perjantai 12. syyskuuta 2014

Habitare 2014

Sisustusmakuni tuntien voisi kuvitella että Habitare-messut eivät ole ihan se minun juttuni, mutta kylläpäs vaan on. Tänä vuonna siellä oli nimittäin oma osastonsa antiikille ja vanhalle tavaralle ja sieltähän minut kameroineni iltapäivästä löysi.

Tässä teille pieni kuvakavalkadi siitä miltä siellä näytti. Neljää viimeistä kuvaa lukuunottamatta en ihan hirveän tarkkaan puotien nimiä huomannut, kuvailin vain kaikkea mikä silmääni miellytti.
Viimeisten kuvien Roomage -nimisestä puodista oli ihan pakko tehdä jo ostoksiakin, sen verran herkullinen oli tuo osasto. Siitä ostoksesta lisää sitten myöhemmin, nyt on mentävä kauneusunille että jaksaa huomenna seistä myyntipöytänsä takana sisustusbloggaajien kirpputoritapahtumassa. Hip ja hei!

Punaisen ristin osastolla hipelöin hetken tätä opetuskäyttöön tehtyä pääkalloa, mutta onnistuin hillitsemään ostohimoni vaikka aika tiukkaa se tekikin. 

Messuilla oli esillä myös tosi paljon lasia ja porsliinia sekä kasapäin emalia ja valaisimia. 

One might think that I cannot find anything interesting for me from the interior design fair Habitare, but one would be wrong. There is a very nice section filled with antiques and vintage stuff. I really enjoyed my stay there and fell really hard in love with this store called Roomage (in the four bottom pics). I knew when I saw that booth that I was going to buy something and indeed I did. I'll tell you about it later tough. Now I need my beauty sleep cause tomorrow will be a busy day at the interior bloggers fleamarket.

6 kommenttia:

  1. hihh, roomage on ollut mun hovihankkija niin kauan kuin putiikki on ollut olemassa :)! huippu paikka.

    VastaaPoista
  2. Peräkanaa on menty siis tänään :) Ja tiedäks, mä hetken lulin että sä oot myymässä aarteitas kun näin Roomagen osaston! Hassua :) Lycka till huomiseen!

    VastaaPoista
  3. Oih ja voih mitä kuvia! Näin jo muutaman ostohaluni herättäneen jutskan, mutta pääsen niiden äärelle vasta sunnuntaina. Toivottavasti kiireisimmät ovat jättäneet minullekin jotain :)

    Tuo Roomage oli jo viime vuonna kiinnostava, mutta nyt näyttäisi, että heillä paljon runsaammin tavaraa mukana. Odotan innolla näkeväni ne luonnossa!

    VastaaPoista
  4. Jäi harmillisesti sekä teidän kirppis että Habitare väliin, ja nyt näitä kuvia katsellessa lompakko kiittää hartaasti tätä aikataulumuutosta ;)

    VastaaPoista
  5. Hienoja tavaroita, kyllä vanhoissa tavaroissa on tunnelmaa... :)

    VastaaPoista
  6. Habitaressa hienoja olivat kierrätysmateriaalista tehdyt tuotteet. Nuo emalit ja muut retrokamat on aika nostalgisia ja ihania edelleenkin...

    VastaaPoista