maanantai 1. helmikuuta 2010

Myyty!





Päätin taannoin että aina kun näen jossain silkkitäkkejä ostan ne pois ja myyn tätä kautta tarvitseville. Osin sen takia, että poden jo huonoa omaatuntoa jatkuvasta täkkionnestani ja osin sen takia, että olen vain yksinkertaisesti niin jalo ihminen, että haluan jakaa onnestani muillekin.

Nyt on siis myynnissä kaksi tiilenoranssia vanhaa kohtuullisen hyväkuntoista täkkiä. Päällisin puolin tarkasteltuna löytyi yksi noin sentin kokoinen reikä, jonka saa varmasti parsittua piiloon. Se on aivan täkin reunassa. Minun silmääni kumminkin muutoin ihan siistit ja hyväkuntoiset täkit.
Hinta on 8 euroa kappale, niinkuin lapuissa lukee. (Siis aivan se sama hinta jonka näistä maksoin. Tarkoitukseni ei ole tehdä bisnestä tässä, vaan auttaa tarvitsijoita.) Mahdolliset postikulut tietysti päälle, jotka nekin tarkistan postista tarkalleen.

Nyt tuleekin sitten se vaikein kohta. Jos teitä tarvitsijoita on monta, kuinka osaan päättää kenelle myyn? Voisin tietysti myydä sille joka ensinnä ehtii ilmoittautua, mutta onko se sitten reilua, jos jollakulla muulla on ihan kamalan suuri tarve. Ihan hirveä suorastaan. Jos joku oikein tuhannen kovasti haluaa juuri nämä täkit.
Ajattelin, että halukkaat ostajat voisivat lähestyä minua sähköpostitse ja vähän perustella tarvettaan, koska haluan auttaa juuri nimenomaan niitä, jotka eivät näitä ikinä mistään löydä. Niitä joilla tällaisia ei vielä ole. Pistäkää halukkaat viestiä osoitteeseen dgsisustusmania(ät)hotmail.com

Tämä kyseinen täkkikauppa näistä kahdesta täkistä on avoinna nyt tämän kuluvan viikon loppuun eli sunnuntai 7.2. iltaan asti. Siinä ajassa tulleet viestit luen huolella ja päätän niistä sen, jolla katson olevan suurin tarve näille kyseisille täkeille.

12 kommenttia:

  1. Oletpa sinä ihana,kun näin toimit.
    Minä tuumasin heti laittaa kommenttia,että täkin tahdon! Mutta sitten rupesin itsekin ajattelemaan hyväsydämisesti,että oma täkkini kyllä joku päivä tielleni löytyy,
    t ä y t y y löytyä,niin kovasti kiertelen kirppareita ja kierrätyskeskusta täällä.
    (yhden olen jo löytänytkin, mutta se ei ole kummoinen.Niinkuin nyt vaikka nuo löytämäsi,ihanat!)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Sinulta on saatettu kysyä tätä ennenkin, mutta en tähän hätään onnistunut löytämään blogistasi tietoa:
    Miten tuollaiset vanhemmat täkit pestään käyttökuntoon?

    Kiitos, ja kiitos kivasta blogista! =)

    Terv. Marja

    VastaaPoista
  3. Onpas mukavaa, että jaat hyvää täkkionneasi muiden kanssa. Saatanpa minäkin laittaa viestiä, tuollaisesta olen haaveillut.. yksi on tullut kirpputorilla vastaan ja siinä oli hintaa 70 euroa...*huokaus*

    VastaaPoista
  4. Että minua nyt rupesi harmittamaan nähtyäni nuo sinun täkkiesi hinnat! Kävin itsekin tänään kirppistelemässä ja löysin kaksi turkoosia täkkiä hintaan 3e kpl ja yhden sinapin keltaisen ja hintaa oli myöskin tuo 3e. Ja sinne jätin! Perustelin järjellä oikein täräyttäen, että en minä tarvitse (enkä mukamas olisi saanut niitä kotia, kun lapsien kanssa olin rattailla) ja nyt näin nuo sinun täkkiesi hinnat ja minähän olisin saanut ne kolme melkein tuon yhden täkin hinnalla! Että harmittaa niin vietävästi ja eihän niitä siellä huomenna tietty enää ole. Voi että. :(
    Mutta onnea täkkikaupoillesi!

    VastaaPoista
  5. Ihana täkkienkeli! :)
    Hauskasti ajateltu. Toivottavasti kauniit täkit pääsevät ansaitsemiinsa koteihin.

    VastaaPoista
  6. erinomaisen hyvä idea! voi varmaan soveltaa mihin tahansa kirppiskamaan. täkkiä en ehkä OIKEESTI tarvitse mutta korkean lasikuvun voisin ottaa jos sellaisen ylimääräisen löydät. ja teollisuusvalaisimia myös :)

    VastaaPoista
  7. Tässä on oikeaa asennetta :)) Hyvä,hyvä!

    VastaaPoista
  8. hauska idea! meillekin huolittaisiin ilomielin teollisuushenkinen työlamppu jos sellainen on jossain ihan joutilaana :)

    huuuhtala toivottavasti ehdit hakea ne täkit! miekin haluisin turkoosit täkit, meil on kaksi punaista.

    VastaaPoista
  9. virva, kyllä se löytyy :-)

    Marja, olen niitä kevyempiä täkkejä pessyt ihan koneessa 60 asteessa. Jotkin kestävät hyvin, mutta yksi meni vähän huonoksi kun sen sisus meni kinttaiseksi. Joidenkin pinta myös saattaa hipsuuntua jos usein pesee. Jos täkkisi ovat oikein vanhat en ehkä uskaltaisi kokeilla konepesua, ne kun saattavat olla ihan oikeaa silkkiä ne pinnat.

    Mannukka, järjetön hinta kyllä :-(

    huuhtala, nyt mars äkkiä hakemaan ne täkit pois sieltä! Mielettömän halpoja hintoja!!!

    vankavesi ja Sari, koitan pitää silmät auki :-)

    VastaaPoista
  10. Hei! Meillä oltaisiin kiinnostuneita kyseisistä täkeistä.Tarvetta olisi 11v,10v ja 9v tyttöjen päiväpeitteiksi..väri kuuluu kyllä äidinkin omaan suosikkikategoriaan.Täällä kaukana kaupungeista,kirpputoreista ja `ihmistenilmoista` noita tulee harvemmin vastaan. Ytävällisin terveisin vähän isomman preheen asukkaat vanhasta kunnostusta kaipaavasta 30-luvun maalaistalon pihapiiristä.

    VastaaPoista
  11. Heippa!
    Olisin myös kiinnostunut noista täkeistä. Ovat aivan ihanan väriset ja olen pitkään unelmoinut tuollaisista vanhoista silkkitäkeistä. Muistan kun lapsuudessa mummolan vintillä nukuin tuollaisen täkin alla (siellä oli tummanpunaiset) ja samaa fiilistä tavoittelen sitten tänne omaan kotiinikin.

    VastaaPoista
  12. Oih ja voih!! Täkit ovat niin syötävän suloiset!!
    Mielessäni heittäisin ne vierasmökin sängylle. Minulla on mummon pitsiset lakanat joita käytettiin ennen ns. pussilakanoina. Peitot enään uupuvat;) Tämä on siis lakanoiden treffi-ilmoitus peitoille;)

    -Minna-

    VastaaPoista