perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulun herkkuastiat

Jouluna meille läheisten ja yhdessäolon lisäksi tärkeintä on tietty herkuttelu ja vähän ehkä lahjat, koska meillä annetaan vaan tosi kivoja lahjoja toisillemme, ei mitään turhaa krääsää vaan oikeasti tarpeellista. Mutta siis se herkuttelu, se on jouluisin meillä hoidettu niin, että suurin osa herkuista on koko ajan esillä, ja mahdollisimman kivasti ja nätisti tietenkin. 

Keittiön tasolla on lasipurkeissa karkkeja, keksejä ja suklaita ja muita ja siinä vieressä on yleensä yksi tai kaksi tarjoiluastiaa (nyt enää jännästi vain yksi)  joissa omin käsin leivottuja herkkuja, kuten perinteinen tiikerikakku ja viskikakku. Minä olen tiikerikakkua tottunut popsimaan ihan lapsuudesta lähtien jouluisin (ja muinakin kivoina aikoina) ja aikuisuuden kynnyksellä mummoni opetti minutkin leipomaan siitä yhtä hyvää kun hänkin teki. Se onkin siitä asti kuulunut jouluperinteisiini, että leivon aina tiikerkakun tarjolle. 

Se hupenee yleensä tuolta varsin nopsaan lasikuvun alta ja siksipä sille on kiva olla kaveri, jotta jää syömistä vähän useammalle päivälle. Viskikakku tuli jouluperinteeksi muutama vuosi sitten, kun ihastuin kokeilemaani reseptiin. Se sopii meidän kuivakakkumakuun paljon paremmin kuin perinteiset taateli- tai muut maustekakut. (Se on ihan perus kuivakakku, jossa neste on korvattu viskillä ja mausteina on kaneli ja neilikka.)

Ja melkein kaikki joulun herkkujen tarjoiluastiat on tietty bongailtu kirpputoreilta. Lasipurkit ja kakkuvadin jalka ja tämä ihana vanha peltirasia, jossa myös karkkia aina jouluisin pidetään ovat kaikki olleet aikanaan hyviä löytöjä ja se on jotenkin kiva, että on tuollaisia perinteeksi muodostuneita astioita, joita käyttää enimmäkseen vain jouluisin. Tekee tästä juhlasta vieläkin erityisemmän mielestäni se.

I have some Christmas traditions like baking a tiger-cake that my grandma taught me. Having candy and treats displayed pretty and of course using a lot of serving jars and tins found from a flea market. Some of them have been here for years already and become a Christmas tradition of our own to use them. 

1 kommentti:

  1. Kivat ja kauniit astiat. Meillä on aina rusinoita ja erilaisia pähkinöitä pöydällä. Aina ohikulkiessa siitä tulee muutama napsaistua suuhun.
    Hyvää vuotta 2019!💝

    VastaaPoista