Käytiin Parolan aseman Katjan kanssa visiteeraamassa Mustan maalaistalon Katia Issulassa viime lauantaina ja vietettiin oikein huikea kolmen naisen hurlum-päivä, jossa naurua ja pälpätystä riitti!
Aloitettiin visiitti kiertämällä yksi kiva kirppis, käytiin välissä syömässä mielettömän hyvää pizzaa ja sitten vielä toinen kiva kirppis, jonka jälkeen poikettiin maatilatorilla ostoksilla ja sitten mentiin Katin luokse, jossa Katja kuvasi valmistamiaan savimaaleja Katin ah-niin-kauniissa seinissä ja minä koitin toimia siinä sivussa vähän niin kun assarina, mutta oikeasti vain rapsuttelin maailman söpöintä suklaa-koiraa ja ihailin sisustusta, vanhaa taloa ja kaikkia aarteita sen sisällä.
Otin muutaman kuvankin, kun leikin paparazzia siellä taustalla ja oli oma kamera myöskin mukana.
On kyllä ihan huikea tuo sisustus tuolla ja niin mahtavaa nähdä kaikki livenä, mitä instassa on tullut ihailtua. Olen käynyt Issulassa kerran aiemminkin, mutta se oli vuosia, vuosia sitten eikä silloin ollut remontti, kun vasta aloitettu, niin oli ihana nyt nähdä kaikki asiat valmiina ja hipelöidä kaikkia kauniita pintoja tuolla.
Minusta on aina hirveän inspiroivaa nuohota toisten nurkissa ja tutkia kaikkea aina tilankäytöstä sisustuksen yksityiskohtiin. Parhaimmat sisustusideat saankin yleensä toisten oikeista kodeista, joko lehtien sivuilta, somesta tai tällai ihan livenä paikan päältä. Täällä oli niin herkullinen värimaailma ja paljon kadehdittavan kauniita esineitä ja asioita, että vallan sydän meinasi pakahtua ja mieleen jäi muhimaan paljon erilaisia sisustusjuttuja tämän visiitin jälkeen.
Oli kyllä niin ihana päivä kaiken kaikkiaan, että ei harmittanut illalla edes Euroviisut, kun sitä mietti vain hymyssä suin sitä, kuinka kivaa oli ollut ja kuinka kivaa tulee sitten taas, kun tuonne seuraavan kerran pääsee piipahtamaan. Toivottavasti pian!
P.S. Päästiin me nuohoamaan vähän myös Katin rompevarastoja ja sieltä lähti pari aarretta mukaan kotiinviemisiksi yhden pienen pölyhuiskan lisäksi, mutta niistä kerron lisää vähän tuonnempana.
Ja lopuksi täytyy tietty esitellä tämä maailman ihanin suklaa-koira, jonka rapsuttelemisesta en meinannut saada tarpeekseni. Toivottavasti sille jäi yhtä kivat muistot minusta, kun minulle hänestä! <3
Visited a friend with a friend who took photos of the clay painted walls and I took photos of them and everything but mostly made friends with this wonderful dog <3 and went bananas over the beautiful house and decor!














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti