maanantai 17. lokakuuta 2022

Skafferi skafferiksi osa II

Kylläpäs oli viikonloppuna niin pimeää, ettei tässä vanhassa rintamamiestalossa ollut mitään asiaa kuvaamaan valmista skafferia, ennen kun tänään vihdoin aurinko paistoi ja valoa riitti kameran esille kaivamiseen. Saatiin skafferi valmiiksi kuitenkin jo perjantaina, niin vähän harmitti, etten heti päässyt sitä teille tänne esittelemään, mutta parempi se myöhään on, kun ei milloinkaan vai mitä?

Sillä aika älyttömän hieno ja kiva siitä tuli! Ollaan oltu täällä aivan liekeissä tästä ihmeestä keittiön nurkassa ja täytyy tunnustaa, että pidellään tuota ovea enemmän auki kun kiinni ihan vaan, että voidaan koko ajan ihailla sitä, kun ohi kuljetaan.

Oli niin tyydyttävää saada laittaa tuonne kaikki ennen niin tiellä olleet asiat, kuten tuo yleiskone sekä purkaa jokaisesta kaapista siellä säilytetyt säilykkeet ja muut kuivaruoat ja asetella ne sinne, missä saavat olla tilavasti ja näppärästi käsillä. Ei tarvitse enää täällä kyykkiä alakaappeja kaivamassa, kun kaikki on nyt kätevästi skafferissa ja löydettävissä yhdellä silmäyksellä. Helpottaa huomattavasti kaupassa käymistäkin, kun näkee nopeasti, että mitä oli ja mitä tarvittiin lisää, ilman, että laiskana arvailee, kun ei jaksa penkoa.

Mutta ihaninta tässä on nyt se, että se on vihdoin siinä käytössä mihin sitä aina olin haaveillutkin, eikä siellä enää ole se älytön pesukone sisällä. Se on jo eteisessä omassa komerossaan, jonka esittelen teille ihan heti kun jaksan laittaa siihen oven ja listat paikoilleen. Sitä jotenkin kiirehti tämän kanssa niin, että loppui vähän into kesken tuolla eteisessä. Mutta kyllä se tässä parin päivän sisään sekin sieltä varmasti valmistuu, nautiskellaan täällä nyt tästä voitosta tarpeeksi ensin vaan.

And the pantry is finally a pantry! We've been so happy of this that we keep the door mostly open just so we can admire it every time we walk past. Made such a big difference to the other cabinets too, to get all the necessary stuff to a proper place.

3 kommenttia: