sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Naulakkokaaos hallintaan välivaihe

Eteisen projekti on edennyt vähän hitaasti, kun päätin maalata kaapin ja hyllyt oikein kunnon pellavaöljymaalilla ja ne ovat kuivahtaneet vasta sen verran, että sain ne tänään asennettua paikoilleen.


Valikoin väriksi samanlaisen vaaleanharmaan, kun millä maalasin tuossa tilassa olevan lipaston ja peilinkin. Sekoittelin sen ihan itse valkosta, mustaa ja okrankeltaista käyttämällä sillä sillä saa ihan täydellisiä harmaan sävyjä aikaiseksi. Tämäkin on oikeassa elämässä tosi vahvasti kellertävän harmaa, mutta muuttuu tässä eteisen ympäristössä hauskasti vähän sinisemmän sävyiseksi, varsinkin kuvissa.

Mieli kihelmöi ihan älyttömästi päästä tuohon tavarat paikoilleen stailaamaan, mutta vielä pitää malttaa ainakin pari päivää ennen kun maalipinta on sen verran kovettunut, että siihen voi huoletta päälle asioita asetella. Kenkäteline on jo käytössä, sillä sitä en maalannut uudelleen. Se on vähän hailakampi kun muut kalusteet, mutta värimaailma on siinä tarpeeksi likelle niin en sitten nyt jaksanut suotta lähteä siihenkin uutta pintaa sutimaan.

Eikä mistään ole tullut vastaani sopivia naulakkokoukkuja, joten pistelin tuonne sikin sokin vähän kaikenmoisia mitä varastoistani löytyi. Täytyy ajatella ne vielä uudestaan sillä ilmeisesti vähän harvemmassa on nyt nuo isot, vanhat niklatut. Uusia en edelleenkään haluaisi ostella, sillä tykkään vanhojen patinoituneesta pinnasta vaan niin paljon enemmän. 

Mieleen on hiipinyt myös ajatus laittaa tuohon tanko henkareille myös. Semmonen olisi erittäin näppärä vieraita varten ja takkeja mahtuisi sen avulla huomattavasti enemmän. En vaan nyt osaa päättää, että olisiko sekin metallia vai puuta. luulen että tämäkin ratkeaa samalla kun keksin tuohon ne naulakkokoukut jostain.

Ai niin ja kaappikin tarvitse vielä listat sokkeliinsa, sekin on vielä työn alla, kun omista nurkista ei löydy sopivaa ja pitää lähteä ihan listakauppaan ostoksille enkä ole tässä vielä kerennyt.

So I decided to paint the furniture with linen oil paint and that means it took much longer for them to dry before I got to put them back up. I chose the same color that I used for the dresser and mirror on the other side. They're still not dry enough for to put things on them, but dry enough to touch and get the feel. Still need to find the perfect coat holders, but as soon as these are dry enough I can start using it with those mismatched ones I already put up.

1 kommentti: