sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rakentelupäiväkirjaa kaapista

Eilisen aikana kaappiin asentuivat taas nuo "sisennykset", eli rimoitin oviaukot hieman pienemmiksi. Laitoin myös yläreunaan hieman isommat sisennykset koska aion kiinnittää siihen koristelistan.

Tätä listaa varten ajelin oikein Malmille asti, Helsingin erikoishöyläys nimiseen liikkeeseen. Tarvitsin kaappiin juuri oikeanlaisen listan ja semmoistahan ei tavan rautakaupoista löydy. Ostin samalla myös peitelistaa ovien peilien rakenteluun, mutta siitä myöhemmin. Täytyy kuitenkin vielä sanoa, että toisin kun luulla voi ovat nämä pienet puutavaran erikoisliikkeet yleensä ylivertaisen valikoimansa lisäksi myös huimasti edullisempia ostelupaikkoja kun isot rautakauppaketjut. 

Minulta myös kyseltiin että millä saan kaapeistani rakennettua suoria ja vastaus tulee tässä; ristimitalla ja taustalla. Eli kun kaappi on kutakuinkin läjässä otan mitat molempiin suuntiin kulmasta kulmaan ja "potkin" kaapin sivuja kunnes kummatkin mitat ovat kutakuinkin samat. Näissä kuvissa näkyy kuinka minulla on jakkara pitämässä toista päätä paikoillaan samalla kun säädin toista.

Ja sitten kun mitat ovat molempiin suuntiin samat laitan taustalevyn tiukasti kiinni niin kaappi "jampakoituu" ja pysyy suorana. Saman asian ajaa esim kulmiin laitettavat puiset kolmiotuet tai niinko avohyllyissä usein on ihan sellainen ristin muotoinen tukirauta. Kun osat eivät enää pääse pystysuunnassa liikkumaan pysyy kaappi tukevasti läjässä.

Olisin kovasti tykännyt laittaa tuon taustalevyn sillai hienosti upotettuna, mutta kun ei ole työkalua semmoiseen, niin iskin raa'asti päälle vain. Sitä kukaan huomaa sieltä seinää vasten kumminkaan.

Nyt vielä listat, sokkeli ja ovet niin voin ruveta suunnittelemaan että minkä väriseksi tuo nyt sitten maalataankaan. 

The locker is progressing nicely. I made the door holes smaller with small wood bars and put a larger piece on the top. I wanted a special kind of moldings to the top and found them at Helsingin erikoishöläys, a vintage style planing company that make all kinds of moldings from wood. I also put here a few pictures of how one can make a frame straight to the mark. Just measure the length from corner to corner, adjust the frame as long as the measures are exactly same on both sides and then nail on a sheet of hardboard tightly to hold it that way.

3 kommenttia:

  1. Jo tuon edellisen postauksen mallipiiroksen nähdessäni aloin odottaa tietoa koristelistan toteuttamisesta. Erilaisia kaappeja rakennellessa olen käyttänyt jalkalistoja, taulun kehyksiä ja sekalaisia rimoja koristelistoja väsätessä enkä ole lopputulokseen ollut kovin tyytyväinen. Meillä päin kun puutavaraliikkeiden listavalikoimat eivät ole kummoisia. Mutta nytpäs taidan tietää minne hiihtolomareissu suuntautuu. Tosin listalla on pari muutakin erikoisliikettä etelä Suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suosittelen tätä paikkaa todella lämpimästi. Jos heillä ei jotain valmiina ole niin silloin tekevät sellaista. :-)

      Poista
  2. Mäkin seuraan tätä projektia mielenkiinnolla. Kiva kun on niin paljon vaihekuvia! Hyvät vinkit ja ohjeet.

    VastaaPoista