maanantai 3. syyskuuta 2018

Niitä rännejä

Ollaan sanottu kaikille että ollaan vedelty viime aikoina hirveesti rännejä täällä. Ja niinhän me ollaan tehtykin, nimittäin vedetty niitä tuonne autotallin katonrajaan. 

Pohdin pitkään, että minkälaiset rännit tänne oikein laitettaisiin. Talon on vanha, muttei ihan tarpeeksi vanha niille hienoille suppiloränneille ja mitään selkeää mallia siitä millaiset näihin rintamamiestaloihin kuuluisi ei oikeastaan ollut, koska näissä ei kai yleisesti edes ollut rännejä silloin kun näitä rakenneltiin. Tulin siis siihen tulokseen, että mahdollisimman huomaamattomat ja siistit. Ja ehdottomasti pyöreät muodoiltaan.

Tässä oli joskus laietut tummanruskeat kantikkaat rännit, ilman noita syöksyputkia ja nyt kun ollaan kaiveltu tänne sadevesiviemärit piti tietty ne syöksyputketkin laittaa. Päädyin sitten tovin pohtimisen jälkeen noihin Icopalin Sadetar-malliston ränneihin, niitä kun oli helposti saatavilla paikallisesta rautakaupasta ja niihin sai tuon meille niin tärkeän lisäosan, eli käännettävän ulosheittäjän sadeveden keräämistä varten.

Päätettiin myös asentaa rännit kiinni ihan itse. Tuo kun ei ohjeen mukaan tehtynä ollut itseasiassa edes kovin kummoinen urakka ja tässä varsinkaan, kun ilman tikkaita yletti ihan hyvin. Kaikki meni jotakuinkin hienosti ja rännit toimivat ihan just niin kuin pitääkin. Näissä kuvissa mies kaatoi osviitaksi kastelukannusta vettä ränniin niin näkyy miten tuosta ulosheittäjästä vesi menee iloisesti talteen tynnyriin. 

Ja sitten kun sitä sadevettä ei tarvitse kerätä, niin kuin nyt syksyisin ja talvisin, laitetaan ulosheittäjän läppä vain kiinni, niin se lorisee alas viemäriin tuosta. Melko näppärää etten sanoisi.
Joka nurkalle olisi tulossa tämä sama systeemi. tässä pihassa kun kesäisin vettä menee, jos kuivia kelejä pitelee. Myös kauniit sadevesiastiat pitää tietty olla näin hyvässä systeemissä, eihän nyt uusien rännien kanssa mitään rumia muoviämpäreitä voi pitää. Tämä puinen ehdottomasti paraatipaikalla ja muihin nurkkiin etsitään talven aikana yhtä nätit ja.

Ja ehdottoman kiva on myös, etteivät nuo rännit ole tuossa liian rumat tai silmiinpistävät. Tuo väri ja muoto sulautuu mielestäni tähän vanhan talon fiilikseen oikein hyvin. Että hyvät on rännit nyt ja kyllä kelpaa sadekelejä sitten pidellä.

We've put up new rainwater systems to our garage roof. Ones that can collect rainwater if needed. Clever and cute.

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska ja hyödyllinen idea tuo "heittoränni" :)

    VastaaPoista
  2. Oi oi, kyllä meillekin pitää saada oma ulosheittäjä-ränni! Se on varmasti kätevä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista