lauantai 18. syyskuuta 2010

Lämmönlähteet




Rintamamiestaloissa on mielestäni maailman parasta keskusmuuri. Lämpö lähtee talon keskeltä, toisin kuin uudemmissa mökeissä, missä pattereilla lämmitellään ulkoseiniä. Sanonta tulisijasta talon sydämenä toteutuu mielestäni tällaisella metodilla hyvin. Lämpö jakaantuu keskeltä mukavasti ympäri taloa (ja on myöskin oman kokemuksen mukaan taloudellisempaa kuin niiden ikkunanalusien lämmittäminen). Keskusmuuri varaa itseensä ja lämmittää myös niissä huoneissa, joissa takkaa ei ole.

Meidän molemmat takat ovat varaavia. Ja molemmat ovat ihan uusia. Kaakelitakka ostettiin 2007 ja pönttöuuni tuli taloon reilu vuosi sitten. Haaveissa olisi vielä keittiöön se aito puuhella jossain vaiheessa.
Kahdella takalla saatiin kuitenkin jo talouden sähkönkulutus puolittumaan ja kokonaiskulutuksen mukaan taloamme voikin nyt kutsua matalaenergiataloksi. (Suora sähkölämmitys noin 100m2 tilaa, vuosikulutus noin 8500kWh). Voin siis sanoa, että suosittelen erittäin lämpimästi kaikille rintsikoissa asuville puulämmitystä.

Hauska kuriositeetti on myös se, että olohuoneen sohvalla maatessa näkee molemmat takat, vaikka ne ovatkin eri huoneissa.

Fireplaces made of tin and tile placed in the middle of the house spread the heat evenly - like a heart.

13 kommenttia:

  1. Toi sun pönttöuuni on aivan ihana.
    Kun muutimme rivariin 5 vuotta sitten rakennettiin meille takka saman tien.Se on kiertoilmatakka eikä varaava mutta talon saa heti lämpimäksi.Talvella se on kyllä aivan mahtavaa kun paleltaa eikä jaksa saunaan mennä saa takasta olohuoneen heti todella lämpöiseksi.

    VastaaPoista
  2. Puulämmitys on kyllä aivan oma lukunsa, siinä on hyödyn lisäksi vielä se esteettisyys ja miellyttävyys mukana. Sitä paitsi puu on paras lämmön lähde: ensimmäisen kerran lämpiää kun pilkkoo halot, toisen kerran kun mättää ne liiteriin ja kolmannen kun lämmittää tupaa (neljänteen, eli puun kaatoon enää harva nykyään osallistuu). Teillä on aivan mainio "halkohyllykkö!"

    VastaaPoista
  3. Oikeasssa olet!! :) Ja mistään ei saa niin ihanaa lämpöä ja myös tunnelmaa kuin takasta!

    VastaaPoista
  4. Arvaa kenellä on pihassa odottamassa 12 kuutiota "lämmönlähdettä" sisään kannettavaksi. Ooojoii...

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo uuninne. Meillä ei ole takkaa, mutta ehkä sitten joskus, kun eläkkeellä muutamme maalle. ;)

    VastaaPoista
  6. Takka tai leivinuuni on kyllä ehdoton talossa kuin talossa. Kaunis väliovi ikkunoineen!

    Ps. Talo ei muutu matalaenergiataloksi sillä, että osa lämmitystarpeesta korvataan puunpoltolla. Kuten ei silläkään, että pidetään talo kylmänä, niin ei kuluta ollenkaan sähköä.

    VastaaPoista
  7. Voi miten haaveilen takasta. Pönttöuunista nimenomaan.
    Hormi takalle on olemassa, mutta sitä ei tiedietä onko tuossa keskikerroksessa koskaan takkaa ollutkaan. Kantavuuden tarkistaminen vaatisi lattian purun ja se onkin sitten asia erikseen... mutta kyllä me se lähivuosina vielä saadaan, niinkuin maalämpökin!

    VastaaPoista
  8. Rintamamiestalot on muutenkin suunnittelun mestarinäytteitä! Hieno tuo pönttis!

    VastaaPoista
  9. Seija, me ollaan onneksi säästytty pilkkomiseltä, mutta sisään kantaminen ja tuon hyllykön täyttäminen lämmittää kyllä mukavasti :-)

    Nina, Tiedän tunteen, siinä onkin muutamaksi tunniksi hommia :-)

    Anonyymi, meillä on myös eristystä parannettu. Ja koko asuinpinta-ala on lämmitetty vuoden ympäri. Ja mainittakoon myös, ettei puuta tarvitse varaavien takkojen kanssa poltella jatkuvasti. "Puuta ei pala yhtä paljon, kun saman asuinpinta-alan lämmittämiseen sähköllä menisi".

    VastaaPoista
  10. Ihania ja tunnelmallisia nuo teidän uunit, tahtoisi myös tuollaisen. Kiva lukea sähkönkulutuksen alenemisesta, olen juuri ostanut vanhan rintamamiestalon ja pohtinut tuota lämmitystä..

    Taidan vielä ihailla hetken kauniita uunejasi, mukavaa syksyistä viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Maalta kotoisin olevana hehkutan puulämmitystä ja etenkin hellaa sillä, että sähkökatkojen aikaan ei ole mitään hätää lämmön, ruoanlaiton ja kuuman veden kanssa :) ja puulämmitys menee melkeinpä harrastuksesta ja kuntourheilusta :)

    VastaaPoista
  12. Minä niin haaveilen puuhellasta/takasta meidän rintamamiestaloomme. Juurikin samoissa kohdin olisi meillä mahdolisuus takka asentaa.

    VastaaPoista
  13. Moikka. Esittäydyin juuri tuolla valaisinpostauksessa ja piti kommentoida täälläkin vielä: Tuo halkoteline on aivan huippuhieno!!! Ihana idea!

    VastaaPoista