lauantai 4. heinäkuuta 2026

Pieni pyörähdys lomavaunun sisällä

Kerrankin muistin lomamatkallani ottaa myös sisäkuvia tästä pienestä pyörillä kulkevasta hotellihuoneestani. Yleensä keskityn vain ulkokuviin ja vaunun sisällä on sitten omanlaisensa kaaos, mutta nyt pistin oikein siivoten ja petasin sängynkin sitä varten, että näette millaisissa puitteissa sitä lomaillaan, kun tällä vaunulla ollaan liikkeellä.

Kaikelle on oma paikkansa ja järjestyksensä ja paljon kaunista pitää olla sen kaiken seassa. Tuo kahvinkeitin ei ole se kaikista kaunein ja sen väri riipii silmiäni aina reissuissa, mutta kun se keittää niin hirveän hyvät sumpit, etten ole raaskinut sitä paremman näköiseen vaihtaa. Haaveilen kyllä, että löytyisi joskus jostain tämmöinen ihan samanmoinen pieni vanha Krupsi, mutta vähän hillitymmässä värissä.

Muualla vaunussa väriharmonia on onneksi aivan täydellinen ja maisemat ikkunoista vielä täydellisemmät. Uudet pimentävät rullaverhot ovat käytössä niin näppärät ja ne on ihanan helppo avata aamuisin ja antaa valon tulvia koko vaunuun. (Tuota yhtä pidin reissussa kiinni, kun siinä takana oli ystävän retkipaku parkissa ja tykkään, että piti vähän yksityisyyttä antaa sille.)

Tuossa pöydän alla kassissa oli vasta askartelemani hyttysverkko päivänvarjoon, mutta sitä ei päästy edes testaamaan kun ei ollut niitä hyttysiä juuri nimeksikään tässä rannassa. Lojui sitten vaan kassissaan koko matkan sekin.

Ja sitten pyörähdys takaisin sängyn suuntaan ja siitä näkyvään maisemaan ulos. Voin kertoa, että oli kyllä aivan luksusta olla taas tuossa noin liki rantaa ja sen hyttysettömyyden ansiosta sai pitää tuota oviverhoakin auki suurimman osan aikaa ja antaa ihanan raikkaan kesäisen järvituulen puhallella sisälle vaunuun. Oi että!

Ja lopuksi kolme minusta muuten vaan kivaa kuvaa vaunun sisältä, joista ensimmäisessä ilta-aurinko niin kauniisti loistaa pöydälle tyynen järven siintäessä ikkunoiden takana.

Toinen kuva vähän myöhempää auringonlaskun aikaan. Tuli niin kivat efektit kuvaan, että ihan kun olisi filmikameralla otettu. Tuli vallan lapsuus mieleen!

Ja lopuksi kuva vaunulta noin puolenyön aikaan ikkunan läpi ulos. Pian tämän kuvan ottamisen jälkeen kävin puhaltamassa kynttilän sammuksiin, pesin hampaat ja kömmin kyljelleni vaunun suloiseen huomaan.

Some pictures from inside my caravan when camping by the lake. It's just so comfy and cozy to live in and around it. The best bedroom on wheels I know!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti