torstai 1. maaliskuuta 2018

Merkittävä ostos

Olin nähnyt eräässä, kutsutaan sitä tässä nyt romukaupaksi, missä usein käyn tällaisen, aika ruman vanhan taulun, joka joka kerran sen nähtyäni kiinnitti huomioni. Ja huomioni siksi, että siinä oli aika selkeästi näkyvä signeeraus joka oli minulle kovin tuttu. Katselin sitä aina siellä käydessäni ja vähän jo ihmettelin kun se ei siellä kuukausikaupalla lojuttuaan näyttänyt kenenkään mielenkiintoa herättävän, kunnes eräänä päivänä en kestänyt enää ja neuvottelin sen sieltä muutamalla eurolla itselleni. En nimittäin voinut sietää ajatusta, että se jäisi vaille sitä huomiota joka sille kuuluu, vain siksi kun ei ole yhtä haluttua kamaa kun tekijänsä muut työt.

Olin näetsen lukenut Ylen sivuilta tämän artikkelin, josta selvisi että tämän mysteeritaiteilijan elämää juuri tutkitaan ja hänen töitään etsitään ja arvelin että tämä voisi olla heille ihan kiinnostava palanen, mikäli aidoksi osoittautuu. Ja kukako tämä mysteeritaiteilija sitten on? No jos et tuota aiempaa linkkiä jaksanut klikata, niin kerrottakoon tässä että kyseessä on siis Ebba Masalin.

Otin tietysti heti yhteyttä artikkelissa mainittuihin tahoihin ja sain nopeasti vastauksen, että tässä todellakin näyttäisi olevan ihan aito Ebba Masalinin akvarellityö. Olin siis ihan oikeassa kun tämän  ostin ja pelastin enemmiltä kolhuilta ja vaurioilta. Nyt se on täällä tallessa ja tiedot siitä ovat tahoilla joille siitä on hyötyä. Seinälle en kuuluisasta taiteilijastaan huolimatta silti ehkä laita, kun aika ahdistava on tuo setä tuimine ilmeineen, mutta hyvänä pidän ja vaalin tätä aitoa palasta tuon ihanan opetustaulutaiteilijan elämää ja jos se joskus väikka löytäisi paikkansa jostain jonne se paremmin kuuluu. 

Että ei aina kannata tuomita taulua pelkän ulkonäkönsä perusteella.

Found a original Ebba Masalin work that nobody else seemed to want or like from a thrift store and saved it to my home for a couple of euros. It's a little ugly to me to put on the wall here. but a meaningful part of the painters history and therefore a purchase that had to be made. I hope it'll some day find it's way to a place it belongs, meanwhile I'll take good care of this "slightly strickt looking old man".

6 kommenttia:

  1. Olipa hieno ja merkittävä pelastus sitten ja komeat raamitkin tuossa taulussa on! Onko tietoa kuka tuo tuikeailmeinen herrasmies on kuvassa? Ehkä en itsekkään seinälle laittaisi tai sitten täytyisi ihan sopiva paikka löytyä. Kuitenkin hienoa ettei enää sinne romukauppaan jäänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hajua herrasmiehen nimestä vielä. Itse mietin että voisikohan olla joku opettaja tai muu vastaava?

      Poista
  2. Hieno teko! Sulla on kyllä haukansilmät tai oikeestaan kirppislöytösilmät, kun kaikkia noita sun bongauksia muistelee.

    VastaaPoista
  3. Jopas oli hyvin bongattu! Abraham Lincolnhan se siinä poseeraa, teos Masalinin vähemmän tunnetulta Amerikan kaudelta ;-)

    VastaaPoista
  4. Miusta tuo on ihana eikä ukko tuima ollenkaan! Seinälle menisi 😊

    VastaaPoista