keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Keinovalon terminologiaa puhekielelle käännettynä

Oli niin pimeä päivä että inspiroiduin kirjottamaan aiheesta jota syvästi rakastan - keinovaloista, koskapa sellaisen loisteessa istun nytkin.

Olen huomannut että ihmisten on aika vaikea ymmärtää uusien polttimoiden sekavista pakkausmerkinnöistä juuri yhtikäs mitään joten ajattelin tehdä aiheesta postauksen ja selittää nuo merkinnät ja niiden merkityksen yksinkertaisemmin, omalla tavallani.

Termit ovat muuttuneet paljon siitä mitä ne olivat silloin kun myynnissä oli pelkkiä hehkulangalla varustettuja polttimoita. Silloin polttimon wattimäärä merkitsi samaa kuin valon määrä, noin suunnilleen. Jokainen tiesi että 60W polttimo oli kirkkaampi kuin 40W ja sähköä meni just sen verran kun mitä lampussa oli valotehoa. Tai näin me sen opimme käsittämään.

Nykyään markkinoilla on erilaisia energiaa säästäviä polttimoita, ledejä ja hehkulankaa jokaiseen makuun ja käyttötarpeeseen ja teknologian kehittyessä valikoima sen kun kasvaa. Niin kasvavat myös informaatiolistat pakettien kyljissä ja sekös meitä nyt sitten sekottaa.

Käydään nyt sitten läpi noita termejä niiden pakettien kyljissä. Listaan tähän alle yleisimmät ja ne tärkeimmät termit ja niiden selitykset minun puhekielellä. Puhun nyt vain led-polttimoista. Jätän väliin energiansäästölamput (koska en tykkää niistä, ovat lämpimänä hajotessaan vaarallisia sisältämänsä elohopeahöyryn vuoksi) ja loisteputket (liikaa informaatiota niissäkin).


LUMEN = Valovirran yksikkö. Kertoo valon määrän. Esim. 220 Lumenia vastaa noin 25W hehkulampun valon määrää, 400 Lumenia vastaa noin 40W hehkulampun valon määrää, 700 Lumenia taas 60W jne. Mitä isompi Lumen luku sitä enemmän valoa polttimosta lähtee.

KELVIN = Valon värilämpötilan yksikkö. Kertoo siis minkä sävyistä valo on. Hehkulamppu on väriltään 2700K ja päivänvalo noin 5500K.
Se on loppujen lopuksi aika yksinkertaista ymmärtää. Molemman värisissä valoissa ihminen viihtyy aika hyvin. Kaikki muut värilämpötilat ovatkin sitten jo vaikeita.

Esim. kaupoissa yleisesti käytetään sävyä 4000K joka suurimmassa osassa mukavasti vääristää värit. Meistä jokainen on varmasti kokeillut kosmetiikkaosastolla meikkivoidetta oikeaoppisesti ranteen sisäpintaan ja todennut että hyvä on ja sitten kotona katsonut että ihan vikaan meni. Päivänvalo on ihan paras kun valitaan meikkivoidetta tai levitetään sitä naamalle.
Ja tähän samaan syssyyn sanon vielä että sitä päivänvaloa ei kannata sinne vessaan valoksi laittaa. Tulee ihan hirviän kylmä tunnelma. Se meikki kannattaa levittää naamaan mieluiten
ihan oikeassa päivänvalossa, ikkunan äärellä tai hankkia sitä varten ihan oma lamppu ja muualle kun sinne vessaan.

CRI = Ra-indeksi. Kertoo polttimon värintoistokyvyn. Eli siis toistaako se värit oikein. Tätä on itseasiassa huippuvaikeaa mitata joten yleensä noissa paketeissa lukee
vain ylimalkaisesti numero joka on jotain 80-90 (100 olis täydellinen) välillä jolloin se on ihan hyvä. Jos siinä on jotain selvästi alle 80 on värintoisto silloin huono,
eikä sitä kannata ostaa.

Hg = Elohopean yksikkö. Kertoo onko polttimossa elohopeaa. Energiansäästölampuissa on aina, ledeissä yleensä ei.

W = No se wattimäärä joka kertoo sen paljonko polttimo vie sähköä. Mitä enemmän siinä on valotehoa sitä enemmän se kuluttaa sähköä se ledikin.

Sitten monet polttimovalmistajat rakastavat laittaa niihin pakettien kylkiin kaikenlaista nippelitietoa kuten esim. kauanko kestää että lamppu syttyy täyteen loistoonsa.
(Tämäkin on peruja noilta energiansäästölampuilta jotka saattoivat lämmetä kymmenenkin minuuttia ennen kun olivat täydessä loistossaan.)

Myös kuinka montaa hehkulamppua paketin lamppu vastaa käyttöiältään on suosittu asia kertoa. Siinä on kuva jossa yksi led vastaa hirveän montaa hehkulamppua.

Paras käyttölämpötila ilmoitetaan myös. Yleensä piirretyllä lämpömittarilla tahi sitten ihan numeroin esim. +40 C - -30 C Ledeissä melkolailla kaikki käyvät sisään ja ulos pakkaseen
(ne kirotut enrergiansäästölamput eivät. Niissä on mallit erikseen sisä- ja ulkokäyttöön).

Ja tietysti leuhkivat myös sillä että kuinka monta sytytyskertaa polttimo kestää. Tämä lukema on yleensä satoja tuhansia ellei miljoona tai ylikin (Kuka ränkkää valokatkaisijoitaan niin monta kertaa edes eläessään?)

Hz = Asia jota en ihan kokonaan tajua mutta ilmeisesti nuo ledit "värähtelevät taajuudella 50/60Hz". Onko sillä väliä? En tiedä, mutta pakettien kyljissä se on ilmoitettu.

Heräsikö kysymyksiä? Haluatko täsmällisempiä vastauksia? Minulta voi kysyä tuolla kommenttiboksissa ihan mitä vaan. Jos en tiedä vastausta selvitän sen. Tämä aihe on nyt muodostunut minulle jostain syystä kovin kiinnostavaksi.
Teen varmasti vastaisuudessa myös postauksen erikseen noista Kelvineistä (värilämpötiloista) koskapa olen niitäkin nyt omakohtaisesti vuosien mittaan kotonani testaillut.

I've been studying all the differend information led-lightbulb manufacturers put on the side of the packages. I made a list of all the key info and translated it to my readers using simple language instead of the technical terms. There's just way too much for me to start to translate all this in english too. I'm afraid if I try I'll make some stupid mistake and it'll all go wrong. Sorry. 

11 kommenttia:

  1. Hehheh, en siis ole ainoa, joka on äärettömän kiinnostunut valosta! :D Mutta 4000 Kelvinistä olen eri mieltä. Itse suosin sitä, vaikka toki myönnän ettei se optimaalinen ole (kaipoissa ei nyt hirveästi ole vaihtoehtoja...) 2700 K on mun silmään ihan liian keltainen. Jalka- ja pöytävaloissa se on toimiva valosävy, mutta koko huoneen valaistuksessa mielestäni ei.

    Täytyy kyllä myöntää, etten ole ledeihin tutustunut vielä lainkaan. Juuri kun on energiansäästöistä päässyt jyvälle, ei viitsi perehtyä uuteen systeemiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin tohon tekstiin alkujaan myös maininnan siitä että paras mittari on omakohtainen kokemus, mutta jätin sen pois kun ajattelin että postaan myöhemmin pelkästään noista kelvineistä ja jauhan sitten siitä. :) Makuja on tosiaan monia ja ihmiset viihtyy hyvin erilaisissa värilämpötiloissa ja eri toiminnot vaativat erilaisia valoja. Eikä olemassa varmasti ole ihan väärää valoa.



      Poista
  2. Olen inhonnut energiansäästölamppuja koko sen ajan mitä niitä on ollut "pakko" hankkia. Syttyvät hitaasti, ovat kalliita ja hankalia hävittää ja harvoinpa kuitenkaan kovin ratkaisevasti kauemmin kestävät kuin hehkulamput (niin että hintansa väärti olisivat). Nyt hankittiin ensimmäiset led-lamput töihin ja ainakin pikaisen kokemuksen perusteella tykkään. Omaan makuun tuo 3000K on oikein hyvä sävy, juuri sopivasti hehkulamppuja valkoisempia. Kotonakin on tarkoitus pikkuhiljaa ja aina tarpeen mukaan päivittää vanhat lamput led-versioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin inhosin energiansäästölamppuja (ja inhoan edelleen) niin paljon että en edes kovin monissa huoneissa niitä suostunut pitämään. Ledejä hankin ekan kerran jo pari vuotta sitten ja nyt kun niiden hinnat ovat sopivasti romahtaneet on talossa melkein kaikissa valaisimissa ledit.

      Poista
  3. Sulla jäi kandelat vielä kattamatta, niiden ja lumenien riippuvuus on kohtuu hyvin selitetty täällä http://www.lampputieto.fi/lamput/lamppujen-ominaisuuksia/kandela-valovoima/ . Jotkut ledilamppujen valmistajat tykkäävät käyttää kandeloita ilmeisestikin ledin pistemäisen luonteen vuoksi, saadaan isompia lukuja näytettäväksi. Ärsyttävän vaikeaa koko touhu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jätin ne tarkoituksella pois kun olen saanut sellaisen käsityksen ettei siitä tullutkaan vakiintunut käsite pakettien kylkiin. On muutamasta jo poistunutkin :-)

      Poista
  4. Lamppujen ostaminen on nykyään niin vaikeaa. Asia, joka oli ennen ihan simppeli juttu! Ja yksi mikä ärsyttää on se, että aivan himmeitä (lapsen yölamppuun sopivia) lamppuja ei enää löydä ollenkaan. Siis 25w hehkulamppua vastaavaa. Jos jostain löytyy, niin hihkaiskaa!

    Anu I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän niitä. Niissä lukee vaan Lumenien kohdalla 220. Esim. Ikeasta löytyy halpoja ja hyviä ledipolttimoita hehkulampun sävyssä.

      Poista
  5. No voihan, kommentti hävis...
    Miten näitä uusia lamppuja sitten hävitetään? Meillä sai ennen laittaa hehkulamput metallinkeräykseen mutta nyt ei ole haisuakaan minne laittaa ledit ja energiansäästölamput. Höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiansäästölamput, loisteputket ja ledit SER-keräyspisteisiin tai vaarallisen jätteen keräyspisteisiin. Lasiset hehkulamput voi laittaa sekajätteeseen. www.kierratys.info

      Poista
  6. Mä haluaisin vinkkejä siihen, millaisia valoja pitäis valita. Alkaa ärsyttää jo pelkästään hyllyn eessä seisominen. Tarve olisi löytää keittiöön työtasojen ylle valot sekä keittiön pöydän päälle valo, joka olisi kaunis mutta kuitenkin valaisisi pimeää keittiötä riittävästi.

    Kivinen

    VastaaPoista