tiistai 15. maaliskuuta 2022

Lupaus keväästä porstuassa

Lämpimien päivien innoittaman laitoin porstuaan vähän kevätkukkia ja siirtelin suurimmat talven jäljet jo pois. Tykkään, että tällai välivuodenaikaan ei tarvitse vielä olla niin kovin tarkkana siivouksen suhteen ja pienet pölyt saavat kaiken näyttämään niin kivan rennolta ja uneliaalta vielä. Ikkunat ja muut kerkiää pestä sitten kun se kevät on kunnolla täällä, nyt mennään vielä vähän talven jälkimainingeissa rappioromantiikan tyyliin.

Jätin tilaan vielä ruukkuja ja sammalpalloja vihreyttä tuomaan, mutta lisäksi pistin sinne helmililjoja, muratteja ja perunanarsissin. Kaivoin kasvihuoneesta vielä pienen sammakkokoristeenkin korostamaan sinne sitä kepeää fiilistä minkä ihana auringonpaiste lämpöineen luo.

Olen jo vähän ruvennut myös miettimään, että mitä tässä kesällä sitten pitäisi. Laittaisiko huonekasvien kesäsiirtolan vai pistäisikö jotain muuta kasvamaan. On niin kiva kun tämä tila on taas vapaana sisustettavaksi miten mieli kulloinkin halajaa. 

Kirppislöytöjäkin on jo vähän tehty kesää silmällä pitäen. Pikkuinen kasvihuone saanee olla ihan koristekäytössä, mutta en voinut vastustaa sen charmia kuluneine puupintoineen ja sinkkiastioita ei vaan voi olla koskaan liikaa. Nyt ne molemmat pääsivät heti somistamaan porstuan kevättä ja kivahan noita on katsella tuolla inspiraatiota tuomassa tulevasta.


Cleaned out most of the Christmas decorations in the porch and put some spring flowers instead. Left some dust and dirt still there to make it feel more shabby chic. There's plenty of time to clean it properly later, I'm too busy enjoying the sunlight right now.

2 kommenttia: