kauhuelokuvan puolelle, että taidetaan jättää väliin... :D

    VastaaPoista
  10. Aivan upeat kemut!!! Tunnelma ollut katossa, kaikki viihtyneet,tämä kaikki välittyy taidolla napatuista kuvista.Tiedän miten haasteellista on kuvata eläväistä materiaalia. Olet taitava, tässäkin :) Onnittelut sankarille! Ja blogisi on ihan paras :)
    T:Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei tosiaan ollut helppoa kuvata noin eläväisiä kohteita :D

      Poista
  11. Voi kyllä oli taas mieltälämmittävä postaus sinulla. En ole erityisen koiraihmisiä mut kyllä noi chihut on jotenkiin niin hellyyttäviä. Ehkä just siksi kun ovat niin pieniä. Hienot rekvisiitat ja tarjoilut kemuissa. Doggy bag oli tosi hauska idea.
    -Marjatta-
    -Marjatta-

    VastaaPoista
  12. Tämä oli mahtavin postaus ikinä täällä blogimaailmassa!!!!Olen aivan mykistynyt.Tuollaisen haluaisin itsekin toteuttaa.....unelmissa ainakin koska meidä Pörri tulee vähän huonosti toimeen muiden koirien kanssa!Aivan ihanaa juttu��T.Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuo chihut ne vasta rasisteja ovatkin muita koirarotuja kohtaan. Tulevat just ja just toimeen omanlaistensa kanssa, muut saavat tylysti huutia :D

      Poista
  13. Onnittelut Lukelle! Hienot juhlat teillä on ollut. Meillä on tapana lahjoa karvaista kaveria mäkkärin juustohampparilla. Se on sen suurta herkkua mutta herkkävatsaisena sitä ei voi nykyisin antaa vanhalle herralle kuin kerran vuodessa. (Tietysti ilman kurkkua ja sipulia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kerro kellekään, mutta se on minunkin suurta herkkua :D

      Poista
  14. Voi, miten ihana postaus. Mun on pakko näyttää tää tyttärelle, joka varmasti ihastuu, koska perhepiiristä löytyy saman merkkinen koiruus :) Ihanat juhlat teillä on ollut kaikkine herkkuineen.
    Meillä juhlittiin viime lauantaina pehmonallen synttäreitä, joista postailinkin. Meillä oli kyllä huonommat herkut ja vähemmän vieraita :)

    VastaaPoista
  15. Hauskan näköiset bileet ollut teillä! :D

    VastaaPoista
  16. Tykkään hirmusesti tästä blogista, sisustusjutut on kivoja mutta tämä oli kyllä paras postaus ikinä! Kun näin ekan kuvan taisin huokaista aika kovaan ääneen :D Paljon Onnea Luke! <3

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana postaus. Tyylikästä, mutta silti ihanan prameilematonta, koirakutsumaisen sopivaa =) Todellinen hyvänmielen postaus!

    VastaaPoista
  18. apua, mikä suklaamousse o.O :D!

    VastaaPoista
  19. Olipas kiva postaus! Tulin iloiseksi ja tunnelmaan pääsi kuvien myötä hienosti mukaan! Koirat on ihania!

    VastaaPoista
  20. Onpas teillä ollut ihastuttavat synttärit ja paljon vilistäviä vieraita! Onnea vaan 10 veelle! Meillä myös keväällä juhlittiin rotikkarouva Pinjan 10v synttäreitä. Tosin metsässä makkaranpaiston merkeissä http://tuleentuijottaja.blogspot.fi/2014/04/arkihaaste.html. :)

    VastaaPoista
  21. Ihanat juhlat ja aivan huiput tarjoilut!!

    VastaaPoista
  22. Voi mainio!! Ihanat kemut, tuollaisiin minäkin osallistuisin niin mielelläni! :D

    /Suvi

    VastaaPoista
  23. Ihana hyvänmielenpostaus. :) Paljon onnea vielä päivänsankarille.

    (Samalla en voi välttyä ajattelemasta, että miltä näyttäisi vastaavat kemut tässä kaksiossa, jos vieraina olisi oman koiran kaltaisia n. 50-kiloisia riehujia tuollaiset rapiat kymmenen. Apua! :D Chihut ovat kyllä huomattavasti kätevämpiä tässäKIN asiassa, pissitouhuista huolimatta.)

    VastaaPoista
  24. Hahaa, ihanat juhlat! :D Mun on ehkä pakko pitää joskus oman koiran puuttuessa anopin koiralle juhlat. :D

    VastaaPoista