sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Juuri oikean kokoisia kynttilöitä

Pieni idea iski päähäni kauppareissulla kun koitin etsiä sopivan kokoisia patterikynttilöitä porstuan lyhtyihin (siellä kun ei viitsi eläviä tulia puutalossa vartioimatta pitää). Muutaman kaupan kierrettyäni ja vain yhtä kokoluokkaa kynttilöitä nähtyäni keksin että tuollaisen pienen patterituikunhan voi periaatteessa upottaa melkein mihinlaiseen oikeaan kynttilään tahansa ja lopputulos näyttäisi varmasti aika kivalta.

Ei kai siinä, tarpeet ostettuani marssin kotiin ja pistin toimeksi. Reikäsahalla kynttilöihin kolot, liiat steariinit pois ja siistiminen kätevästi hiustenkuivaajalla pintaa sulattamalla. Kamala siivohan tuosta tuli eikä reiät ihan keskelle kynttilää osuneet, mutta en antanut sen hommaa haitata.

Ja hyväthän niistä tuli. Juuri oikean kokoiset kynttilät porstuan lyhtyihin ja aika pienellä vaivalla rahasta nyt puhumattakaan. Seuraavaksi täytyy kokeilla miten tämä toimii jonkin värillisen kynttilän kohdalla. Jos tuikun upottaa tarpeeksi syvälle se ei pistä silmään niin pahasti ja ainakin kauempaa nämä menevät jo melkein ihan oikeasta. Ainakin ihan oikealta patterikynttilältä näyttävät.

I'm very particular about the size of the candles in my lanterns. I hate if theyre too big or too little. They need to be just right. 
 I can't use real candles in spaces like my porch. It's just too dangerous in a wood built house to leave a candle burning unwatched, so I normally use battery operated candles instead. Since there isn't that much differend sizes available in the battery candle world I custom made my own. I got some small battery candles and a couple of real candles. I drilled holes to the real candles and finished them up with my hair dryer. The small candles inside the real ones work just as well as the real ones and the best part is that these ones are the perfect size for my lanterns in the porch. Clever and actually cheaper than buying a this size battery candle.

18 kommenttia:

  1. Oooh! Mikä keksintö! Katselin juuri viikonloppuna sisutusliikkeessä semmoistä oikean näköistä patterikynttilää mutta kauppaan jäi koska hinta oli hirmuinen. Tämmöinen viritelmä syntyy varmaan multakin ja lopputulos on toivottavasti yhtä onnistunut kuin sinullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onnistut, ihan tosi helppoa tällaisten tekeminen on :-)

      Poista
  2. Hyvä idea jälleen ja lopputulos on tosi kiva.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä keksintö! Mä en juuri kynttilöitä polta kosta pelkään unohtavani ne + kissat. Jälkimmäisestä syystä kynttilät on aina lyhdyissä, mutta tollasethan vasta hyviä olis!

    VastaaPoista
  4. Ahhahhahaaaa! Ei mikään ole niin kätevä kun ihminen :))))) Clas Ohlssonilla ihmettelin juuri tuollaisia "patterikynttilöitä" ja jossain blogissakin näin jonkun tilanneen niitä, yli 30€/kpl. Tämä sun versio lähentelee neroutta!

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea! Meillä viime vuosina kynttilöiden poltto on jäänyt miltein kokonaan, kiitos kovin aktiivisten pienten poikien, Tänän syksynä taidankin "poltella" oikeen urakalla :)

    VastaaPoista
  6. Aivan loistava idea...olet kekseliäs.... kätevä emäntä.... Tarve tällaisille on olemassa... omistan ison lyhdyn, vaan ei voi oikeita kynttilöitä polttaa kun kaksi pientä poikaamme ei anna niiden rauhassa olla =)

    VastaaPoista
  7. No ihan huikee idis! Vautsi vau. :D

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä idea! Oletko testannut, kuinka kauan patterikynttilä palaa yhdellä patterilla? Terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ole testannut. Kyllä niitä aika kauan saa pitää päällä ennenko patteri hiipuu.

      Poista
  9. Loistava idea. Itse tyydyin ostamaan isot patterikynttilät Biltemasta, kun osui sopivasti silmiin eikä hintakaan ollut paha.

    VastaaPoista
  10. Huikean hieno idea. Tätä täytyy kokeilla, jos joskus led-kynttilöitä johonkin tarvitsen.

    VastaaPoista
  11. Hieno idea! JA varmasti näyttävät hienoilta hämyssä.

    VastaaPoista
  12. Hieno idea! Itse olen ostanut valmiiksitehtyjä isoja patterikyjttilöitä Tokmannista.

    VastaaPoista
  13. Todella hieno idea ja upea toteutus :)

    VastaaPoista
  14. Hieno idea! Olen miettinyt tehdä jotain sellaista, mutta minä vaan ajattelin että pitäisi tehdä kynttilä alusta asti eli valata itse kynttilä ensiksi! :)Tämä on paljon parempi idea! Taas! :)

    VastaaPoista