tiistai 2. helmikuuta 2016

Titityy

Eilen kun aurinko paistoi, ilma oli lämmin ja lintu sanoi titityy tuli niin kova kevätfiilis että melkein huomaamattani tieni vei kukkakauppaan nuuhkimaan kaikkea vihreää. 

Siellä sitä tietysti karkasi mopo käsistä ja tuli hankittua vähän uutta kotia koristamaan vaikka aivan liian aikaista vielä olisi ruveta kevättä kaihoamaan. Koitin ostella järkevästi sellaista jonka voi suuhunsa pistää jos rupeaa kovasti nuupahtamaan ja hankin pari mäkimeiramia ja persiljan. Eivät ne kuitenkaan hoidossani kevättä ehdi nähdä niin näin kierrän sen huonon omatunnon siitä näppärästi.

Meiramit altakasteluruukkuun ja ruukku vanhaan hienoon puumittaan niin jo vain näyttää kuulkaas keväiseltä.

Ostin myös hienohelman. Ihan siksi kun olen tuollaista aina halunnut kokeilla, että millainen on kasvateltava. Jääkaapin päällä oli tyhjä kolo joka kasvia huusi niin siihen sitten laitoin. Toiveissa on että kasvaisi tuossa oikein isoksi pilveksi, mutta saas nyt nähdä kuinka käy. En ole kovin kuuluisa viherpeukalostani.

Ja lopuksi sorruin ja lujaa ja ostin kimpun tulppaaneja. Olen ollut jo vuosia tulppaanien ostolakossa koska niitä näkee mielestäni jo ihan liikaa joka paikassa. Oli tullut oikea tulppaaniähky. Mutta sitten kun tunsin näiden tuoksun nokassani ja näin plakaatin jossa seisoi että kotimaassa kasvatettu niin jokin päässäni naksahti ja vein kimpun kassalle. Kotona ei kaduttanut, vanhassa nahkaruukussa (siellä on lasivaasi sisällä) ne näyttävät niin täydellisiltä. 

It was so warm and sunny yesterday that when I heard a bird singing it's spring tune I just had to go to a flower store to get myself something green. It's way too early to start growing anything for the garden yet, but I still got a couple of herbs. I can eat them if they start feeling upset of the lack of light. I also got one houseplant and a bunch of tulips and came home with a big smile on my face.

10 kommenttia:

  1. Mä heitin tänään viimeiset joulukukat pois sekä olohuoneen nurkassa hidasta kuolemaa tekevän viherkasvin. Nyt mieli tekisi viherkasviostoksille ja taidankin suunnata sinne pian tästä inspiroituneena.

    VastaaPoista
  2. No kyllä näyttää kivalta. Mullakin on viherkasvikaipuu ja sunnuntaina jo yritin lähikukkakauppaan myrttiostoksille, mutta oli mennyt kiinni. Yrtit olis kyllä kiva vaihtoehto, josta saa myös makua!

    VastaaPoista
  3. Minäkin haluaisin hienohelman, sehän on sellainen vanhan talon must -kasvi. Joskus olen sellaisen omistanutkin, mutta tappanut sen sitten ja muistaakseni se oli muutenkin jotenkin erilainen kuin se vanhanajan versio, ehkä niissäkin on jotain alalaleja tai mitä lie.

    Minä en saa tulppaaneista kyllikseni, vaikka niitä monessa paikkaa näkeekin. Niin monenmoisia kun on värejä ja kerrottuja jne. Ainut mikä niissä on, että kauniina pysyvät kovin lyhyen aikaa. Siksi uusi suosikkini onkin terttuneilikka, joka taas minulle oli kauan pannassa jotenkin tylsänä kukkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienohelmoja taitaa tosiaan olla aika montaa erilaista alalajia. Itse olen nähnyt sellaisia ihan huntumaisia ja sitten näitä enemmän parsamaisia. Ja terttuneilikat on kyllä kivoja kun ne kestävät niin kauan.

      Poista
  4. No kyllähän helmikuussa on jo korkea aika alkaa kevättämään. Isäni on jo tammikuussa laittanut tomaatinsiemenet itämään. Minä jään odottelemaan niiden siirtymistä meidän huusholliin, kun ovat tarpeeksi voimissaan ja valmiiksi koulittuja. Neilikkakimppu tarttui tänään ruokakaupasta mukaani. Keskustelimme juuri hetki sitten äitini kanssa siitä, kuinka muka neilikatkin tuoksuvat hirmu voimakkaalta ja ihanalta, kun kaikki tuoksut ulkona on pakastettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen aina ihmetellyt että mikseivät minun tomaatit ehdi ennen syyskuuta satoa antaa kun olen luottanut pussien kyljissä oleviin ohjeisiin ja kylvänyt sisällä maaliskuun alussa. Rohkeniskohan sitä kokeilla jo nyt itsekin, kasvilamppukin minulla on jossain...

      Poista
  5. Basilika ja thaibasilika ikkunalla. Herneenversot alulla. Kyllä se kevät tulee just kohta heti. Uskotaan ainakin. Mukavaa viikkoa t Riitta

    VastaaPoista
  6. Hienohelma on ihana viherkasvi! Omani ostin kesällä ja täytyy sanoa että talven aikana se on kovasti nuukahtanut. Toivottavasti se vielä palaa yhtä kukoistavaksi kuin kesällä. Minulla on jo hirmuinen himo ostella uusia viherkasveja, lisää vihreää kotiin vaikka sitähän meiltä jo paljon löytyy. Kyllä nyt muutama vielä mahtuu...

    VastaaPoista
  7. Kyllähän tuo vihreä tuo piristystä kotiin (kasvien muodossa) ja itsekkin ensimmäiset Helmililjat kotiuttanut. Tulee jotenkin keväisempi fiilis:)
    Kaunista jälleen kerran teillä, ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  8. Ihanat keväiset kuvat! Mikään ei ilahduta tähän vuoden aikaan niin kuin joku vihreä ja tuore.

    VastaaPoista