Katukoirasta kotikoiraksi

Onkin täällä jo välillä vilahdellut tämä uusi karvakuonomme ja lupailin jo aikoja sitten kertoa hänestä enemmän, joten tässä tulee hänen tarinansa nyt sitten.

Hän on siis rescue-koira Espanjasta, joka muutti meille marraskuussa. Menetimme loppukesästä toisen rakkaista pikkuchihuistamme ja tänne jäi hänestä niin suuri aukko, että mietimme tosissamme kuinka sen saisimme ikinä täytettyä, kunnes yhtäkkiä vastaan tuli tämä tyyppi netissä. Emme olleet ollenkaan ajatelleet uutta koiraa hankkia niin pian, mutta kun tämän naaman näimme, emme voineet muuta kun laittaa viestiä taholle, joka hänestä huolehti. Jokin tuossa katseessa ja olemuksessa vaan veti niin kovin puoleensa.

Siinä kun viestittelimme kävi oitis selväksi, että tämä tyllerö on juuri sitä mitä koiralta haluammekin ja meidän olosuhteet täällä puolestaan ihan juuri sitä mitä tämä tyyppi tarvitsikin, eli olimme molemmin puolin toisillemme aivan täydellinen mätsi! 

Niin kuin rescue-koirat yleensäkin on hän siis aivan hirvittävän ihmisrakas ja läheisriippuvainen ja minä olen juuri se sellainen äitihahmo koirille, joka haluaa että kintereillä on aina joku josta pitää huolehtia. Ei hän nyt tietenkään enää aivan joka hetki kyljessä kiinni ole, mutta on niin ihanaa kun on taas tuollainen vauva talossa, jota saan paapoa. Ja paapomista tällaiset rescuet tarvitsevatkin, paljon ainakin aluksi, koska heidän elämänsä on ollut ihan tosi tosi kurjaa aiemmin ja luottamus siihen että tämä koti on nyt se pysyvä pitää rakentaa ihan joka päivä vielä.

Mutta hyvillä suunnilla ollaan jo menossa, tämä pikku-pulu on jo ihan kotiutunut tänne vanhan chihu-papparaisen kaveriksi. Molemmat tykkää toisistaan ja ne nukkuu usein vierekkäin ison peittokasan alla sohvalla. Eroahdistus hänellä on vielä tosi voimakas, mutta pikkuisin askelin tämäkin vielä jossain vaiheessa saadaan voitettua ja pikkukoiran luottamus siihen, että palaamme aina takaisin kotiin asioiltamme valettua. 

Meillä menee siis tosi hyvin tämä pikku rakkaus-pakkauksen kanssa täällä, hän on terve ja iloinen ja niin täynnä positiivisuutta, kun vaan tällaiseen pieneen reilun viiden kilon karvapakettiin mahtuu. Hän on rodultaan iloinen sekoitus kaikenlaista pikkukoiraa, jotka selviäisivät varmaan vain tarkemmalla dna-testillä, mutta päälimmäiseksi näkee, että yksi niistä roduista on Podengo, hyvin tyypillinen koirarotu espanjan alueella. Emme tiedä hänen menneisyydestään juuri muuta, kun sen, että missä lienee hän on elämänsä ensimmäiset puolitoista vuotta viettänyt, ennen koiratarhalle joutumistaan, siellä hän on ainakin yhdet pennut tehnyt. Voi olla että on ollut jonkun pentutehtailijan käsissä, tai sitten ihan vaan kadulla, emme tosissaan tiedä. Mutta oli missä oli se on mennyttä nyt. Nyt hän on ihan vaan uusimaalainen kotikoira, jonka ei enää ikinä tarvitse miettiä mistä se ruoka, peti taikka rakastava perhe löytyy.

Eikä hän sitä edellistä elämää itsekään taida enää mietiskellä, tällä hetkellä hänen suurin murheensa on se, että onko kello jo kymmenen ja iltapala katettu (ei ihan vielä, kun kello on vasta vähän yli kahdeksan).

Mutta tällainen tyyppi täällä siis nyt asustaa ja ilokseni olen huomannut, että toisin kun tuo meidän chihu-pappamme tämä typykkä ihan tykkää poseerata kameralle ja änkeää kuviin myös ilman erillistä kutsua. Eli häntä tulette varmasti jatkossa näkemään täällä sisustuskuvissa enemmänkin sitten. 

Our new doggo is a recue from Spain. We got her back in November and she's been settling in to our family nicely ever since. She's so sweet and loving that it's hard to believe someone somewhere ditched her for whatever reason. Lucky for us though, cause now she's a part of our family and we love her just so, so much.