sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kevättä varten


Huolimatta varsin vähäsateisesta syksystä oli tuo loppukesästä Lauralta saamani vanha tynnyri turvonnut jo sen verran hyvin, että sen saattoi ottaa kukkaruukkukäyttöön. Sahalla keskeltä poikki vaan ja reiät pohjiin, niin tuli oikein oivalliset ja nätit ruukut siitä. Ajatus on laittaa näihin jotain kivoja kukkasipuleita, jotta sitten heti keväällä olisi kaunista katseltavaa kauniissa ruukuissa ja joita voi myös siirrellä mieleisiinsä paikkoihin pihalla ihailtavaksi.

Tykkään laittaa oikeisiin puuruukkuihin vähän muovia sisäpuolelle suojaamaan puuta kostean mullan vaurioilta. Luulen, että näin se kestää paljon paremmin kun ilman ja saan nautiskella näteistä ruukuista pihallani muutaman vuoden pidempään, kun jos en laittaisi muovia väliin. Ihan tavan jätesäkki hoitaa näissä hommansa varsin oivallisesti kun mitään syötäviä en näissä kasvattele.

Sitten vaan sipuleita multaan ja lannoitetta valmiiksi vähän myös, jotta jos ja kun keväällä tuosta lähtevät kasvuun, olisi olosuhteet heti oivalliset. Toiseen ruukkuun laitoin erilaisia tulppaaneja ja toiseen narsisseja, helmililjoja ja krookuksia. 

Nämä täytyy nyt jättää talveksi pihalle, sillä muutakaan paikkaa ei ole ja toivon tosissani, että talvi olisi näille suotuisa jotta saisin keväällä nautiskella kukkaloistosta näissä sitten. Viime vuonna sipulit ottivat talvesta kovasti nokkiinsa jopa kukkapenkeissä, mutta joskus vuosia sitten minulla oli oikein hyviä kokemuksia sipuleista peltiämpärissä ja siihen tuuriin aion toivoni pistää näiden kanssa nytkin.

Made pots from an old barrel and planted some tulips and spring flowers in to them.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti